Lehtitarjoukset

Avainsana ‘ FC OPA ’

Videokooste ottelusta FC OPA – Norrvalla FF

26.04.2009

FC OPA:n sivuilla on tähtävillä videokooste lauantaisesta FC OPA – Norrvalla FF -ottelusta, joka päättyi oululaisten 2-1 voittoon. Ratkaisun iski Rovaniemen Palloseurassa edellisen kauden pelannut Titi hienolla laukauksella ottelun lisäajalla.



Titi ratkaisi viime hetkillä

25.04.2009

FC OPA:n kanssa aivan ottelun alla sopimuksen solminut Titi kunnostautui ratkaisijana tekemällä 2-1 voittomaalin aivan lauantaina pelatun ottelun viime hetkillä. Titi päästettiin kentälle toisen puoliajan alussa ja heti syntyi tulosta, sillä mies syötti välittömästi kentälle päästyään ottelun 1-0 avausmaalin, jonka viimeisteli Vesa Järvitalo. Vierailija Norrvalla onnistui kuitenkin nousemaan vartin päästä tasoihin, mutta Titi päätti vieraiden pyristelyn 90. peliminuutille merkityllä maalilla.



Titi FC OPA:n paitaan

25.04.2009

FC OPA sai jälleen todella kovan luokan vahvistuksen, kun viime kaudella Rovaniemen Palloseurassa hyvin pelannut Titi Essomba solmi sopimuksen oululaisjoukkueen kanssa. Nyt solmittu sopimus kestää ainakin elokuun siirtoikkunaan saakka, jonka jälkeen Titillä on mahdollisuus siirtyä korkeammalle tasolle tai ulkomaille. Titi on pelikelpoinen jo FC OPA:n tämän päivän ottelussa Norrvalla FF:ää vastaan. Ottelu alkaa Arina Areenalla kello 16.00.



Kakkonen pärähtää käyntiin lauantaina

24.04.2009

Kakkosen C-lohko käynnistyy lauantaina ja oululaisjoukkueista tulessa ovat FC OPA ja OPS-jp. FC OPA isännöi lauantaina Arina Areenalla Norrvalla FF:ää, kun taas OPS matkaa FC Vaajakosken vieraaksi. Kauteen yhtenä ennakkosuosikkina lähtevältä OPA:lta odotetaan vahvaa avausta kotikentällään. OPS-jp joutui puolestaan juuri kauden kynnyksellä hankkimaan uuden valmentajan, mikä voi näkyä joukkueen otteissa avausottelussa. Siitäkin huolimatta on OPS:ltä on lupa odottaa pisteitä vierasreissultaan.



FC OPA täydentyi

23.04.2009

FC OPA täydentyi torstaina neljällä pelaajalla, kun Joni Kauppila, Ari Makowski, Mikko Ollikainen ja Joonas Sohlo solmivat vuoden mittaiset sopimukset seuran kanssa. Kaikki ovat pelanneet joukkueessa jo talven aikana, joten mitään yllätyksiä sopimukset eivät olleet. FC OPA aloittaa kautensa lauantaina Arina Areenalla Norrvalla FF:ää vastaan.



FC OPA ja Tervarit farmisopimukseen

22.04.2009

Kakkosessa pelaava FC OPA ja Kolmosessa pelaava Tervarit ovat jälleen tehneet farmisopimuksen, joka mahdollistaa pelaajien liikkumisen seurasta toiseen kauden aikana. Sopimus mahdollistaa FC OPA:lle siirtää vähemmälle peliajalle jääneitä pelaajiaan Tervareihin pitämään pelituntumaa yllä. Hyvin pelanneiden tervaripelaajien on puolestaan sopimuksen ansiosta mahdollisuus päästä haistelemaan Kakkosen tuulia.



FC OPA:n avaus siirtyy Arina Areenalle

21.04.2009

FC OPA:n Castrenilla pelattavaksi tarkoitettu sarja-avaus ensi lauantaina 25.4. siirtyy pelattavaksi Heinäpään Arina Areenalle. Ottelu alkaa kello 16.00. Siirron syynä on Castrenin kentän ja katsomoiden huono kunto. Tiistaina seurat ja kaupunki katselmoivat kentän ja totesivat, etteivät ne vastaa vaatimuksia. Kentällä on suuri jäälevy, jota on nyt alettu sulattamaan. Yöpakkasista ja maapohjan jäisyydestä johtuen kaupunki ei kuitenkaan voi taata kentän pelikelpoisuutta.



Väisänen ja Leonardo FC OPA:n paitaan

19.04.2009

Ville Väisänen ja Leonardo ovat FC OPA:n uusia sopimuspelaajia uutisoi sunnuntain Kaleva. Monipuolinen Väisänen on saanut jalkapallo-oppinsa OLS:n juniorimyllyssä ja on sen jälkeen pelannut 107 liigaottelua eri joukkueissa. Suomen lisäksi Väisänen on pelannut viidessä muussa Euroopan maassa.



FC OPA otti voiton JBK:sta

18.04.2009

FC OPA nappasi tyylipuhtaan 3-0 voiton vieraaksi saapuneesta JBK:sta lauantaina pelatussa harjoitusottelussa. Erittäin tuulisissa olosuhteissa Heinäpäässä pelatussa ottelussa maalinteon aloitti FC OPA:n Janne Yrjönheikki ottelun 33. peliminuutilla todellisella taistelumaalilla. Yrjönheikki kaadettiin rangaistusalueella, mutta mies ei tästä lannistunut nousten ylös ja pamauttaen pallon maaliin ennen kuin vastustajan puolustus tai maalivahti ehtivät tilanteeseen.



FC OPA:n harjoitusottelun paikka vaihtuu

14.04.2009

FC OPA pelaa ensi lauantaina harjoituskauden viimeisen harjoitusottelun JBK:ta vastaan ennakkotiedoista poiketen Heinäpäässä. Alunperin ottelu piti pelata Castrenissa, mutta kenttiä hoitava Tekninen liikelaitos ei pysty takaamaan Castrenin pelikuntoa lauantaiksi. Castrenin kentän pinnassa on vielä paljon jäätä ja sulapaikatkin ovat erittäin märkiä.