Lehtitarjoukset

AC Oululle tappio sarja-avauksessa

29.04.2012 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

AC Oulu aloitti kautensa Rovaniemellä RoPS:n vieraana. Joukkueet lähtivät kauteen eri lähtökohdista, sillä AC Oulu on saanut valmistautua kauteen rauhassa jo pitkään, kun taas rovaniemeläisten joukkue on elänyt aivan kauden kynnykselle saakka uusien miesten astuessa remmiin. Tämä näkyikin avausottelussa siten, että AC Oulu oli ottelussa hallitsevampi osapuoli pitäen enemmän palloa. Etenkin keskikenttä oli vieraiden hallussa, eikä kotijoukkue RoPS:n keskikenttä pystynyt haastamaan kolmikkoa Nurmela-Ojala-Kauppila. Pallonhallinnasta huolimatta AC Oulu jäi ottelussa maaleitta, vaikka pari kertaalleen pallo löysi tiensä tolppaan ja kerran AC Oulussa vielä viime kaudella pelannut rovaniemeläisten Joonas Pennanen siivosi pallon maaliviivalta. RoPS sen sijaan onnistui maalinteossa vastahyökkäyksestä, kun AC Oulun kulman jälkeen purkupallo tuotti tuloksekseen läpiajon ja maalin. Pisteet jäivät näin Rovaniemelle lukemin 1-0.

AC Oulun on tuskaillut harjoituskauden lievän maalintekijäongelman kanssa ja sama tahti tuntuu jatkuvan myös sarjassa. Joni Mäkelä on toki kehittynyt, mutta nähtäväksi jää onko hänestä kantamaan ykköspyssyn raskasta viittaa. Viime kaudella hyvin maaleja latonut Dritan Stafsula hakee vielä täyttä pelikuntoaan, eikä ollut vielä avauksessa Rovaniemellä.

Myös puolustuslinja on esittänyt ajoittain haavoittuvaisuuden merkkejä, sillä AC Oulun hallitseva pelityyli on omiaan aiheuttamaan nopeita vastahyökkäyksiä omaan päähän. Siten vastustajat yleensä pyrkivät iskemään selvästi hallitsevampaa joukkuetta vastaan. Puolustuslinjassa pitäisikin olla nopeita pelaajia, jotka pystyisivät vastaamaan vastustajan raakaan juoksuvoimaan.

Lisäksi harjoitusotteluissa kuudentoista rajan takaa lähteneet laukaukset olivat aivan liian harvassa. Mikäli maalipaikkoihin ei lyhytsyötöillä päästä, täytyy joukkueesta löytyä potkuvoimaa yrittämään ratkaisua hieman kauempaa. Mika Nurmela voi aivan huoletta lisätä laukausten määrää, sillä hänen painava laukaus on pelote muulloinkin kuin vapareissa.

Kauden avauksessa esitetty pallonhallinta vieraskentällä antaa lievän positiivisen sävyn ottelusta, vaikka tappio tulikin. Jäämme jännityksellä odottamaan, kenestä, jos kenestäkään, kuoriutuu joukkueen ykköstykki kauden aikana. Luvassa joka tapauksessa viihdyttävää jalkapalloviihdettä pallonhallinnan merkeissä. Tavataan katsomossa!

Katso RoPS – AC Oulu -ottelun parhaat palat

Kommentoi