Lehtitarjoukset

AC Oulu tyrmättiin 3-0

28.05.2014 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

AC Oulun kausi jatkui vierasottelulla PK-35:ttä vastaan. Tuloksena oli 3-0 tappio surkeimmalla esityksellä pitkään aikaan: 0 maalipaikkaa, 0 laukausta maalia kohti, pelaaminen halutonta räpellystä. Näistä aineksista oli tappio tehty, eikä kerrottavaa jälkipolville jäänyt.

Parin vuoden takaisesta nopeaa, aktiivista lyhytsyöttöpeliä pelaava joukkue on muisto vain. Nyt kaikki aktiivisuus ja aloitekyky loistaa poissaolollaan ja syötöt ovat pitkiä ja epäonnistuvat usein erityisesti hyökkäysalueella (eikä ne kyllä onnistuneet puolustusalueellakaan toim. huom.). Keskialuetta ei dominoida vaan siellä lönkötellään. AC Oulu ei pakottanut ottelussa kertaakaan vastustajaa pallonmenetykseen prässäämällä. Hyökkäys ei toimi lainkaan, eikä vaarallisia laukauksia saada aikaiseksi. Puolustuslinja on erittäin epävarma.

Suuri ihmetyksen aihe on myös joukkueen ainoan laukojan ja potentiaalisen maalintekijän peluttaminen vasemman laitapuolustajan tontilla. Nyt puhutaan tietysti Dritan Stafsulasta, jonka näkisi mieluusti pelaavan oikean laitahyökkääjän paikalla, jolloin hän voisi käyttää tulista laukaustaan paremmin. Oikeallekin mies toki sopii, jos vain keskushyökkääjäksi saadaan peluri joka puskee pallot maaliin. Tällainen voisi olla esimerkiksi Joonas Sohlo, jonka peluuttaminen laiturin paikalla on lähes yhtä suuri mysteeri, sillä ominaisuuksiensa puolesta hän ei saa kyseisellä pelipaikalla yhtikäs mitään aikaiseksi.

Titi joutui oikean hyökkääjän tontilla taistelemaan jatkuvasti kahta vastustajan puolustajaa vastaan, eikä siitä tullut luonnollisesti mitään. Hyökkäykset olivat niin hitaita, ettei 1vs1 tilanteita syntynyt juuri lainkaan.

Morten Gerster Peipinen oli hyökkäyksessä melkoisen kehno ilmestys ja sai aikaiseksi kolme laukausta, joista jokainen suuntautui selvästi yli tai ohi maalin. Hänen oikea paikkansa on tällä hetkellä vaihtopenkillä, sillä hänen pallonmenetystensä vuoksi keskeytyi kohtalaisen suuri määrä hyökkäyksiä.

Nyt mättää ja isosti. Valmennukselta odotetaan sunnuntain kotiotteluun Viikinkejä vastaan suuria muutoksia miehitykseen sekä taktiikkaan. Muuten ei hyvä heilu ja loppukaudesta taistellaan putoamispeikkoa vastaan. Kaudesta on toki pelattu vasta muutama ottelu, mutta tällä pelillä ei pitkälle pötkitä.

Kommentoi