Lehtitarjoukset

Juha Koposesta Veikkauksen uusi toimitusjohtaja

26.09.2011 | Aihealue: Suurennuslasin alla

Veikkauksen LogoVeikkaus Oy:n pitkäaikaisen Risto Niemisen astuttua syrjään, paikan ottaa haltuunsa hieman tuntemattomampi nimi Juha Koponen. Spekulaatiota Niemisen lähtökuvioista on ollut jos jonkinnäköistä ja mm. suurimpien lehtien otsikot kirkuivat Niemisen potkuista. Miehen itsensä mukaan ihan näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lähtöpäätös olisi ollut pitkäaikaisten neuvotteluiden tulos. Jälkimmäinen on tietenkin hieman lievempi ilmaisu potkuille.

Nyt puikkoihin astunut Juha Koponen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hän opiskeli aikanaan Åbo Akademissa. Työkokemustakin miehelle on jo kertynyt mm. lääkejakelija Tamrolta, jossa hän toimi viimeksi konserninjohtajana. Lisäksi miehellä on kokemusta eri toimialojen yritysjohtotehtävistä. 46-vuotias Koponen on luonnollisesti varsin innoissaan uudesta tehtävästä ja hän uskoo jatkuvalla kehitystyöllä ja toiminnan tehokkuudella olevan entistä enemmän hyötyä koko yhteiskunnalle.

Suomen rahapelimonopoli Veikkaus Oy on toiminut jo yli 70 vuotta, sillä se perustettiin vuonna 1940. Ensimmäinen Veikkauksen tarjoama peli on tuttu varsinkin jalkapalloveikkaajille, sillä ihan ensimmäiseksi veikattiin Vakioveikkauksen kohteita. Tuosta pelit ovat tietenkin monipuolistuneet ja laajentuneet, mutta myös perinteinen Vakioveikkaus on ja voi hyvin. Toinen sangen suosittu peli on Lotto ja tuota peliä on pelattu jo reilut 40 vuotta. Loton ensimmäiset arvonnat suoritettiin vuonna 1971. Lotto onkin ollut kautta aikojen Suomen suosituin veikkauspeli ja pelin tuloksia on jännitetty lähinnä lauantaisin todella monen televisiovastaanottimen äärellä.

Veikkaus jakaa vuosittain voitoistaan mittavia määriä avustuksia. Tämä on kirjattu jopa Suomen lainsäädäntöön. Vuonna 2011 Veikkaus Oy jakoi erilaisia avustuksia taiteelle, tieteelle, liikunnalle ja nuorisotyölle peräti yli 500 miljoonaa euroa. Kyseinen järjestelmä on todella hyvä yhteiskunnan kannalta, mutta pelaajat ovat usein kritisoineet asiaa kovaan ääneen. Osille pelaajista juuri tämä tekijä voi olla se syy miksi pelaaja pelaa juurikin Veikkauksen pelejä. Pelaamalla tehdään hyvää.

Suvi-Anne Siimes, entinen kansanedustaja ja ministeri toimii Veikkauksen hallituksen puheenjohtajana. Hän kommentoi Koposen valintaa Veikkauksen uudeksi toimitusjohtajaksi näin: ”Koposen valintaan vaikutti kolme keskeistä asiaa: ”Monipuolinen kokemus liikkeenjohdontehtävistä, halu tehdä eettistä yritystoimintaa ja osallistava tapa johtaa”. Nähtäväksi jää, miten Veikkauksen toimitusjohtaja voi näitä ominaisuuksia pestissään hyödyntää.  Veikkaus Oy:n uusi toimitusjohtaja aloittaa pestissään tiistaina, toinen lokakuuta. Aiheesta voit lukea lisää täältä.

Kommentoi