Lehtitarjoukset

Tervarit voittoon kärkimatsissa

23.05.2010 | Aihealue: Juniorit

B-poikien I-divarissa pelattiin kuudetta kierrosta, kun Kokkolan GBK saapui Ouluun Tervareiden vieraaksi. Tervarit jatkoi sarjaa puhtaalla pelillä voittaen ottelun 1-0 (0-0, kun taas GBK kärsi sarjassa toisen 1-0 tappion kärkijoukkueelle. Kuten numerotkin osoittavat, peli oli tasainen ja tiukka, mutta parempikuitenkin  voitti. Tervarit loi lukuisia hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistely petti pahasti. GBK oli vahva ja kova, mutta ei onnistunut luomaan kunnon maalipaikkoja.

Ottelun ensimmäinen puoliaika eteni pitkään vieraiden komennossa, kun myötätuulen taakseen saanut GBK prässäsi ylhäältä vaikeuttaen näin Tervareiden pelinavaamista. Lisäksi GBK oli alussa fyysisempi ja halukkaampi kotijoukkueen tyytyessä lähinnä ilmpalloiluun. Keskikenttäpeliä ei avausjaksolla ollut juuri laisinkaan. Jakson keskivaiheen jälkeen Tervarit sai otteen itselleen luoden pari maukasta maalipaikkaa, mutta onni ja taito ei ollut tällä kertaa myötä. Parhaimmat paikat tulivat Arttu Siiralle, Matias Ojalalle ja Arttu Hinkulalle, mutta tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Tauolla kerrattiin sovittuja asioita; pallo maassa ja pelataan eteenpäin, malttia ja kärsivällisyyttä lisää ja tehdään paikoista maalit. Toinen jakso alkoi tasaisesti, mutta pian Tervarit sai pari loistopaikkaa, jotka kuitenkin onnistui tuhrimaan. Varsinkin Siira oli epäonninen, mutta teki kuitenkin vahvan esityön Ojalan viimeistelemään voittomaaliin niputtaen maalivahtia myöten koko vastustajan puolustuksen. Ojala malttoi mielensä ja sijoitti pallon matalana ohi maaliviivalla seisseiden puolustajien. Pelikello näytti 55 minuuttia. Ansaittu maali, mutta se ei avannutkaan Tervareiden peliä lopullisesti vaan kipsasi sen kymmeneksi minuutiksi. GBK nosti miehistöään ja oli muutamaan otteeseen lähellä maalipaikkaan pääsyä, mutta Tervari-jalka löytyi aina jostain eteen. Torjuntoja maalivahti Sampo Lehtoselle ei juuri tullut, mutta lähialueella sattui ja tapahtui. Pelin lopussa Tervarit sai taas rivejään kuosiin ja jäädytti loppuajan.

Tärkeä voitto vaikealla ja varsin huonolla pelillä. Tietenkin hyvä joukkue voittaa myös huonompana päivänä, mutta paljon jäi tällä kertaa parannettavaa. Syöttöpeli, aloitteet, reagointi ja tehdyt valinnat olivat ajoittain todella ihmeellisiä. B-juniori-ikäinen pelimies voittoputkessa ei ole maailman helpoin tapaus; omnipotenssia löytyy, mutta nöyryyden kanssa on joskus vähän niin ja näin. Vastaavaa löytyy lähinnä juuri lakin saaneesta ylioppilasmiehestä. Pieni huolimattomuus ja keskittyminen epäolennaisiin asioihin antaa aihetta mietiskelyyn. Jatkossa haasteet vielä kovenevat ja silloin on oltava paremmalla jalalla ja päällä liikkeellä.

GBK oli juuri niin ilkeä ja vaikea vastustaja kuin pelättiinkin. Joukkue antoi mustelmia, otti niitä vastaan eikä antanut kertaakaan periksi. Lisäksi joukkueesta löytyi hyviä yksilöitä keskisektorin lisäksi myös laidoilta. GBK voi jatkaa sarjaa pää pystyssä ja löytynee kevätkierroksen jälkeen sarjasta sijoilta 3-4. Joukkue antoi kaikkensa ja teki ottelusta Pelin, joka oli harvinaisen fyysinen ja antoi pelaajille oppia kohti omia unelmia.

Tervareiden pelit jatkuvat ensi lauantaina Närpiössä, jossa kotijoukkue Kraft saa vastaansa kaukaiset vieraat. Tuleva viikko harjoitellaan totutusti, mutta pienen lisähaasteen treenaamiseen tuo muutaman pelaajan luokkaretki Helsinkiin sekä Ojalan maaotteluviikko. Tervaripelaaja saa kaksoismaaottelussa vastaansa Sveitsin, mutta hänen pitäisi olla joukkueen käytössä Närpiössä.

Tervareiden seuraava kotipeli on koulunpäättäjäisten vuoksi vasta keskiviikkona 9.6, jolloin Ouluun saapuu FC Lynx Rovaniemeltä.

Tervetuloa Heinäpäähän!

-Rane-

34 kommentit
Kommentoi »

  1. Toivotaan Tervareiden nousua.Tiedossa olisi silloin mielenkiintoinen paikallispeli,mikäli ols pysyisi sarjassa.Tsemppiä molemmille joukkueille jäljellä oleviin peleihin.

  2. Eipä ole ennen Oulussa ollut kahta SM-sarjan joukkuetta. En usko että näin tapahtuu tälläkään kaudella!

  3. “Tärkeä voitto vaikealla ja varsin huonolla pelillä. Tietenkin hyvä joukkue voittaa myös huonompana päivänä, mutta paljon jäi tällä kertaa parannettavaa. Syöttöpeli, aloitteet, reagointi ja tehdyt valinnat olivat ajoittain todella ihmeellisiä.”

    Olisikohan vastustajan kovuudella ja pelisuorituksella ollut osuutta siihen ettei Tervareiden peli ollut täysin sitä mitä valmentaja olisi halunnut.

  4. Huolestuttavaa tuo Tervareiden vastustajien aliarviointi ja selitteleminen.
    Keskitytään nyt siihen omaan tekemiseen ja jätetään selittely ja uho pois.Edessä on monta etukäteen ns.helppoa peliä ja niistä pitää pisteitä ottaa. Melkoiset nousupaineet taitaa joukkueella olla,toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

  5. Aivan! Yleensä hyvä vastus saa oman jengin näyttämään huonommalta..ylimielistä touhua..

  6. Puhut asiaa TARKKAILIJA. Tervareilla taisi käydä vähän tuuri ainakin katsomoon näytti että maalitilanteessa pallo olisi käynyt päätyrajan väärällä puolella. Tuomari ei tilannetta varmaan nähnyt sijoitumisensa takia. Mikä tärkeintä maali ja kolme tärkeää pistettä.

  7. Tärkeintä että voittoja tulee vaikka heikoilla peleillä.Katsellaan mitä kesä tuo tullessa vai mitä Olssin kannattajat.

  8. Kauheaa uhoamista. Miksi vastustajalle ei voi antaa vain rehellisesti tunnustusta tiukasta pelistä? Aina vaan pitää kierrellä ja kaarrella, puhua paskaa jne. Missä ylpeys?

  9. “Kauheaa uhoamista. Miksi vastustajalle ei voi antaa vain rehellisesti tunnustusta tiukasta pelistä? Aina vaan pitää kierrellä ja kaarrella, puhua paskaa jne. Missä ylpeys?”

    Tosi on tiukat pelit vievät joukkuetta eteenpäin jos voitetaan tai hävitään 5-6–0 ei se kehitä ketään ja tärkeintä tässä vaiheessa on tasaiset tiukat ottelut eikä se ole niin tärkeää kuka on esim Suomen mestari
    B tai A junnuissa, pelaajien kehitysksen pitäisi olla etusijalla , jotta edustusjoukkueisiin saataisiin mahdollisimman paljon kehityskykyisiä pelaajia.

  10. Näkökulma sinänsä puhuu asiaa mutta sattuu siinä menemään asian vierestäkin! Eikö oman kehityksen etu ole se että joukkue pärjää ja pääsee pelaamaan kovempia pelejä! Tottakai se auttaa, että seura nousee sarjaportaissa ylöspäin ja pääsee pelaamaan kovemman luokan pelejä. Joukkueen etu ja oma etu kulkevat näin ollen käsi kädessä!

  11. Oman kehityksen etu pelaajalle olisi ollut siirtyä pelaamaan SM-sarjapelejä heti kauden alusta kun niitä oli kaupungissa naapuriseurassa tarjolla. Mutta kun ei. Taisi olla Tervaripäättäjien mielestä niin ettei pelaajan etu ja joukkueen etu kulkeneetkaan käsi kädessä. Joukkueen ja seuran etu meni edelle ja pojat jäi sijaiskärsijöiksi aikuisten päätösten takia. No, kukin taaplaa tavallaan ja vastaa omista teoistaan myös tulevilla kausilla ja tulevissa päätöksissä. Täältä tähän.

  12. Mistähän nyt taasen onkaan kysymys? Jos nyt kirjoitellaan B1:n joukkueista, niin en ole huomannut kummankaan en Ranen enkä Tampan kirjoitelleen mitään ihmisten jätöksistä. Mitä jos lukisimme uudelleen tämäkin Ranen juttun ja varsinkin sen kohtan, jossa hän arvio GBK:n joukkuetta ja peliä. Mielestäni se pitää paikkansa! Mielestäni siinä annetaan tunnustusta vastustajalle!

    Hyvä ”Näkökulma”. Onhan sillä merkitystä, miten B- ja A-junnut menestyvät. Menestyshän on ainut palkinto, mitä pojat harrastuksestaan saavat. Menestys toisi myös sulan valmentajan hattuun ja seuran junioritoiminta vilkastuisi. Niin – ja miten se vaikuttaisikaan tämän palstan kateellisiin kirjoituksiin

  13. Aivan totta.Ihmettelen itsekkin miten jotku käsittäneen tekstistä vastustajien aliarvioimisen ja kauhean uhon?Perustelkaa..

  14. Onneksi kukin saa taaplata tavallaan. Nimenomaan pelaajan edun mukaista on sallia harrastaa jalkapalloa siinä joukkueessa, minkä pelaaja tuntee omakseen ja mihin pelaajan rahkeet riittävät. Laadukasta valmennusta on B-junnutasolla nyt onneksi tarjolla Oulussa useammassa seurassa ja eri tasoilla, joten valinnanmahdollisuutta on. Harrastus on kuitenkin ensisijaisesti pelaajien eikä vanhempien harrastus. Vanhempien tuki on toki erittäin tärkeää myös harrastuksissa.

    Ranen erinomainen otteluraportti ei todella ole mitään uhoamista tai vastustajan väheksymistä. Luetun ymmärtämisessä sen sijaan tuntuu kommenttien perusteella olevan puutteita lukija-/kommentoijakunnassa.

  15. Tervareilla ei ole 1-divisioonassa mitään voitettavaa. Kaikki paitsi nousu olisi suuri pettymys. Joukkue on lisäksi täynnä suurimmaksi osaksi kunnianhimottomia pelaajia.

  16. ¨”Näkökulma sinänsä puhuu asiaa mutta sattuu siinä menemään asian vierestäkin! Eikö oman kehityksen etu ole se että joukkue pärjää ja pääsee pelaamaan kovempia pelejä! Tottakai se auttaa, että seura nousee sarjaportaissa ylöspäin ja pääsee pelaamaan kovemman luokan pelejä. Joukkueen etu ja oma etu kulkevat näin ollen käsi kädessä!”

    Tottkai tavoitteena on päästä mahdollisimman korkealle omassa ikäluokassaan, ilmaisn asian ehkä vähän huonosti. Puhuin yleisellä tasolla että jonkun sm:n voittaminen ei välttämättä ole itse tarkoitus vaan ne kovat pelit ja jatkumo että ollaan pelaamassa esim sitä sm sarjaa. Etelässä esim Turussa nostetaan ikäluokkansa parhaat pelaamaan vanhemmissa ja esim jos A:n sm joukkue on vaarassa pudota tulevat A:n kaverit jotka ovat edustuksen mukana auttamaan että sm sarjapaikka säilytetään ja saadaan niitä kovia pelejä seuraavinakin vuosina.
    Mutta edelleen olen sitä mieltä että jos valmentajan mielestä ei Tervarit pelannut omalla tasollaanniin suurin syy siihen löytyy vastustajan pelisuorituksesta, varsinkin tälläisissä tasaisissa otteluissa. Jos pelataan heikompaa vastustajaa vastaan ja vaikka voitetaan usealla maalilla voi pelisuoritus olla heikko ja monesti tälläisissä peleissä joukkue ei ole totettanut pelisuunnitelmaa vaikka niitä maaleja tulisi useampikin.
    Toivotaan Tervareille menestystä jatkossa mutta mikä tärkeintä jos sm sarjaan noustaan kaikita tärkeintä olisi pysyä siellä ja saada niitä KOVIA pelejä seuraavillekkin ikäluokille

  17. Mille seuraaville ikäluokille?

  18. Mielenkiintoista Tuntematon. Provosoitko Oulu Futiksen laskuun saadaksesi mielenkiintoa sivuille? Vai kirjoitteleeko ao nimimerkillä useampi henkilö.
    Miksi vähettelet Tervareiden B1:n menestystä. Ellei nousu onnistu, niin onhan se toki ainakin pojille ja heidän vanhemmilleen pettymys, mutta onhan syyskaudella uusi mahdollisuus.
    Perustele, kun väität, että joukkue olisi täynnä suurimmaksi osaksi kunnianhimottomia pelaajia. Ei se ole ainakaan peleissä näkynyt. Sisäpiiritietoako?
    Ensi vuonna B-junnuissa pelaavat ikäluokat 95 ja 94!!!!!!!

  19. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että nimimerkki Tuntematon tulee nimeksi kaikille niille, jotka kommentoivat kirjoittamatta nimimerkkiään sille varattuun kenttään kommenttilomakkeella.

  20. Kiitti! Sehän selittää mielipiteiden sekavuuden.

  21. Mielipiteiden sekavuutta selittää myös nimimerkkien takaa huutelu. Se saattaa houkuttaa ärsyttämään ja provosoimaan ihan kiusallaan ja toiset sitten ottavat nämä todesta. Kentille ja joukkueiden taustahommiin nämäkin energiat!

  22. Perustelen seuraavasti tervareiden pelaajien kunnianhimon puutteen. Naapuriseura OLS pelaa SM-sarjaa, Tervareiden pelaajilla oli mahdollisuus siirtyä pelaamaan korkeimmalle sarjatasolle. EI OLE MITÄÄN TARPEEKSI HYVÄÄ SYYTÄ jättää moinen tilasuus käyttämättä. PELAAJALLA EI SAA OLLA MITÄÄN ULKOPUOLISTA TEKIJÄÄ ESTEENÄ mikäli haluaa huipulle. Tällä kertaa lähes jokaisella Tervareiden B:n pelaajalla oli jokin syy, miksi he eivät pelaa tällä hetkellä huomattavasti kovempitasoisisa pelejä kuin he itse.

    PELAAJA JOKA EI HALUA HUIPULLE = KUNNIANHIMOTON

  23. Elä kaima ala HUUTAMAAN!
    Kaikilla Tervareiden b-junnujen pelaajilla oli ja on mahdollisuus päästä pelaamaan toisessa joukkueessa niin halutessaan. Vanhemmat ja seuran taustahenkilöt eivät ole esteenä, mikäli joku pelaajista haluaa siirtyä vaikkapa Olssiin. Ja uskon että Olsissa on samanlaiset mahdollisuudet, mutta pelaajat eivät yksinkertaisesti halua siirtyä toiseen seuraan.
    Ja tästä pelien kovatasoisuudesta olen sitä mieltä, että ykkösdivarissa ei ole kyse kuin muutamasta pelistä, jotka eivät välttämättä palvele pelaajien kehitystä. Siellä on tällä hetkellä ainakin 4-joukkuetta, jotka ovat tasoltaan samaa luokkaa kuin sm-sarjan joukkueet.
    Lisäksi kysyn: Minkälaista yhteistyötä tehdään muissa suuremmissa kaupungeissa jalkapalloseurojen välillä? Inter-TPS, GBK-KPV, Rops-Lynx, TPV-Ilves, Liverpool-Everton, ManU-Man.city, näin esimerkiksi.
    Eli kiteytettynä ei juuri minkäänlaista yhteistyötä vaan tervettä kilpailua, joka tuottaa mielestäni parhaan tuloksen.

    Kommentoija joka huutaa = EPÄTOIVOINEN

  24. Mielenkiintoista todeta kuinka pahoin OLS:n värväys onkaan epäonnistunut. Taisi vain pari poikaa siirtyä ja pari poikaa kävi kokeilemassa palaten takaisin. Eivät tainneet viihtyä? Olikohan näin?
    Mielestäni tämä paljastaa Tervareiden poikien oman jutun. He ovat pitäneet porukan kasassa. He menevät omin avuin SM-sarjaan. Nythän keskustelu kääntyykin päälaelleen. Tervareiden pojilla onkin kova kunnianhimo ja usko omiin kykyihinsä ja valmennukseen.
    OLS:llahan näyttäisi menevän ihan hyvin. Joukkuehan pysyy sarjassa. OLS:n Tuntematon voi luopua pakokauhustaan ja epätoivostaan ja keskittyä kannustamaan omaa joukkuettaan. Hänen kirjoittelunsa on epäluottamus oman joukkueen poikia kohti. Pojista ei varmaankaan tunnu hyvälle tällainen kirjoittelu.

  25. Tänään Tervareilla peli Närpiötä vastaan vieraissa.
    Mielenkiinnolla odotan raporttia pelistä,koska vastustaja on heikko ja sellaisistahan valmentajalla on ollut selvä näkemys:”Pelaa väärässä sarjassa”,kuten esim.JJKb2,jonka Tervarit voitti maalilla.
    On se kurjaa,kun joutuu pelaamaan näitä surkeita joukkueita vastaan. Jaksamista vaan sinne.
    Ai niin,onnea noususta SM-sarjaan! Ei paineita,ei paineita.

  26. Aluksi korjaus Veke:n väitteeseen, olen vain sivustaseuraaja enkä kuulu kummankaan joukkueen organisaatioon tai kannattajakuntaan. Mielestäni molemmissa seuroissa on oma selkeä ajatus toiminnastaan mutta ei siitä sen enempää.

    ”Lisäksi kysyn: Minkälaista yhteistyötä tehdään muissa suuremmissa kaupungeissa jalkapalloseurojen välillä?”

    Sehän on nimenomaa pelaajan oma päätös (mikäli hänellä ei ole voimassaolevaa sopimusta ja tässä tapauksessa sellaista ei kenelläkään ollut), haluaako hän siirtyä toiseen seuraan. Mikäli pelaaja ei usko pärjäävänsä ylemmällä sarjatasolla, on asia mielestäni ihan OK.
    Tässä tapauksessa vielä naapuriseurassa oli tarjolla vielä vähintään yhtä pätevä valmentaja kuin Tervareille itsellään ja huomattavasti enemmän kovempitasoisia pelejä. Mikä siis jarrutti? Seurauskollisuusko? Älä naurata. Pelaajia kehitys tulisi olla tärkeysjärjestyksessä numero yksi.

    ”Mielestäni tämä paljastaa Tervareiden poikien oman jutun. He ovat pitäneet porukan kasassa. He menevät omin avuin SM-sarjaan. Nythän keskustelu kääntyykin päälaelleen. Tervareiden pojilla onkin kova kunnianhimo ja usko omiin kykyihinsä ja valmennukseen.”

    No kai tuota joku voisi kunnianhimoksikin kutsua, mutta joka niin väittää, ei tiedä jalkapallosta mitään. Ei tässä iässä pitäisi tuollaisilla asioilla olla mitään tärkeysarvoa. Mitä järkeä on ajatella tälläisella ajatusmallilla kun pelaaja on ehkä kriittisimmässä kehitysiässä jalkapalloilijana? Mitä järkeä on pelata alemmalla sarjaportaalla kun halutessaan olisi mahdollisuus pelata kovemmassa sarjassa kovempia pelejä? Miten pelaaminen alemmalla sarjaportaalla kehittää pelaajia enemmän kuin ylempänä pelaava? ”Me halutaan kehittää tätä meidän omaa juttua…” Paskapuhetta. Sanokaa yksikin syy, miksi Tervaripelaaja kehittyisi paremmin Tervareissa kuin Luistinseurassa.

    Pelaaja, joka haluaa kehittyä maksimaalisesti, ei valitse ikinä näistä kahdesta vaihtoehdosta alemmalla sarjatasolla pelaavaa seuraa. Tässä iässä ei millään muulla pitäisi olla väliä kuin kehittymisellä, mikäli pelaajalla on edes jotain kunnianhimon rippeitä.

    Nykyiset B-juniorit ovat 15-16 vuotiaita ja kyllä heidän pitäisi jo nähdä, mikä on heille itselle parasta. Puoli vuotta menee nyt ikäänkuin puoliksi hukkaan. Mitä kunnianhimoista siinä on pelaajan kehityksen kannalta, että hän haluaa pelata alemmalla sarjaportaalla? Ei mitään.

    Puhun siis pelaajista, jotka haluavat kehittyä maksimaalisella tavalla, tähtäävät huipulle ja ovat valmiita tekemään sen edestä uhrauksia. Tälläisia pelaajia löytyy mielestäni Tervareista, mutta MIKSI he valitsivat niin kuin valitsivat?

    Hieman huonosti asiani ilmaisin, mutta toivottavasti tajusitte pointtini.

    -Tuntematon-

  27. Vielä tuosta kunniahimosta.Tuntemattoman mukaan täytyy sitten esim Ojalan Matias olla pelaaja joka ei halua huipulle koska pelaa “ainoastaan 1-divaria.” Poika pelasi äsken hyvät maaottelut vuotta vanhemmissa.Taitaapa joukkueessa olla pari muutakin kaveria,jotka lähellä eka maaottelua.

  28. Tuollaistahan en ole missään vaiheessa väittänyt, ainakaan tarkoituksellisti. Puhun vain valinnasta, minkä potentiaaliset pelaajat tekivät.

  29. Elä Lepi viitti enää jauhaa! Sulla on vielä hiukka opittavaa näistä asioista.

  30. Moron Tuntematon (oletettu, mutta ei OLS:n kannattaja)
    ”Aluksi korjaus Veke:n väitteeseen, olen vain sivustaseuraaja enkä kuulu kummankaan joukkueen organisaatioon tai kannattajakuntaan”. Vai et!!!
    ”Seurauskollisuusko? Älä naurata.” En naurata. Se on joukkueen vahvuus.
    ”No kai tuota joku voisi kunnianhimoksikin kutsua, mutta joka niin väittää, ei tiedä jalkapallosta mitään” Totta! Vekellä on todella vaikeaa esimerkiksi ymmärtää tuomareiden viehellyksi.
    ”Sanokaa yksikin syy, miksi Tervaripelaaja kehittyisi paremmin Tervareissa kuin Luistinseurassa”.
    No, ainakin yhtä hyvin. Harjoituspelit Tervareille 6 – 0 ja 1 – 2. Maalisuhde 7 – 2.
    ”Puhun siis pelaajista, jotka haluavat kehittyä maksimaalisella tavalla, tähtäävät huipulle ja ovat valmiita tekemään sen edestä uhrauksia. Tällaisia pelaajia löytyy mielestäni Tervareista, mutta MIKSI he valitsivat niin kuin valitsivat?” Vastausta pitäisi kysyä pojilta. Arvelen kuitenkin sitä joukkueen yhteishenkeä valmennusta myöden!

  31. “Lisäksi kysyn: Minkälaista yhteistyötä tehdään muissa suuremmissa kaupungeissa jalkapalloseurojen välillä? Inter-TPS, GBK-KPV, Rops-Lynx, TPV-Ilves, Liverpool-Everton, ManU-Man.city, näin esimerkiksi.”

    Noissa kaupunkipareissa on kaksi paria joissa yhteistyö olisi edellytys pelaajien kehittämiseen Kokkola ja Rovaniemi. Molemmissa kaupungeissa ei löydy tarpeeksi kavereita kahteen esim sm joukkueeseen vaan “parhaimmat” (huono sana) olisi saatava samaan joukkueeseen , Tampereelta ja Turusta löytyy varmasti kavereita pariinkin joukkueeseen, Englannin kaupunkeja en viitsi edes kommentoida.

    Mutta tärkein asia tässä keskustelussa (oma mielipiteeni) on se, kumpi on tärkeäpää PELAAJAN KEHITYS VAI PAIDAN VÄRI MILLÄ PELATAAN (ps tämä ei ole huutamista) mielestäni seuran “kunnianhimo” menee usesti pelaajan kehityksen edelle . Kaverit joilla on innostusta, tavoitteita ja kunnianhimoa olisi hyvä päästä sanotaan nyt vaikka C junnuvuosien jälkeen pelaamaan mahdollisimman korkealla tasolla kovia otteluita ja kun kolkutellaan edustuksen ovi olisi heille luotava puitteet esim farmin kautta päästä pelaamaan miesten otteluita 2-3 divarissa sillä peliaikaa junnut tarvitsevat eivät penkillä istumista.

  32. Vekellä ei vissiin ole ihan kaikki jauhot pussissa, vai pilailetko vain, ettet muka ymmärrä? Emmehän nyt puhuneet siitä, kumpi joukkue on parempi, vaan kummassa kehittyy paremmin. Eli mitä väliä on alkukauden harjoitusotteluilla, joista kumpikin nappasi yhden voiton? Sinänsä en ihmettele tyhmyyttäsi, kuuluthan Tervareiden organisaatioon. Joka tapauksessa pelaaminen SM-sarjassa on kaikilla tavoin kehittävämpää pelaajan kannalta kuin divarissa pelaaminen närpiöäitä ja iisalmia vastaan. Tästä ei kukaan voi olla eri mieltä tai jos joku on, niin haluaisin kuulla mielelläni joitain argumentteja väitettäni vastaan.

    Itse olisin ainakin siirtynyt samaisessa tilanteessa OLS:iin. Noh, se kai siksi, että olen kunnianhimoinen, älykäs ja järkevä pelaaja.

  33. Eiköhän kulauteta muutama Didierin kunniaksi!!! Ols on vain tällä kaudella niin huono kuten mypa pelikin osoitti että pelaaminen siinä seurassa ei vie pelaajaa eteenpäin! Ei se matka tapa vaan seura !

  34. Eiköhän lukita kommentointi tämän jutun osalta tähän. Uusien aiheiden kimppuun.