Lehtitarjoukset

Tashan Adeyinka ja AC Oulu sopimukseen

22.03.2013 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

AC Oulun testissä kahden ottelun ajan rymistellyt brittihyökkääjä Tashan Adeyinka on solminut seuran kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Vuonna 1991 syntynyt keskushyökkääjä vakuutti seurajohdon sopimuksen arvoisesti kahden harjoitusottelun perusteella. Ykkösen Seinäjoen Jalkapallokerhoa ja Kakkosen Oulun Rotuaarin Palloa vastaan pelatuissa otteluissa Adeyinka viimeisteli yhteensä kolme maalia.

– Tashan vakuutti meidät oikeastaan ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Hän on erittäin vahva ja isoksi mieheksi ketterä liikkeissään. Maalinteko häneltä onnistuu niin jalalla, kuin päälläkin ja kaksi ottelua ovat jo osoittaneet hänen tekevän tilaa myös muille hyökkääjille, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo tyytyväisenä.

Lontoossa jalkapallo-oppinsa saanut Tashan on kuulunut viimeksi urheilujätti Niken akatemiajoukkueeseen.

– Tashan on nuori pelaaja, jonka kehittyminen voi olla meillä hurjaa. Hän on sopeutunut joukkueeseen mainiosti ja on myös sosiaalisesti meidän kriteerit täyttävä pelaaja. Hänet on hankittu tekemään maaleja, joten niitä häneltä tietysti odotetaan. Hänen merkityksensä koko joukkueelle näkyy toivottavasti myös muiden hyökkäyspään pelaajien tehosarakkeissa, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kertoo.

– Odotukset ovat korkealla, mutta varmuudella voin luvata vastustajan toppareille mustelmia, Nure lopettaa.

Joukkueen sisällä ”Tash” lempinimeä tottelevan jättiläisen myötä AC Oululla on kasassa 15 sopimuspelaajaa tulevalle kaudelle. Lisää sopimusuutisia on lupa odottaa lähiviikkojen aikana.

Kommentoi