Lehtitarjoukset

Arkisto: March 2010

Paniikki kostautui, FC Honka eteni jatkoon

31.03.2010

Ensimmäinen puoliaika näytti vielä AC Oulun kannalta hyvältä Liigacupin puolivälieräottelussa FC Honkaa vastaan. Kotijoukkue AC Oulu hallitsi peliä ja vierailija FC Honka ei päässyt kunnolla peliin mukaan. Kymmenen minuuttia ennen taukoa Mika Nurmela veikin kotijoukkueen 1-0 johtoon siirtämällä vasemmalta tulleen keskityspallon tyhjään maaliin. Paikkoja olisi ollut useampaankin osumaan, mutta lisäosumia ei ennen taukoa nähty.



AC Oulu isännöi Honkaa

30.03.2010

AC Oulu saa keskiviikkona vieraakseen FC Hongan. Kyseessä on Liigacupin puolivälieräottelu ja panoksena siis jatkopaikka. AC Oulu pääsee otteluun parhaalla kokoonpanollaan, sillä niin Joonas Pennanen kuin Frank Jonkekin ovat kuntoutuneet loukkaantumisistaan. AC Oulu solmi juuri sopimukset Mika Hännisen sekä Jean Fridolin Ngambe Ngamben kanssa, joten heidän otteitaan voi ihastella viheriöllä koko kesän ajan. Honka sijoittui omassa lohkossaan neljänneksi kahden voiton ja yhden tasapelin myötä. AC Oulu puolestaan voitti oman lohkonsa neljän voiton ja yhden tasapelin myötä. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että Hongan alkulohko oli huomattavasti AC Oulun lohkoa kovempi. Keskiviikon kamppailu onkin kauden tähänastisista otteluista selvästi mielenkiintoisin.



OPS-j:n CUP junan vauhti kiihtyy

25.03.2010

OPS juniorit kaatoivat cupin toisella kierroksella “rakkaan” naapurin Olss:in 2-1 ja selvityivät Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle, jossa vastaan asettuu Oulussa pelattavassa ottelussa AC Kajaani.



AC Oulu voitti Tampere Unitedin 0-3

24.03.2010

AC Oulu haki tyrmäävän 0-3 voiton Tampere Unitedista Liigacupissa keskiviikkona. Raportit Tampereelta kertovat AC Oulun hallinneen ottelua täysin. Maaleista vastasivat Jarkko Hurme, Juha Majava ja Donewell Yobe. AC Oulu voitti näin oman lohkonsa ja saa puolivälierissä vastaansa Etelälohkon neljänneksi sijoittuneen FC Hongan. Tuo ottelu pelataan 31.3. Heinäpään tekonurmella.



Baxter AC Oulun vieraana

22.03.2010

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter on Veikkausliigakauteen valmistautuvan AC Oulun vieraana Oulussa maanantaista tiistaihin (22. – 23.3.) Ouluun maanantaina klo 17 jälkeen saapuva Baxter puhuu AC Oulun gaalaillassa johtamisesta. Gaala alkaa Madetojan salissa maanantaina klo 17.30 ja päättyy klo 21.30. Baxter osallistuu tiistaina AC Oulun harjoituksiin.



AC Oulu kärsi tappion Vaasassa

20.03.2010

Oma koira puri AC Oulua lauantaisessa Liigacupin ottelussa Vaasassa, kun VPS:n Jussi Äijälä piti pisteet Vaasassa 1-0 osumallaan. Äijälä teki hienon vapaapotkumaalin, joka jäi ottelun ainokaiseksi. Tappio ei AC Oulun jatkopaikkaa uhkaa, sillä se on jo aiemmin varmistanut paikkansa Liigacupin puolivälierissä. Huhujen mukaan Frank Jonke olisi loukannut päätään ottelun aikana ja vaihdettu pois kentältä.



Stuart Baxter vieraana AC Oulun gaalaillassa

17.03.2010

AC Oulu järjestää jalkapalloaiheisen gaalaillan Oulun Madetojan salissa maanantaina 22. maaliskuuta. Illan juhlavieraana on Suomen A-maajoukkueenpäävalmentaja Stuart Baxter. Gaalaillan pääteemana on luonnollisesti tuoda esille huhtikuussa Veikkausliigakautensa aloittavaa AC Oulun joukkuetta sekä seuraa kokonaisuudessaan. Illan aikana esitellään AC Oulun pelaajat ja kuullaan heidän mietteitään alkavasta liigakaudesta.



Eremenko jr Jaroon

13.03.2010

Alexei Eremenko jr pelaa alkavan kauden Jarossa lainasopimuksella.



OPS-jp – KPV 0-1

13.03.2010

OPS-jp kärsi tappion KPV:lle lauantaina lukemin 0-1 Arina Areenalla pelatussa harjoitusottelussa. Tappio oli OPS:n ensimmäinen tällä harjoituskaudella. Ottelun voittomaalin iski KPV:n Tom Melarti vain viidentoista peliminuutin jälkeen. OPS pelaa seuraavan harjoitusottelunsa parin viikon päästä Rovaniemen Palloseuran vieraana.



AC Oulu murskavoittoon harkkamatsissa

06.03.2010

AC Oulu otti odotetun voiton ruotsalaisvieraastaan Piteå IF:stä lukemin 8-0. Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Piteå ei pysynyt kotijoukkueen vauhdissa ja varsinkin toisella puoliajalla AC Oulu oli murskaavan ylivoimainen. Tauolle mentiin vielä 2-0 lukemissa, mutta toisella puoliajalla kotijoukkue meni menojaan.