Lehtitarjoukset

Maailmanmestari-Leijonia AC Oulun kotiottelussa lauantaina

18.05.2011 | Aihealue: Miehet

Oulun seudulta lähtöisin olevat tuoreet jääkiekon maailmanmestarit saapuvat tulevana lauantaina seuraamaan AC Oulun kauden ensimmäistä kotiottelua.

Suomen jääkiekkohistorian toisen maailmanmestaruuden voittaneessa Leijonien joukkueessa pelasi suurissa rooleissa peräti kuusi Oulun seudulta lähtöisin olevaa tai Oulu-historian omaavaa pelaajaa.

Tuoreita mestareita ovat siis puolustajat Topi Jaakola ja Lasse Kukkonen sekä hyökkääjät Juhamatti Aaltonen, Janne Pesonen, Mika Pyörälä ja koko Suomen sekoittanut Mikael Granlund. Tästä joukosta suurin osa on jo lupautunut saapumaan MM-kultamitalien kera paikalle AC Oulun avausotteluun.

– Avausottelutapahtumastamme rakennetaan todellinen perhepäivä. Kentällä on aidosti oululainen edustusjoukkue ja lisäksi katsojilla on upea tilaisuus päästä juttelemaan tuoreiden maailmanmestarien kanssa sekä saada nimikirjoitus heiltä. Tavoitteemme on saada Castrenin urheilupuisto täyteen ihmisiä, AC Oulun toimitusjohtaja Kimmo Piispanen viestittää.

Maailmanmestareita saapuu pelipaikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua erikseen rakennettavalle alueelle jakamaan nimikirjoituksia. Ottelua ennen heidät kukitetaan ja tauolla he ovat kentän laidalla ihmisten tavattavissa.

AC Oulun ja FC Lahden välinen Ykkösen kärkijoukkueiden kohtaaminen pelataan Castrenin urheilupuistossa tulevana lauantaina alkaen klo 16.00.

5 kommentit
Kommentoi »

  1. Tuovatko limsapullot mukana?

  2. Tuure Siiralle toiveita nopeasta paramisesta.
    Target-pelaajaa ACO tarvitsee,Tuure se ei ole vaikka olisi terve.
    Ols-A junnuissa ei ole tuolle paikalle mitat täyttävää peluria.
    Mistä saadan sentteri joka paukuttaa tällä kaudella kymmennen maalia ja sitä kautta varmistaa nousun?
    Toivoisin että seura nousee,mutta tällä porukalla säilyy.

  3. Taas näyttää siltä,että osan junnuista pitää olla istumassa penkillä vaikka Olsin A-sm joukkueella peli.
    Pelit kehittää,ei istminen.

  4. Pakko siellä AC Oulun vaihtopenkillä on miehiä olla. Ilman junnuja siellä ei olisi ketään.

  5. oliko castren täynnä?

Kommentoi