Lehtitarjoukset

AC Oulu nyhjäsi tasurin

16.05.2010 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

AC Oulu saa kiittää MIFK:n tehotonta hyökkäyskalustoa pisteestä, sillä vieraat pääsivät muutamaan kertaan iskemään varsin vapaasti vastahyökkäyksistä niissä kuitenkaan onnistumatta. Kotijoukkueen maalipaikat olivat sen sijaan kortilla. Dominic Yobe pyssytti kolme kertaa yli maalin ja vaihdosta sisään tullut Ngambe Ngambe puski kerran niukasti ohi maalin. Siinäpä ne taisivat parhaat paikat tulla mainituksi. AC Oulun ongelma oli maalipaikkojen järjestely, jossa epäonnistuttiin lähes täysin. AC Oulun keskikenttä ei nyt toimi toivotulla tavalla ja laituriosastoltakin kaivattaisiin parempia suorituksia.

AC Oulu yritti usein tavoitella kärjessä pelannutta Donewell Yobea pitkillä palloilla, mutta tämä taktiikka oli tuhoon tuomittu jo sillä taktiikkapöydällä, mihin se ennen ottelua piirrettiinkin. Dominic Yoben vaisut otteet keskikentällä jatkuivat varsinkin ensimmäisellä puoliajalla ja laiskasti pelannut keskikenttämies oli joukkueensa huonoimpia. Toisella puoliajalla mies piristyi hieman, mutta pelaaminen oli siitä huolimatta välillä varsin flegmaattista. Surkealta arvosanalta Dominaattorin pelasti ajoittaiset väläytykset, vaikka maalia kohden hän ei laukauksiaan saanutkaan suuntautumaan.

Avauksessa oli ennakkotietojen mukaisesti 16-vuotias Joni Mäkelä, joka pelasi varsin hyvän ottelun. Mäkelästä tulee varmasti olemaan joukkueelle vielä paljon hyötyä.

Mika Nurmelakin oli keskikentällä totuttua vaisumpi, eikä keskikentän selvää herruutta saavutettu. AC Oulun peli nojaa pitkälti vahvaan keskikenttään ja sen pelatessa huonosti eivät joukkueen esitykset hivele silmää. Kärkimiehet eivät kykene ratkaisemaan otteluita omalla pelkästään panoksellaan, joten keskikentän täytyy kyetä rakentamaan A-luokan paikkoja.

Oikealla Jarkko Hurme ja Joonas Pennanen tekivät sen mitä pystyivät, mutta kun apuja ei kuulunut, pysähtyivät hyökkäykset kulmiin.

Vasemman laidan Juha Majava menettänee avauksen paikkansa Ngambe Ngambelle, sillä Majavan huonojen otteluiden putki tuntuu vain jatkuvan. Myös Niko Kukka saa olla varuillaan, sillä mies seilaa välillä aivan missä sattuu. Nähtiinpä ottelussa eräskin tilanne, jossa Kukka oli purkamassa palloa oikean puolustajan tontilla harhailuittensa päätteeksi vaikka koko muu linja oli omilla paikoillaan.

Puolustuslinja pelasin Juho Meriläisen ja Janne Hietasen johdolla kuitenkin kohtuullisen ottelun. Suurimman miinuksen linja saa typerästä syötöstä maalivahti Dennys Rodriguesille, joka vaikeassa paikassa potkaisi avauksen vastustajan jalkaan, josta se kimmahti vapaaseen maalintekopaikkaan. Vieraiden hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut tästäkään tilanteesta ja AC Oulun maali varjeltui.

Kärkimies Donewell Yobe missasi ainoan paikkansa potkaisemalla ohi pallosta toisella puoliajalla.

Kokonaisuutena illan viihdearvo oli varsin heikko. Paikkoja ei syntynyt ja peli oli muutenkin hieman vaisua. Liekkö kuuma kesäpäivä vienyt mehut pelaajista.

AC Oululla on seuraavaksi ohjelmassa kaksi peräkkäistä vierasottelua. Seuraavan kotiottelun se pelaa kesäkuussa Honkaa vastaan.

Illan yleisömäärä oli tilastojen mukaan 1928 katsojaa, vaikka paikan päällä istuvasta porukkaa tuntui ehkä olevan hieman enemmänkin. Ehkäpä silmä tällä kertaa valehteli normaalista poikkeavaan suuntaan.

Yksi kommentti
Kommentoi »

  1. Otsikko voisi olla myös “onnekas tasapeli”, koska ensimmäisen jakson perusteella vieraat olivat selvästi lähempänä voittoa. Valitettava totuus on, että AC:n 4 ylintä pelaajaa ovat auttamatta liian heikkoja liigatasolle eikä jatkossakaan tarvi kovin paljon maalipaikkoja odotella

Kommentoi