Lehtitarjoukset

OLS – PK-35 3-0

15.05.2011 | Aihealue: Juniorit

OLS A kohtasi SM-karsintasarjan viidennessä ottelussaan Helsinkiläisen PK-35:n. Joukkueemme lähti hakemaan pelistä ”kasvojen pesua” luokattoman Inter-vierailun jälkeen. Peliin lähdettiin erityisesti parantamaan koko joukkueen puolustuspeliä. Tavoitteena oli auttaa kaveria niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin. Pelin jälkeen voi todeta, että näissä tavoitteissa onnistuttiin.

Ottelu alkoi PK:n lievässä hallinnassa. Vaikutti, että aikainen alkamisaika tuntui kotijoukkueen jaloissa enemmän ja vieraat pääsivät muutaman kerran testaamaan OLS:in puolustusta. Kotijoukkue pääsi pikkuhiljaa peliin mukaan ja pystyi pitämään palloa hieman paremmin itsellään. Avausjaksolta jäi kuitenkin mieleen syöttöpelin pieni huolimattomuus, joka sai aikaan huonoja haltuunottoja ja pallonmenetyksiä. Vieraiden vaarallisin tilanne tuli noin vartin jälkeen. Aleksi Lappalainen laukoi nousunsa päätteeksi päin vastustajaa ja tästä kimmokkeesta lähti nopea vastaisku. Pitkän syötön jälkeen vieraiden kärkimies pääsi täysin vapaasti läpi, mutta loisto-ottelun pelannut Juhani Pennanen torjui yrityksen.

Vieraiden paikka herätti myös kotijoukkueen, joka huomasi lopullisesti, että ilman taistelua ja parempaa liikettä tästä pelistä jää luu kouraan. Reilun 20 minuutin pelin jälkeen keltapaidat vyöryttivät pari pidempää hyökkäystä vieraiden kenttäpuoliskolle. Ensimmäisen ottelun avauksessa pelannut Jyri-Pekka Kukkonen nousi kahteen otteeseen hyvin vasemmalta, mutta tilanteisiin ei löytynyt päättäjää. Lopulta Teemu Lukkarin epäonnistuneesta laukauksesta tulikin unelmasyöttö Sami Kuroselle, joka sai rauhassa sijoittaa tilanteeksi 1-0. Tämän jälkeen ote oli enemmän kotijoukkueella vieraiden hakiessa nopeita vastaiskuja. Muutama minuutti ennen taukoa Sami Kuronen vapautti Veini Rikkisen rangaistusalueelle ja tämän terävä veto takanurkkaan muutti taukotilanteeksi 2-0.

Tauolla kopissa korostettiin malttia ja pallon pitämistä omalla joukkueella. Jostain syystä kaikilta osin tämä ei toiminut vaan toiselle jaksolle kentälle tuli turhaa hätäilevä keltapaitainen joukkue. Ote siirtyi vieraille, jotka nostivat prässiään ja pyrkivät suoraviivaisesti OLS:in puolustuksen taakse. Kotijoukkueen yritykset jakson alussa kaatuivat huonoihin syöttöihin tai liikaan hätäilyyn, jolloin helpoista tilanteista tehtiin itselle vaikeita.

Reilun tunnin jälkeen saatiin vaihtojen myötä uutta virtaa ja peli alkoi rauhoittua. Tähän asti nollapelistä saatiin kiittää Juhani Pennasta, joka esitti toisellakin jaksolla muutamia todellisia huipputorjuntoja. Vaihdosta tullut Mooses Moilanen turhautti vieraiden pakin esittämällä kaikki osaamansa kikat joskus jopa samassa tilanteessa. Noin 70 minuutin kohdalla Mooses ja Veini Rikkinen sahasivat vieraiden puolustuksen hajalle ja jälkimmäinen teki tyhjiin 3-0. Tämän jälkeen oli selvää, että vieraiden on pakko satsata kaikki loputkin voimat hyökkäykseen ja sitä kautta meille avautui muutamia maukkaita paikkoja. Nämä paikat tuhlattiin pääosin turhaan viivyttelyyn tai itsekkyyteen. Asia käytiinkin läpi pelin jälkeen, että tiukemmassa tilanteessa paikat pitää hyödyntää paremmin.

Peli oli kokonaisuudessa tasainen, mutta olimme maalinteossa tänään selvästi terävämpiä. PK oli pelaamaan pyrkivä joukkue, joka muistutti ikärakenteeltaan OLS:ia eli mukana oli paljon myös b-ikäisiä pelaajia. On helppo uskoa, että PK tulee säilyttämään paikkansa ja kohtaamme syksyllä Helsingissä. Kotijoukkueen hahmot olivat kahden maalin Rikkinen sekä maalivahti Pennanen. Vaihdosta tullut Henri Nevala esiintyi vahvasti keskikentällä. Näin joukkueen pelipaikoista on entistä kovempi kilpailu, kun ensi lauantaina kohtaamme Lahden Kisapuistossa Reippaan.

-Matti

 

Yksi kommentti
Kommentoi »

  1. Miten peli käänty pk-35 hallintaan ensimäisen jakson jälkeen?

Kommentoi