Lehtitarjoukset

Joonas Sohlo vahvistamaan OPS-hyökkäystä

11.12.2014 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

Nousua jalkapallon Ykköseen tavoitteleva Oulun Palloseura on solminut ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen oululaishyökkääjä Joonas Sohlon kanssa. Tänään 27 vuotta täyttävä Sohlo siirtyy OPSiin AC Oulusta. Hän on viimeistellyt kolmen viime kauden aikana yhteensä 19 maalia AC Oulun riveissä Ykkösessä.

– Puntaroin jonkin aikaa eri vaihtoehtojen plussia ja miinuksia ja OPS vaikutti minun tämänhetkisessä tilanteessani parhaalta vaihtoehdolta. Minulla on motivaatio kohdillaan ja kovasti tekee mieli pelata. Olen saanut hyvän vastaanoton OPSissa ja valmennuksen kanssa on käyty keskusteluja odotuksista. Minulta odotetaan tehoja ja omassa päässäni näen, että pystyn lyömään läpi Kakkosessa ja tekemään maaleja, Joonas Sohlo kertoo.

Sopimuksen myötä ”Jaskasta” tulee kolmannen polven opsilainen. Hänen isoisänsä on ollut voittamassa muun muassa OPS:n seurahistorian ensimmäistä jääpallon Suomen mestaruutta vuonna 1953.

– Seuran tavoitteena on nousu takaisin Ykköseen ja minusta se ajaisi oululaisen jalkapallon etuja, että saataisiin toinenkin seura sinne. Kovasti tehdään töitä sen tavoitteen eteen ja yritetään tehdä paljon maaleja. Niitähän hyökkääjältä aina odotetaan, mutta lasketaan ne vasta sitten kauden jälkeen, Sohlo juttelee.

OPS:n päävalmentaja Erkki Paananen tietää saavansa Sohlon myötä sisukkaan joukkuepelaajan riveihinsä, jolta sopii odottaa tehoja.

– Joonas on joukkuepelaaja, joka uhkuu näyttöhaluja. Hän laittaa itsensä aina likoon ja kannustaa samalla muita. AC Oulussa hän on tehnyt hyvää tulosta ja uskon, että meillä hän tekee vähintään 15 maalia Kakkosessa ensi kaudella, Erkki Paananen heittää.

Joonas Sohlo on Palloseuran yhdeksäs sopimuspelaaja.

Kommentoi