Lehtitarjoukset

AC Oulu tasapeliin maalirikkaassa kotiavauksessa

10.05.2013 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

AC Oulu ja FC KooTeePee tasasivat pisteet 3-3 lukemin torstaina pelatussa Ykkösen kamppailussa Raatissa. AC Oulu lähti otteluun tappio niskassaan, kun Haka voitti sen selvin 3-0 lukemin ensimmäisellä kierroksella. Huonolta näytti tämäkin ottelu, sillä noin puolen tunnin pelin jälkeen tilanne oli vieraille jo 0-2. Ensin lepsuiltiin puolustuksessa ja sitten taklattiinkin jo liian kovaa seurauksena rankkari. Ensimmäisen jakson lopussa kotijoukkue onnistui viimein kavennuksessa, kun ottelun parhaimmistoa jälleen kerran ollut Mika Nurmela sijoitti pallon KooTeePeen verkkoon Tommi Haanpään keskityksestä. Kokonaisuutena ensimmäinen jakso oli kotijoukkueelta erittäin hermostunutta ja vaisua peliä, jollaista ei kotinurmella soisi näkevän enää toistamiseen tällä kaudella.

Toisella jaksolla nähtiinkin sitten aivan erilainen AC Oulu. Yritystä tuli rutkasti lisää ja paikkoja alkoi siunaantua. Viimein Tashan Adeyinka onnistui tasoittamaan ottelun 70. minuutin kohdalla. Paikkoja AC Oululla siis riitti, mutta maalinteko hieman tökki. Esimerkiksi vaihdosta sisään tulleella Joni Mäkelällä oli tuhannen taalan paikka, mutta ohjaus muutamasta metristä suuntautui ohi maalin.

AC Oulun täydellisen hallinnan päätteeksi kävi niin kuin käy aina eli vastustaja saa yhden paikan ja tekee siitä maalin. Pari minuttia ennen  loppuvihellystä vieraat siirtyivät kulmapotkusta 2-3 johtoon, kun Adeyinka puolusti oman miehensä lepsusti ja päästi puskemaan pallon verkkoon.

Hurjasti tasoitusta hakeneet oululaiset onnistuivat kuitenkin vielä lisäajalla, kun Matias Ojala tykitti pallon verkkoon komeasti tolpan kautta.

Lepsu alku kostautui ja tuloksena oli siis vain yksi sarjapiste. Ensimmäisellä puoliskolla alisuorittajia oli koko joukkue, mutta toisella puoliskolla muutama mies nousi ylitse muiden. Puolustavana keskikenttämiehenä pelannut Daniel Owusu pääsi vauhtiin ja osoitti olevansa vahvistus. Mika Nurmela pelasi tuttuun tapaansa laadukkaan ottelun samoin kuin vasen puolustaja Dritan Stafsula, joka ajoittain tuskasteli kentällä kanssapelaajien ratkaisujen kanssa.

Puolustuslinja ei ensimmäisen maalin jälkeen järin suuria mokia tehnyt ja debyyttinsä tehnyt vahvistus Dani Hatakka pelasi hänkin ok-pelin jakaen pariin otteeseen palloa laadukkaasti laitaan.

Maalivahti Tommi Lindholm pelasi ensimmäisen maalin jälkeen ok-ottelun. Avausmaalissa hänen olisi kuitenkin pitänyt reagoida nopeammin ja tulla palloon röyhkeämmin.

Kärkimies Tashan Adeyinka tuskaili etenkin ensimmäisellä puoliskolla aiheellisesti keskitysten huonoa laatua, mutta saa ottaa vaisuutta hieman omaankin piikkiinsä. Mies maleksi jonkin verran laiskasti paitsioasemassa puoli peliä. Maali pelasti jonkin verran, eikä miestä voi näin ollen täysin lytätä. Aktiivisempaa roolia suurikokoiselta kärkimieheltä on kuitenkin lupa odottaa.

Maalista huolimatta Matias Ojalalta odotetaan jo enemmän. Ajoittain väläyttelevä nuorukainen pelasi hänkin etenkin alussa varsin epävarmasti ja syöttöhasseja tuli jonkin verran. Toisella puoliskolla hän näytti, että pienessä varressa on puhtia ja voitti muutamia kaksinkamppailuja. Ojalan suurin ongelma on ylöspäin pelaaminen, sillä liian usein pallo löytää tiensä alemmille pelaajille.

Valmentajalla on keskikenttäpelaajien osalta mielenkiintoinen ongelma. Keskikentän kolmio Ojala-Nurmela-Owusu on etenkin paperilla niin kova, että sitä on lähes mahdotonta mennä rikkomaan vaihdoilla. Nurmela on oikeutetusti kentällä aina, kun vain kykenee pelaamaan. Owusu osoitti olevansa erittäin hyvä pelaaja ja hoitaa puolustavan keskikenttäpelaajan tontin varsin mallikkaasti. Jäljelle jää Ojala, jonka täytyy hyökkäävänä pelaajana pystyä teräviin ylöspäin suuntautuviin ratkaisuihin, muuten kutsuu vaihtopenkki. Esimerkiksi Henry Mäkäräinen ja Tuure Siira kärkkyvät ahneesti pelipaikkaa.

Valmentajan olisi hyvä pitää myös Adeyinka varpaillaan ja peluuttaa kärjessä jossain vaiheessa viime kaudella paljon maaleja pyssytellyttä Joonas Sohloa, jolla on taito olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Myös Vesa Verronen olisi mukava nähdä joskus kentällä.

Jani Kauppilan kerrottiin keskittyvän ainakin kesäkuuhun saakka opintoihinsa. Owusun mukaantulon myötä avauksen paikka ainakin puolustavana keskikenttämiehenä ei olisi lainkaan varma, mutta keskuspuolustajana saattaisi paikka aueta, kun Hatakan lainasopimus umpeutuu. Toisaalta Arttu Hinkula kaipaa kipeästi peliminuutteja, muuten kehitys uhkaa tyssätä. Hinkulassa on potentiaalia, mutta ilmeisesti pelikunnon kanssa on vähän ongelmia.

AC Oulu matkaa sunnuntaina Joensuuhun, jossa vastaan asettuu aina niin tuskallisen vaikea JIPPO. Tuohon otteluun täytyy mennä rymistellen, eikä hienosteluille ole sijaa. Ehkä Sohlokin nähdään kentällä?

Kommentoi