Lehtitarjoukset

Yhtiökokouksen yksimielinen päätös – AC Oulu järjestää osakeannin

06.11.2013 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

 AC Oulu Oy:n ylimääräinen yhtiökokous päätti maanantaina yksimielisesti hyväksyä hallituksen esityksen osakeannin järjestämisestä.

Suunnattu osakeanti, jossa merkintäoikeus on vapaa, antaa kaikille vanhoille ja myös uusille osakkaille mahdollisuuden merkitä osakkeita. Osakkeita lasketaan liikkeelle 3 000 kappaletta ja yhden osakkeen hinta on 50 euroa. Maksimissaan osakeanti tuottaa 150 000 euroa. Minimimerkintä on yksi osake eli mukaan pääsee 50 euron panostuksella. Osakkeiden merkintäaika alkaa 11.11.2013 ja päättyy 31.1.2014.  Ohjeet osakeantiin osallistumiseen tulevat AC Oulu internetsivuille maanantaina 11.11.

Osallistumalla olet rakentamassa vahvempaa AC Oulua

AC Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Arto Oja on päätökseen tyytyväinen.

– AC Oulu on elänyt vaikeita aikoja taloudellisesti, se on myönnettävä. Suunta on ollut kuitenkin oikea, mutta ison laivan kääntäminen vie aikansa. AC Oulu haluaa tarjota tulevaisuudessa pääsarjatason jalkapalloa Oulussa ja se on seuran selkeä tavoite. Alkavan osakeannin myötä jokainen voi vaikuttaa tulevan joukkueen rakentamiseen – joukkueen, joka tulee säilymään oululaisena, nuorena ja innokkaana sekä vahvasti kotimaisena, jossa ulkomaalaisvahvistukset ovat selkeästi vahvistuksia, Oja lupaa.

– Täytyy myös muistaa, että AC Oulu on paljon enemmän kuin pelkät pelit Raatissa. Olemme luoneet ympärille yhteisön, joka seuraa meitä jatkuvasti. Teemme paljon yhteiskuntavastuullista työtä lasten, nuorten ja esimerkiksi maahanmuuttajien auttamiseksi. Nämä asiat eivät välttämättä suurelle yleisölle aina välity, mutta tätä me haluamme menestyvän joukkueen lisäksi olla, Oja kertoo.

Yksi kommentti
Kommentoi »

  1. Velkojen maksuun nuotkin rahat menevät. En osallistu.

Kommentoi