Lehtitarjoukset

Juha-Matti Huovinen jatkaa OPS:ssa

05.03.2012 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

Liiganousua tavoitteleva Oulun Palloseura on solminut ensi kautta koskevan jatkosopimuksen oululaisen keskikenttäpelaaja Juha-Matti Huovisen (27) kanssa. Keskikentän pohjapelaajan paikan lisäksi Huoviselle ovat tuttuja laitapuolustajan sekä topparin tontit.

– Henkilökohtaisena tavoitteenani on ehdottomasti ottaa isompi rooli joukkueessa kuin viime kaudella. Valmennusjohto tietää, mihin pystyn. Nyt pitää vain itse lunastaa peliaikaa ja auttaa joukkuetta sitä kautta. Me oltiin viime vuonna sarjassa kakkosia, joten yhtään huonompaa sijoitusta ei kannata lähteä hakemaan, vaan päinvastoin, lähdetään parantamaan viime kaudesta, Huovinen muotoilee.

Sähäkkäliikkeinen vasuri on edustanut Palloseuran lisäksi kotikaupungissaan FC Oulun Palloa, Tervareita ja Oulun Luistinseuraa.

– Olen viihtynyt OPS:ssa. Näyttää siltä, että meidän joukkue vaihtuu aika paljon viime kaudesta, mutta olen varma, että saamme hyviä pelimiehiä lähteneiden tilalle ja jälleen tiiviin ja hyvähenkisen porukan kokoon, Huovinen kertoo.

Kommentoi