Lehtitarjoukset

Luis Vanderlei jatkaa kaksi kautta OPS-jp:ssa

04.10.2010 | Aihealue: Miehet

Brasilialainen keskikenttäpelaaja Luis Vanderlei (32) jatkaa kaksi seuraavaa kautta Oulun Palloseura-jp:ssa. Hän on pelannut myös kaksi edelliskautta OPS-jp:ssa kuuluen molemmilla kausilla joukkueensa tehokkaimpiin pelaajiin.

– Vanderleilla on todella iso merkitys joukkueelle. Rakennamme ensi kauden joukkuetta rauhassa, mutta hän kuuluu niihin runkopelaajiin, joiden sopimus piti tehdä jo nyt, sillä hänellä olisi ollut muitakin ottajia. Hän on ollut edelleen erinomainen ja antanut paljon maalisyöttöjä tälläkin kaudella, mutta maaleja odotan häneltä jatkossa vielä enemmän. Hän on taitava, eikä Suomessa ole montaa näin hyvää vasenjalkaista pelaajaa, OPS-jp:n päävalmentaja Luiz Antonio hehkuttaa.

Vanderlei pitää kahden kauden jatkopaperia ennen kaikkea luottamuksen osoituksena seuralta.

– Tämä tarkoittaa sitä, että seura luottaa minuun ja, että täällä on oltu tyytyväisiä työskentelyyni. Haluan parantaa peliäni edelleen ja olla mukana viemässä OPS:a Veikkausliigaan kahden vuoden sisällä. Seura on hoitanut kaikki asiat erinomaisesti, joten halusin jatkaa täällä, Vanderlei perustelee.

Kommentoi