Lehtitarjoukset

OPS-junioreiden D13-tytöille kultaa Lahdesta

02.04.2012 | Aihealue: Juniorit

OPS-junioreiden -99 tytöt voittivat Lahden Pajulahti hallissa pelatun 16 joukkueen NCC kutsuturnauksen. Loppuottelussa kaatui rakas kiistakumppani Kuopion Pallo-Kissat , mutta vasta rangaistuslaukaus kisan jälkeen 3-2, varsinainen peliaika päättyi 0-0.

Aamulla joukkue kaatoi semifinaalissa HPS/Gnistanin 2-0, Saana Katajamäen ja Piia Kotajärven maaleilla. Välierässä OPSin tytöt esittivät parasta peliään koskaan, ensimmäisellä jaksolla. Pallo liikkui todella nopeaan ja kauniisti tytöltä toiselle ja hienojen sommitelmien jälkeen taululla komeili 3-0, maalareina Katriina Kivistö kahdesti ja Elle Poukkula kertaalleen. Toinen jakso pyöritettiin vaihtorulettia ja peli hieman sekosi , mutta 3-1 numeroin finaaliin.

Välissä nukuttiin ja käytiin jopa virpomassa pääsiäisen merkiksi, liekkö noitavoimilla ollut merkitystä kun pilkutkin upposivat toisin kuin Kemissä. Kaikki kolme laukojaa järjestyksessä Jenna Illikainen, Saana Katajamäki onnistuivat, sitten Jenna torjui noitahypyllä vastustajan vedon ja ratkaisu jäi Ramona Pyynylle, tiukka keskittyminen ja pallo verkkoon! Hurjat voitonjuhlat oli valmiina alkamaan!

Koko joukkue pelasi mahtavasti koko turnauksen, OPSin ja koko turnauksen parhaana palkittiin Karita Kuismin, joka jokaisessa ottelussa hoiteli näkymättämäksi vastustajan normaalisti parhaan pelaajan mahtavilla katkoilla ja uutena oli mukana myös voimakas pääpeli.

Joukkueen maaliero turnauksessa oli 11-1, joka kertoo varsinkin vahvasta oman pään pelaamisesta.

Joukkueessa pelasivat:

Jenna Illikainen,Julianna Koivisto,Julia Kemppainen,Ramona Pyyny,Piia Kotajärvi,Lisa Holmroos,Tiia-Mari Haudanlampi,Elle Poukkula,Mira Heinonen,Johanna Komulainen,Katriina Kivistö,Saana Katajamäki,Sara Heinämaa,Marianna Andreou,Karita Kuismin ja Paula Ranta.

Valmentajina toimivat: Timo Viitanen ja Arno Kandelberg

Tässä 4 parasta, kaikki muut turnauksen 16 joukkuetta olivat maantieteellisesti Kuopio-Vaasa linjan alapuolelta, paitsi Oulun tytöt:

1. OPS-juniorit , Oulu

2. Kuopion Pallokissat

3. Riihimäen palloseura

4. Järvenpään palloseura (loput sijoitukset myöhemmin)

Kommentoi