Avainsana ‘ SM-sarja ’

Tervarit B sarjajumbona divariin

12.10.2008

B-junioreiden SM-sarja on pelattu ja oululaisittain sarjataulukko on karua luettavaa; Tervarit jäi lopulta koko sarjan viimeiseksi ja joukkue putosi ensi kevääksi I-divariin yhdessä TPV:n ja PK-35:n kanssa. Sarjasta muodostui ennakoidusti hyvin tasainen ja vain mestari oli selvillä ennen viimeistä kierrosta. Voittamalla eilen Tervarit olisi säilynyt sarjassa, mutta KuPS oli parempi maalein 4-2 (2-1).



ONS/1 maalittomaan tasapeliin päätöskierroksella

12.10.2008

B-tyttöjen SM-sarjassa ONS/1 pelasi sunnuntain viimeisellä kierroksella maalittoman tasapelin Nice Futista vastaan. Ottelu pelattiin ilmeisesti Heinäpäässä, joten OuluFutis pahoittelee, jos joku eksyi Castreniin ottelukalenterin tietojen perusteella. Aluksi mestaruudesta taistellut ONS hyytyi loppukauden huonommin kulkeneiden otteluiden myötä sarjataulukossa loppujen lopuksi viidenneksi.



Tervarit-j viimeiseen taistoon

10.10.2008

B-junioreiden SM-sarja huipentuu tulevana sunnuntaina klo 13 alkavaan viimeiseen kierrokseen. Kuopiossa KuPS ja Tervarit pelaavat putoamista vastaan asetelmissa, jotka suosivat kotijoukkuetta, mutta vain voitto takaa kuopiolaisille varmasti paikan myös tulevalle kaudelle. KuPS:lla on tällä hetkellä yhdeksän pistettä Tervareiden kahdeksaa vastaan. Tasapeli riittää teoriassa molemmille sarjapaikan uusimiseen, mutta edes voitto ei takaa Tervareille satavarmasti paikkaa ensi kevään SM-karsintasarjaan. Voiton lisäksi Tervarit tarvitsee apuja muilta. Sarjan viimeisellä kierroksella ei ole yhtään ottelua, jossa ei olisi panosta. Tasainen sarja, parempi mieli.



ONS/1:lle tappio B-tyttöjen SM-sarjassa

05.10.2008

ONS/1 kärsi tappion KMF-Kuopion vieraana. Ottelu päättyi numeroihin 4-2. Tappion myötä ONS putosi sarjataulukossa neljänneksi. Eroa kärkeen on kuitenkin vain kaksi pistettä.



Tervareiden takaa-ajo loppui kesken

04.10.2008

B-junioreiden SM-sarjan toiseksi viimeinen kierros tarjosi jälleen jännittävän ottelun, kun Tervarit sai vieraakseen Rauman Pallo-Iirot. Vieraat johtivat ottelua toisen puoliajan alussa jo 0-3, mutta Tervarit pääsivät maalin päähän hyvän loppunsa ansiosta. Ottelun tulos siis 2-3 (0-2).



ONS/1 KMF-Kuopion vieraaksi sunnuntaina

04.10.2008

ONS/1 kohtaa sunnuntaina vierasottelussa sarjassa neljäntenä olevan KMF-Kuopion B-tyttöjen SM-sarjassa. ONS on tiukasti mukana kamppailussa sarjan voitosta, sillä eroa johtavaan HJK:hon on ainoastaan pisteen verran. ONS ei ole kärsinyt SM-sarjassa vielä ainoatakaan tappiota, kun kaksi kierrosta on enää pelaatamatta. ONS:n maalijyvä on ollut kohdallaan, sillä se on tehnyt sarjassa eniten maaleja.



Tervarit B kohtaa lauantaina P-Iirot

03.10.2008

B-junioreiden SM-sarja jatkuu lauantaina Oulussa, kun putoamisviivan alapuolella oleva Tervarit saa vastaansa mitaleilla keikkuvan Rauman Pallo-Iirot. Sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella on jo paljon pelissä, vaikka mitään ei vielä välttämättä ratkeakaan. P-Iirot huilasi viime viikonloppuna, kun Tervarit vieraili Turussa rästiottelunsa vuoksi. Onko siitä jommalle kummalle hyötyä tai haittaa, selviää lauantaina Heinäpään tekonurmella jo klo 12 alkavassa ottelussa.



Tervarit B taisteli tasurin Turussa

28.09.2008

B-junioreiden SM-sarjan rästiottelu TPS-Tervarit tarjosi nähtävää ja kuultavaa enemmänkin kuin koko rahan edestä. 3-3 (1-0) päättyneen ottelun jälkeen molemmissa pukukopeissa fiilisteltiin, että ollako tyytyväinen pisteestä vai ei. Molemmat joukkueet tarvitsivat pisteitä tasaisen sarjan putoamistaistelussa ja ottelussa nähtiinkin rajua taistelua ja suuria tunteita.



ONS/1 ja Honka tasasivat pisteet

28.09.2008

B-tyttöjen SM-sarjassa ONS/1 emännöi Honkaa. Joukkueet tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä. Myös HJK pelasi tasan, joten kärjen tilanne pysyi muuttumattomana. ONS/1 jatkaa sarjassa toisena.



Tervarit B vierailee Turussa

26.09.2008

B-junioreiden SM-sarjassa pelataan lauantaina rästiottelu, jossa kohtaavat TPS ja Tervarit. Joukkueet ovat sarjataulukossa lähes peräkkäin TPS:n kerättyä 8 ja Tervareiden 7 pistettä. Kotijoukkue on juuri putoamisviivan yläpuolella ja vierasjoukkue putoamisviivan alapuolella. Panosta siis riittää. Tämän kierroksen jälkeen sarjassa pelataan enää kaksi kierrosta.