Avainsana ‘ Nelonen ’

OuJK nousee Kolmoseen

15.09.2008

Oulun Jalkapalloklubi voitti Nelosen Oulun lohkon ja nousee näin Kolmoseen. Toinen Kolmoseen nousija on PS Kemi/2.  OuJK varmisti nousunsa voittamalla FC RAI/2:n lukemin 7-1 lauantaina pelatussa ottelussa. OuJK on pelannut Kolmosessa myös vuosina 2002 ja 2004. OuJK:n kanssa noususta taisteli tiukasti FC Nets, joka joutui kuitenkin taipumaan kuuden pisteen erolla kakkoseksi.



Neloseen nousijat selvillä

10.09.2008

Viitosen sarjakausi on päättynyt ja ensi kaudeksi Neloseen nousevat sarjan ylivoimainen ykkönen FC Tarmo ja sarjakakkonen AS Moon. FC Tarmo ei hävinnyt kaudella ainoatakaan sarjaottelua vaan saalisti 14 voittoa suvereenilla maalierolla +75. Kuutoseen tippuu sarjassa viimeiseksi jäänyt IVFC. Nelosesta Viitoseen putoajat eivät vielä ole selvillä, sillä Nelosessa on vielä muutama ottelu pelaamatta ja häntäpään tilanne on tiukka.



Maali-iloittelua Nelosessa

30.08.2008

OuRe ja MetroStars kohtasivat Nelosen ottelussa perjantaina ja ottelu oli varsin maalirikas päättyen peräti 2-7 MetroStarsin voittoon. Ottelu ratkesi jo ensimmäisellä puoliajalla, kun MetroStars onnistui viimeistelemään viisi maalia.



FC Netsin tappioton putki katkesi

29.07.2008

FC Nets hävisi eilen Pudasjärvellä pelatussa Nelosen ottelussa FC Kurenpojille 2-1 (0-1). Tappio tiesi oululaisjoukkueelle yli vuoden (13 kk ja 1 vrk) mittaisen tappiottomien sarjaotteluiden putken katkeamista.

Ajax Sarkkiranta puolestaan lisäsi FC RAI 2:n tuskaa voittamalla oululaisvieraansa 2-0 (1-0) -lukemin Kempeleessä. FC RAI:n kakkosjoukkue on edelleen sarjassa viimeisenä neljällä pisteellään.



Nelosessa OuJK - FC Nets 0-0

16.07.2008

Tiistai-iltana pelattu Nelosen kärkikamppailu OuJK - FC Nets päättyi tasatulokseen 0-0. Otteluun lähdettiin joukkueiden ollessa sarjataulukossa tasapisteissä 25 pistettä keränneinä eikä sarjataulukon tilanne siis tämän ottelun myötä muuttunut. Nets johtaa lohkoa, koska voitti joukkueiden edellisen keskinäisen ottelun tällä kaudella.



Nelosessa puolivälin krouvi

02.07.2008

Oulun Nelosessa ollaan saavutettu sarjan puoliväli ja joukkueet ovat suurimmilta osin kesätauolla poislukien pari hajaottelua heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Sarja palaa täyteen toimintaansa heinäkuun puolivälin jälkeen. Tässä vaiheessa onkin hyvä luoda katsaus tämän kauden Neloseen.