Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Avainsana ‘ Kolmonen ’

Tervarit – KajHa lauantain otteluna Kolmosessa

04.07.2008

Lauantain ainoassa Kolmosen ottelussa kohtaavat Tervarit ja Kajaanin Haka. Tervarit on lohkossaan vielä toisena, mutta KajHa:n naapuri AC Kajaani puuskuttaa niskaan vain pisteen perässä ja peräti kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Oululaisten täytyykin ottaa lauantain ottelussa voitto pitääkseen edes minimaaliset nousuhaaveet elossa.



OLS A:lle tappio Kolmosessa

29.06.2008

OLS A ei pystynyt pitämään vastustajan hyökkääjiä kurissa sunnuntaina Kolmosen ottelussaan ja AC Kajaani haki selkeän 1-5 vierasvoiton. Ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne oli vielä 0-0, mutta toisella puoliajalla vierasjoukkue meni menojaan.



Tervareille tappio Kolmosen kärkikamppailussa

28.06.2008

Kolmosen kärkikamppailussa Tervarit kärsi 3-0 tappion FC Santa Clausin vieraana Rovaniemellä. Voiton myötä rovaniemeläiset kasvattivat johtonsa lohkossa toisena olevaan Tervareihin jo yhdeksään pisteeseen, kun kaudesta on pelattu noin puolet.



OLS A:n vieraaksi AC Kajaani Kolmosessa

28.06.2008

Sunnuntaina pelataan jälleen Kolmosta ja OLS A saa vieraakseen AC Kajaanin. Edellisessä ottelussa oululaiset pelasivat tiukan 1-1 tasapelin TP-47 2:sta vastaan. Kajaanilaiset puolestaan heittivät niskalenkillä RoPS Farmin lattiaan ottaen päälle vielä kuristusotteen, sillä ottelu päättyi huimiin 9-0 lukemiin.



Kärkikamppailu Santa Claus – Tervarit lauantaina

26.06.2008

Kolmosessa on lauantaina luvassa todellinen herkkupala, kun Tervarit matkaa Rovaniemelle FC Santa Clausin vieraaksi. Santa Claus johtaa sarjaa kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen. Eroa toisena majailevaan Tervareiden joukkueeseen on neljä pistettä.



OLS A venyi jälleen tasapeliin

18.06.2008

OLS A pelasi jo viidennen tasapelinsä tällä kaudella Kolmosen C-lohkossa. Heinäpäässä pelattu ottelu TP-47 2:sta vastaan päättyi 1-1 ja molemmat maalit tehtiin ensimmäisellä puoliajalla. OLS A on pelannut nyt kolme peräkkäistä 1-1 tasapeliä, joten alkukaudesta pahasti vuotanut oma pää on saatu kiitettävästi tukittua.



Tervarit kaatoi Tarmon huikealla loppukirillä

18.06.2008

Tervarit teki keskiviikkona Heinäpäässä pelatussa ottelussa Oulun Tarmoa vastaan huikean nousun 2-1 tappioasemasta 2-4 voittoon. Tervareiden loppukirin aloitti ottelussa huimassa vireessä ollut Ari Makowski 75. minuutilla viimeistelemällä 2-2 tasoitusosuman.



OLS A:n vieraaksi TP-47 2 keskiviikkona

16.06.2008

Kolmosessa OLS A saa keskiviikkona vastaansa TP-47 2:n. Sarjassa toiseksi viimeisenä oleva OLS A tarvitsee kipeästi pisteitä, sillä viimeinen sija on vain kahden pisteen päässä. Tosin sarjajumbona majailee RoPS Farmi, joka kamppailee ankaran pelaajapulan kanssa. RoPS Farmin riveissä nähtiin edellisessä ottelussa kentällä niin edustusjoukkueen valmentaja Valeri Bondarenko (55) kuin Farmin valmentaja Matti Helin (59).



OuTa – Tervarit keskiviikkona

16.06.2008

Keskiviikkona pelataan jännittävä Kolmosen kärkikamppailu sarjataulukossa toisena olevan Oulun Tarmon ja kolmantena olevan Tervareiden välillä. Tervareilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna, mutta siitä huolimatta Tervarit nousisi voitolla Tarmon ohi toiselle sijalle. Myös Tarmolle ottelu on tärkeä, sillä sarjakärki Santa Claus on repäissyt jo neljän pisteen kaulan ja on vieläpä pelannut yhden ottelun Tarmoa vähemmän.



OLS A varasti pisteen Tarmolta

15.06.2008

Kolmosessa OLS A onnistui varastamaan pisteen lohkon kärkipaikasta taistelevalta Oulun Tarmolta joukkueiden lauantaisessa kohtaamisessa. Ottelu päättyi numeroihin 1-1. OLS A:n tilanne lohkon tyvipäässä ei kuitenkaan helpottunut, sillä oululaisten edellä ollut FC Muurola voitti oman ottelunsa. Näin OLS A jatkaa lohkossa toiseksi viimeisenä.