Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Avainsana ‘ ac oulu ’

Oulun Hall of Fame

10.05.2009

Oulun Hall of Fame startataan tänään AC Oulun ottelun yhteydessä. Ensimmäinen nimi kunniasaliin julkistetaan tänään ja perusteena valittaville jalkapalloihmisille on jo päättyneen uransa aikana saavutettu selkeä murtautuminen kansalliselle tasolle ja positiivisen huomion herättäminen toiminnallaan. Hall of Fameen voidaan valita niin valmentajia kuin pelaajiakin ja vaatimuksena on, että valittu henkilö on saavuttanut A-maajoukkuetason tai päässyt ainakin lähelle sitä.



AC Oulu saa sunnuntaina vieraakseen TP-47:n

09.05.2009

Sunnuntaina pelataan pohjoisen hegemoniaottelu, kun torniolainen TP-47 saapuu Castreniin kotijoukkue AC Oulun vieraaksi. AC Oulu pääsee otteluun ilman loukkaantumisia, joten ennakkoarvioissa se on selvästi ennakkosuosikin asemassa. AC Oulun on aloittanut kauden mallikkaasti, sillä kahdesta ennakkoon vaikeasta vieraspelistä pistekassa karttui neljällä pisteellä. TP-47 on puolestaan kerännyt ainoastaan yhden pisteen kahdesta ottelusta.



Äidit ilmaiseksi AC Oulun otteluun sunnuntaina

07.05.2009

Sunnuntaisen äitienpäivän kunniaksi äidit pääsevät AC Oulun sunnuntaiseen otteluun ilmaiseksi. AC Oulu kohtaa sunnuntaina TP-47:n Torniosta, joten luvassa on pohjoisen hegemoniaottelu, josta ei varmasti tunteita puutu. AC Oulu on aloittanut kauden vieraskentillä hyvin, kun puolestaan TP-47 hakee raivokkaasti avausvoittoaan. Sunnuntain ottelu alkaa kello 18.30 Castrenissa.



Kim Kaijalainen AC Oulun reserviin

06.05.2009

AC Oulun myyntipäällikkö Kim Kaijalainen vahvistaa joukkueen reserviosastoa. Kaijalaisen pelioikeudet on siirretty Tervareista AC Oululle, joten vasemmalla laidalla viihtyvä, liigakokemustakin vuodelta 2007 omaava Kaijalainen on tervetullut lisäys AC Oulun kapeaan pelaajarinkiin.



AC Oulu Oy on hoitanut velvoitteensa

05.05.2009

AC Oulu valmistautuu parhaillaan tulevan sunnuntain kotiavaukseensa positiivisessa hengessä, sillä seurajohto on hoitanut velvoitteensa pelaajille niin kuin pitääkin. Julkisuudessa on pyöritelty tähän päivään saakka AC Oulu Oy:n taloustilannetta. Nyt asiat on kuitenkin hoidettu asianmukaisesti kuntoon, ja puheet voidaan jatkossa keskittää urheilulliseen puoleen.



AC Oulu voittoon Tampereella

03.05.2009

AC Oulu haki tärkeän 2-1 vierasvoiton TPV:stä sunnuntai-iltana. Sankarina hääri Tommi Siekkinen, joka viimeisteli molemmat vieraiden maalit. Ensimmäiseen maaliin syötön tarjoili Frank Jonke jo 15. peliminuutilla. Siekkinen oli terävänä myös heti toisen jakson alussa ja laittoi pallon toistamiseen verkkoon 51. minuutin kohdalla. Kotijoukkue TPV onnistui tulemaan maalin päähän Jani Nyblomin maalilla 80. minuutin kohdalla, mutta loppurutistus ei aivan riittänyt ja pisteet matkasivat Ouluun.



Axel Orrströmin pelit AC Oulussa pelattu

02.05.2009

AC Oulun ja Axel Orrströmin yhteinen taival on päättynyt. Orrström on muuttanut takaisin kotikaupunkiinsa Helsinkiin. Viime vuoden huhtikuussa Skotlannista Ouluun saapunut Orrström ja AC Oulu ovat tehneet sopimukseensa muutoksen, jonka mukaan pelaajalla ei ole enää työntekovelvollisuutta seuraan. Pelaajaoikeudet pysyvät siis AC Oululla, mutta käytännössä Orrström ei tule seurassa enää pelaamaan.



AC Oulu sunnuntaina TPV:n vieraaksi

02.05.2009

AC Oulu matkaa sunnuntaina TPV:n vieraaksi Tampereelle. Kauden avausottelussaan AC Oulu pelasi 1-1 tasapelin, joten avausvoitto siintää varmasti joukkueen mielessä. Myös TPV metsästää vielä avausvoittoaan, sillä edellisellä kierroksella tuloksena oli 2-1 vierastappio liigasta pudonnutta KooTeePeetä vastaan. TPV:n riveissä debytoinee uusi maalivahtihankinta Michael Slawuta. Myös isokokoinen Daniel pelannee sunnuntaina, sillä mies solmi vasta kolmen kuukauden mittaisen sopimuksen TPV:n kanssa.



AC Oulun ja OLS:n yhteistyö jatkuu

27.04.2009

AC Oulu ja Kakkosessa pelaava Oulun Luistinseura ovat solmineet kahden viime vuoden tapaan farmisopimuksen myös kaudelle 2009. Yhteistyösopimuksen päätarkoitus on kehittää Oulun seudun nuoria pelaajia sekä oululaista jalkapalloa kokonaisuudessaan. Sopimus tarjoaa OLS:n pelaajille tilaisuuden kokeilla korkeamman sarjatason ilmapiiriä sekä AC Oulun pelaajille mahdollisuuden hakea pelituntumaa OLS:ssa esimerkiksi loukkaantumisen jälkeen.



AC Oulu tasapeliin Hämeenlinnassa

25.04.2009

AC Oulun avausottelu Ykkösessä päättyi 1-1 tasapeliin FC Hämeenlinnan vieraana. Maalinteon ottelussa aloitti kotijoukkue FC Hämeenlinnan Pekka Sihvola rangaistuspotkusta aivan ensimmäisen puoliajan lopussa. AC Oulu onnistui tasoittamaan ottelun toisen puoliajan alkupuolella, kun Frank Jonke puski pallon verkkoon ohi kotijoukkueen maalivahdin. Näin pistetili karttui tärkeällä vieraspisteellä. Myös FC Hämeenlinnaa on povailtu kärkijoukkoon, joten sikäli tulos on tyydyttävä.