Pääuutinen
07.12.2011
Aimo Sutinen vastaa seuraavat kaksi kautta Oulun Palloseuran fysiikkavalmennuksesta. Sutinen on valmentanut aiemmin muun muassa AC Oulussa (2004-2007) sekä HJK:n junioripuolella (2008). Vuonna 2009 hän suoritti valmentajan ammattitutkinnon ja hänellä on jalkapallon lisäksi aiempaa valmennustaustaa yleisurheilun puolelta.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
2 comments
21.11.2011
AC Oulu ja 17-vuotias Arttu Hinkula ovat solmineet kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Viime kaudella uransa ensimmäiset neljä ottelua miesten Ykkösessä pelanneen Hinkulan sopimus ulottuu siis syksyyn 2014 saakka. Kaudella 2010 AC Oulun nykyisen apuvalmentajan Rauno Ojasen valmentamassa Tervareissa B-nuorten SM-hopeaa voittanut ja viime kaudella pääsääntöisesti OLS:n A-junioreissa peliaikaa saanut Hinkula kuuluu lahjakkaiden oululaisnuorten joukkoon.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
11 comments
15.11.2011
AC Oulu on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen viime kauden toiseksi parhaan maalintekijänsä Dritan Stafsulan kanssa. Joukkueen apuvalmentajana puolestaan jatkaa viime kauden tapaan Rauno Ojanen. Stafsula kuului viime kaudella AC Oulun tärkeimpiin pelaajiin. Vasen laitahyökkääjä iski 21 ottelussa hienosti 12 maalia ja sijoittui Ykkösen maalintekijätilastossa neljänneksi. Vain 16 täysosumaa viimeistellyt Randy Edwini-Bonsu oli AC Oulun joukkueesta Stafsulaa tehokkaampi maalintekijä.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
10.11.2011
Jalkapallon Ykkösessä toiseksi sijoittunut Oulun Palloseura julkaisi seuran lähihistorian merkittävimmän rekrytointinsa, kun mies Tornion Pallo-47 dynastian takaa ryhtyy OPS:n myynti- ja urheilutoimenjohtajaksi. Kari Vaalto tunnetaan todella kovanluokan jalkapalloammattilaisena ja nimenomaan tekijämiehenä.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
3 comments
03.11.2011
Jalkapallon miesten kolmosessa pelaava OPS-j:n joukkue tähtää tulevan kauden päätteeksi sarjasijoituksen kohentamiseen jopa nousuun kakkoseen, mikäli muutama täsmähankinta onnistuu. Joukkueen pari tärkeää pelaajaa on siirtynyt mm. opiskeluiden takia toiselle paikkakunnalle ,jopa naapurimaahan asti ja joukkue etsii vahvistuksia. Maalivahti osasto tarvitsee vahvistusta, samoin alakerta ja hyökkäyspää. Tervetuloa harjoituksiin antamaan näyttöjä. Harjoitukset marraskuussa Heinäpään hallissa Maanantai 21.30, Tiistai 20.30 ja torstai 20.30. Voit tiedustella myöskin numerosta 050-4392472.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
27.10.2011
Päättyneellä jalkapallokaudella miesten Ykkösessä toiseksi sijoittunut Oulun Palloseura on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen kuluneen kauden parhaan maalintekijänsä, Luizaon (30) kanssa. Brasilialainen viimeisteli kymmenen maalia ollen koko sarjan neljänneksi paras maalintekijä. Hyökkääjän tontin lisäksi Luizao pelaa mielellään myös keskikentän pohjalla tai topparina. Kokenut pelaaja on edustanut Palloseuraa puolentoista kauden ajan.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
26.10.2011
Millaisen arvosanan annat kaudesta joukkueellesi OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio? “Kahdeksan asteikolla 1 – 10. Tavoite oli nousu, mutta se ei toteutunut. Minä olen kuitenkin onnellinen ja ylpeä pelaajista koko talven työstä lähtien. Keväällä aloitimme huonosti jälleen kerran. Minulla riittää miettimistä loman aikana, että miten voimme parantaa kevään pelejä, sillä tämä oli jo toinen vuosi peräkkäin, kun pelaamme kevään huonosti.”
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
25.10.2011
Jalkapallon Ykkösessä kolmanneksi sijoittuneen AC Oulun kauden 2011 lopulliseksi yleisökeskiarvoksi muodostui 2 003 katsojaa. Lukema on Ykkösen paras ja Veikkausliigastakin taakse on jäämässä peräti kuusi seuraa. Kauden suurimman katsojamäärän AC Oulu keräsi 21. syyskuuta pelatussa kaupungin paikallisottelussa, jota seurasi Raatissa 4 118 silmäparia. Yhteensä AC Oulun kauden 12 kotiottelua seurasi paikan päällä 24 035 katsojaa.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
4 comments
19.10.2011
AC Oulu Oy:n uusi toimitusjohtaja on vahvaa kokemusta Oulun seudun myyntityö- ja urheiluelämästä omaava haukiputaalainen Petteri Haapala, joka aloittaa työnsä heti tulevana maanantaina 24.10. Markkinointimerkonomin koulutuksen saanut Haapala on toiminut vuodesta 1990 lähtien kiinteistövälitysalalla ja viimeisten 14 vuoden ajan hän on työskennellyt Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy:n palveluksessa ensin myyntineuvottelijana ja sen jälkeen myyntipäällikkönä. Työn kuvaan on kuulunut laajamittainen yhteistyö eri asiakasryhmien kanssa.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
3 comments
17.10.2011
Urheilulehden tietojen mukaan AC Oulun Randy Edwini-Bonsu on tyrkyllä HJK:hon. Kanadalainen on parhaillaan parin päivän testijaksolla HJK:ssa. Edwini-Bonsu on paukuttanut tällä kaudella 15 maalia Ykkösessä ja on maalintekijätilastossa toisella sijalla.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »