Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Pääuutinen

AC Oulun Ykkösen lisenssille vahvistus

03.02.2012

Ykkösen lisenssikomitea myönsi 20.1.2012 pitämässään kokouksessa AC Oululle Ykkösen lisenssin ehdollisena. AC Oulun toimitettua vaaditut asiakirjat Palloliitolle, lisenssikomitea poisti yksimielisesti ehdollisuuden 3.2.2012.



Jeremy Vuolon uusi osoite New York Red Bulls

26.01.2012

AC Oulu ja New York Red Bulls ovat päässeet yhteisymmärrykseen yhdysvaltalaismaalivahti Jeremy Vuolon siirrosta kotimaansa pääsarjaan. Kaudella 2011 otteillaan ihastuttanut Vuolo torjui itsensä heti oululaisen jalkapalloyleisön suosikiksi. AC Oulu otti syyskuussa käyttöön Vuolon sopimuksen mukaisen option kaudesta 2012, mutta jo silloin käydyissä neuvotteluissa pelaajalle annettiin mahdollisuus hakea seuraa myös ulkomailta.



Turunen: OLS:n edustusjoukkue palaa vielä

24.01.2012

Kalevassa haastateltiin OLS:n salibandyjaoston uutta toiminnanjohtajaa Jari Turusta. Turunen mainitsee haastattelussa, että OLS:n miesten jalkapallojoukkuetta ei hänen mielestään ole lopullisesti kuopattu, vaikka sen toiminta lopetettiinkin syksyllä 2010. Hänen mukaansa junioreilla täytyy olla päämäärä ja esikuvia. Lisäksi Turunen kertoo, että salibandyn osalta tullaan näkemään muutoksia tavassa, jolla yrityksille tarjotaan yhteistyökumppanuuksia.



Räisänen ja Nganbe Nganbe vahvistamaan Oulun Palloseuraa

23.01.2012

Liiganousua ensi kaudella tavoitteleva Oulun Palloseura on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen kesken viime kauden joukkueeseen liittyneen kamerunilaishyökkääjä Jean Fridolin Nganbe Nganben (23) kanssa. Haukiputaalaislähtöisen topparin, Pekka Räisäsen (29) kanssa on tehty 1 + 1 mallinen sopimus. Kamerunin juniorimaajoukkueissa kouliintunut Nganbe Nganbe iski viime kaudella seitsemässä pelaamassaan ottelussa neljä maalia. Hän on pelannut aiemmin myös AC Oulussa, missä hänen tililleen kertyi 20 liigaottelua kaudella 2010.



AC Oulun Jeremy Vuolo New York Red Bullsiin?

20.01.2012

Kaudella 2011 AC Oulun maalia ansiokkaasti vartioinut Jeremy Vuolo on Twitter-tietojen mukaan siirtymässä New York Red Bullsien riveihin. Vuolo kiittää Twitterissä AC Oulun kannattajia ja kertoo odottavansa innokkaasti kautta 2012 Red Bullsien mukana.



Kastellin koululle Suomen mestaruus

19.01.2012

Kastellin yläkoulun pojat voittivat keskiviikkona Koululiikuntaliiton jalkapallon Suomen mestaruuden. Kuuden joukkueen lopputurnaus pelattiin Seinäjoen Wallsport-Areenalla. Pelit pelattiin 7 v. 7 pelinä pienkentällä. Matkalla mestaruuteen Kastelli voitti Pohjois-Haagan yhteiskoulun Helsingistä 6-0, Lauritsalan koulun Lappeenrannasta 7-1 ja pelasi tasan 3-3 Tampereen Hatanpään koulua vastaan.



Vandell ja Juntunen jatkavat Oulun Palloseurassa

16.01.2012

Oululaispelaajat Iiro Vandell (24) ja Matias Juntunen (19) jatkavat vuoden mittaisilla sopimuksilla Oulun Palloseurassa. Alkava kausi on Juntuselle jo viides peräkkäinen OPS:ssa. Vandell aloittaa neljännen kautensa. Sekä laitapuolustajan että topparin tonteilla viihtyvä Vandell murtautui Ykkösen tasolle viimeistään viime kauden otteillaan.



AC Oululle uudet nettisivut – myös verkkokauppa avataan pian

05.01.2012

Avainasemassa uusien nettisivujen takana toimii tuore yhteistyösopimus mainostoimisto Faaraon kanssa. Uusi yhteistyö ja uudet sivut takaavat tulevaisuudessa AC Oulun kannattajille uuden ulkoasun lisäksi enemmän sisältöä ja monipuolisempaa informointia. Mainostoimisto Faaraon kautta AC Oululle avataan myös pian ikioma verkkokauppa, josta fanituotteet saa aikaisempaa kätevämmin. Samalla uusi mailer-järjestelmä tulee helpottamaan huomattavasti ihmisten kontaktointia esimerkiksi uusien etukorttietujen muodossa.



Janne Hietanen ja AC Oulu jatkosopimukseen – Rooli seurassa kasvaa

04.01.2012

AC Oulu ja Janne Hietanen ovat solmineet 2-vuotisen jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen myötä Hietasen rooli ulottuu pelikenttien lisäksi seuran toimistolle myynti- ja markkinointitehtäviin. Fanien keskuudessa “Kuningasleijonaksi” tituleerattu Hietanen on pelannut uransa aikana ulkomaan kentillä mm. Norjassa, Belgiassa, Turkissa, Espanjassa ja Ranskassa. AC Oulussa vyölle on kertynyt 97 ottelua neljän sopimusvuoden aikana. 33-vuotias Hietanen on paljasjalkainen oululainen ja hän kuuluu myös AC Oulun kapteenistoon.



Lauri Rönköstä OPS:n maalivahti

22.12.2011

Kemiläislähtöinen maalivahti Lauri Rönkkö (26) on solminut Oulun Palloseuran kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Itseään motivoituneeksi, tasapainoiseksi ja äänekkääksi torjujaksi kuvaileva Rönkkö on edustanut kahdella edellisellä kaudella Tornion Pallo-47:ää. Ennen tätä hän on vartioinut seitsemän kautta PS Kemin maalia.