Naiset

ONS:lle kotitappio

17.06.2009

ONS kärsi jälleen tappion Naisten Ykkösessä. Vierailija PK-35 vei pisteet mukanaan 0-1 lukemin. ONS on valahtanut sarjassa toiseksi viimeiseksi, sillä se ei ole pystynyt voittamaan vielä otteluakaan. Kasassa on sentään kolme tasapeleillä ansaittua pistettä, mutta maaliero 8 - 19 kertoo oleellisen pelin tasosta. Oma maali ei pysy puhtaana millään ja vastustajan maaliin pallon saaminen on vaikeaa. Liekö ongelmana kapea materiaali, sillä keskiviikon pöytäkirjan mukaan vaihtopenkillä on ollut yksi pelaaja. ONS:n seuraava ottelu on vasta 11.7.



ONS tasapeliin vieraissa

21.05.2009

ONS haki vieraspisteen 2-2 tasapelillä sarjajumbo PIF:n vieraana. ONS:n maalit tekivät Hillariikka Palosaari ja Elisa Nurmi ottelun toisen puoliajan alussa. Tauolle mentäessä ONS oli jo kahden maalin tappioasemassa, mutta onnistui nousemaan tasoihin. ONS on sarjassa kolmanneksi viimeisenä yhden tasapelipisteen voimin.



Unelma Cuppi kesäkuussa Oulussa

28.03.2009

Unelma Cuppi on naisille suunnattu jalkapallotapahtuma, jonka tarkoituksena on tehdä futista tunnetuksi naisten keskuudessa. Unelma Cuppi -kiertue kiertää kahdeksan paikkakuntaa ympäri Suomen, minkä jälkeen järjestetään päätapahtuma Helsingissä.



Oulu Naisfutis linjasi tulevaisuutta

25.11.2008

Oulu Naisfutis ry. teki syyskokouksessaan linjauksia tulevaisuuteen. Kokouksessa asetettiin mm. lähivuosien tavoitteeksi nousu Naisten Liigaan ja ensi vuosikymmenen puolivälissä edustusjoukkueen pitäisi pystyä tavoittelemaan Suomen Mestaruutta. Lisäksi seuran tavoitteena on menestyä juniorisarjoissa, kuten B-tyttöjen SM-sarjassa. Seuran laajempana linjauksena on toimiminen kasvattajaseurana kansainvälisille kentille sekä maajoukkueelle.



ONS - MPS 2-2

11.10.2008

ONS ja MPS päätyivät 2-2 tasapeliin Naisten Ykkösen viimeisen kierroksen ottelussa. ONS ei näin pystynyt kuittaamaan kesällä MPS:lle kärsimäänsä 4-0 tappiota. Lopullisessa sarjataulukossa ONS sijoittui kuitenkin yhden sijan vieraita paremmin. ONS:n sijoitus on kuudes ja MPS:n seitsemäs. Naisten Liigaan nousee ensi kaudeksi ylivoimasella esityksellä United.



ONS kohtaa lauantaina Heinäpäässä MPS:n

10.10.2008

ONS saa lauantaina vieraita Helsingistä, kun Malmin Palloseura saapuu Heinäpään tekonurmelle. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla ja eroa on yksi piste. Koska kierros on Naisten Ykkösen viimeinen, ratkaisee ottelu joukkueiden välisen paremmuuden sarjataulukossa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi MPS:n 4-0 voittoon heinäkuussa.



ONS haki vieraspisteen

21.09.2008

ONS haki vieraspisteen PK-35:n vieraana Niina-Kaisa Sarjosalon tekemällä vaparimaalilla. Ottelu päättyi 1-1. Loppukausi on ONS:lle lähinnä pelailua, sillä putoamispeikko ei enää joukkuetta juurikaan vaani. Valmentaja Jarmo Saarelan mukaan loppukauden peleistä haetaan lähinnä kokemusta nuorille pelaajille.



ONS pelasi tasapelin Heinäpäässä

13.09.2008

ONS pelasi 2-2 tasapelin Naisten Ykkösessä, kun sarjakakkonen KPV saapui vieraaksi lauantaina. Vierasjoukkue aloitti pelin kotijoukkuetta paremmin ja tauolle mentiin vieraiden 0-1 johdossa. Toiselle puoliajalle tuli kuitenkin terävämpi kotijoukkue ja loppulukemat siis 2-2.



ONS:n vieraaksi sarjakakkonen

11.09.2008

ONS saa lauantaina Heinäpäähän vieraakseen KPV:n, joka on Naisten Ykkösessä sijalla kaksi. Kuudentena oleva ONS voitti viime viikonloppuna TJK:n selvästi 4-0 Heinäpäässä. KPV puolestaan kävi hakemassa pisteet sarjajumbo SIF:ltä 0-3 lukemin. Molemmat joukkueet ovat siis hyvässä vireessä, joten lauantaina nähtäneen mielenkiintoinen ottelu.



ONS vakuuttavaan voittoon

06.09.2008

ONS otti vakuuttavan 4-0 voiton TJK:sta, kun joukkueet kohtasivat lauantaina Heinäpään tekonurmella. Voiton myötä ONS nousi Naisten Ykkösessä viidennelle sijalle yhden ottelun sarjataulukossa edellä olevia joukkueita vähemmän pelanneena. Vieraille pisteet olisivat tuoneet jo kohtalaisen turvallisen tilanteen sarjan häntäpäässä, mutta nyt joukkue joutuu vielä tekemään tosissaan töitä säilyttääkseen sarjapaikkansa. ONS sen sijaan sijouttunee sarjan päätteeksi keskikastiin, sillä eroa neljäntenä olevaan on jo kymmenen pistettä.