Miehet
27.02.2012
Kaudella 2012 ykkösessä pelaava AC Oulu, kolmosessa pelaava FC OPA ja oululaiset junioriseurat OLS ja Tervarit-juniorit ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä syntyy yhtäjaksoinen kehittymispolku nuorten peleistä aikuisten sarjoihin. Vahvistettu yhteistyö kohdentuu tulevalla kaudella erityisesti A-junioreiden pelaamisen edellytysten parantamiseen. Yhteistyö mahdollistaa pelaajien kehittämisen koko pelaajauran aikana ja liikkumisen kauden aikana muuttuvien tilanteiden mukaan.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
03.02.2012
Ykkösen lisenssikomitea myönsi 20.1.2012 pitämässään kokouksessa AC Oululle Ykkösen lisenssin ehdollisena. AC Oulun toimitettua vaaditut asiakirjat Palloliitolle, lisenssikomitea poisti yksimielisesti ehdollisuuden 3.2.2012.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
6 comments
26.01.2012
AC Oulu ja New York Red Bulls ovat päässeet yhteisymmärrykseen yhdysvaltalaismaalivahti Jeremy Vuolon siirrosta kotimaansa pääsarjaan. Kaudella 2011 otteillaan ihastuttanut Vuolo torjui itsensä heti oululaisen jalkapalloyleisön suosikiksi. AC Oulu otti syyskuussa käyttöön Vuolon sopimuksen mukaisen option kaudesta 2012, mutta jo silloin käydyissä neuvotteluissa pelaajalle annettiin mahdollisuus hakea seuraa myös ulkomailta.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
23.01.2012
Liiganousua ensi kaudella tavoitteleva Oulun Palloseura on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen kesken viime kauden joukkueeseen liittyneen kamerunilaishyökkääjä Jean Fridolin Nganbe Nganben (23) kanssa. Haukiputaalaislähtöisen topparin, Pekka Räisäsen (29) kanssa on tehty 1 + 1 mallinen sopimus. Kamerunin juniorimaajoukkueissa kouliintunut Nganbe Nganbe iski viime kaudella seitsemässä pelaamassaan ottelussa neljä maalia. Hän on pelannut aiemmin myös AC Oulussa, missä hänen tililleen kertyi 20 liigaottelua kaudella 2010.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
20.01.2012
Kaudella 2011 AC Oulun maalia ansiokkaasti vartioinut Jeremy Vuolo on Twitter-tietojen mukaan siirtymässä New York Red Bullsien riveihin. Vuolo kiittää Twitterissä AC Oulun kannattajia ja kertoo odottavansa innokkaasti kautta 2012 Red Bullsien mukana.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
18 comments
19.01.2012
Jussin Pallo on perustettu Tervarit junioreihin ja tulee toimimaan  miesten joukkueena. Joukkueen yksi tavoitteista on antaa mahdollisuus harrastaa jalkapalloa niille pelaajille, jotka eivät pääse tai halua osallistua kaupunkimme A-juniorijoukkueisiin. Joukkueeseen kuuluu tällä hetkellä 22 pelajaa ja lisää halukkaita on vielä tulossa. Joukkue osallistuu 5-divisioonaan Oulun lohkossa ja ottaa osaa myös Suomen Regions Cupiin.
Aihealue: Miehet |
1 kommentti »
16.01.2012
Oululaispelaajat Iiro Vandell (24) ja Matias Juntunen (19) jatkavat vuoden mittaisilla sopimuksilla Oulun Palloseurassa. Alkava kausi on Juntuselle jo viides peräkkäinen OPS:ssa. Vandell aloittaa neljännen kautensa. Sekä laitapuolustajan että topparin tonteilla viihtyvä Vandell murtautui Ykkösen tasolle viimeistään viime kauden otteillaan.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
05.01.2012
Avainasemassa uusien nettisivujen takana toimii tuore yhteistyösopimus mainostoimisto Faaraon kanssa. Uusi yhteistyö ja uudet sivut takaavat tulevaisuudessa AC Oulun kannattajille uuden ulkoasun lisäksi enemmän sisältöä ja monipuolisempaa informointia. Mainostoimisto Faaraon kautta AC Oululle avataan myös pian ikioma verkkokauppa, josta fanituotteet saa aikaisempaa kätevämmin. Samalla uusi mailer-järjestelmä tulee helpottamaan huomattavasti ihmisten kontaktointia esimerkiksi uusien etukorttietujen muodossa.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
04.01.2012
AC Oulu ja Janne Hietanen ovat solmineet 2-vuotisen jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen myötä Hietasen rooli ulottuu pelikenttien lisäksi seuran toimistolle myynti- ja markkinointitehtäviin. Fanien keskuudessa “Kuningasleijonaksi” tituleerattu Hietanen on pelannut uransa aikana ulkomaan kentillä mm. Norjassa, Belgiassa, Turkissa, Espanjassa ja Ranskassa. AC Oulussa vyölle on kertynyt 97 ottelua neljän sopimusvuoden aikana. 33-vuotias Hietanen on paljasjalkainen oululainen ja hän kuuluu myös AC Oulun kapteenistoon.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »
22.12.2011
Kemiläislähtöinen maalivahti Lauri Rönkkö (26) on solminut Oulun Palloseuran kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Itseään motivoituneeksi, tasapainoiseksi ja äänekkääksi torjujaksi kuvaileva Rönkkö on edustanut kahdella edellisellä kaudella Tornion Pallo-47:ää. Ennen tätä hän on vartioinut seitsemän kautta PS Kemin maalia.
Aihealue: Miehet, Pääuutinen |
Ei kommentteja »