OPS-jp voittoon kotikentällä
30.08.2008 | Aihealue: Miehet
Oulun Palloseura nappasi odotetun voiton sarjajumbo Teerijärven TUS:ista. Kotijoukkue dominoi peliä suvereenisti varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla, vaikka maalisarakkeeseen jäi vain yksi osuma avausjaksolta. OPS nousi voitolla toiseksi, kun Norrvalla FF pelasi omassa ottelussaan tasapelin.
- Alku oli ihan täydellistä hallintaa meiltä. TUS ei saanut yhtään maalipaikkaa ja meidän pallollinen peli oli hyvää. Toinen jakso alkoi tahmeasti ja peli tasaantui, mutta me onnistuttiin pitämään TUS pois maalipaikoilta, OPS:n päävalmentaja Ari Härkönen kertasi.
- Pelillisesti olen tyytyväinen ensimmäiseen puoliaikaan ja toisen jakson maaleihin, mutta peliä pitää vieläkin kehittää, hän jatkoi.
OPS meni johtoon ottelun 21. minuutilla, kun serbikaksikko Nikola Markovic-Aleksandar Vuletic värkkäsivät maalin kulmapotkusta. Markovic puski pitkänä annetun kulman takanurkalle, josta Vuletic tuikkasi pallon maaliin. Pitkästä aikaa kentällä nähty Jukka Puurunen oli myös lähellä maalintekoa, mutta tolppa pelasti vierailijat. Myös Dragan Pejic kilautti maalikehikkoa avausjaksolla.
Puurunen teki kovan työn ja pelasi hyvän ottelun keskikentän pohjalla, vaikka hän ei ole vieläkään aivan täydessä pelikunnossa. Myös Teemu Pähtilä liikkui hyvin keskikentällä ja jakeli hyviä syöttöjä läpi ottelun.
Isäntien toinen maali syntyi kauniin hyökkäyskuvion päätteeksi ottelun 71. minuutilla. Matias Juntunen laittoi pallon tyhjään maaliin Dragan Pejicin syötöstä. Pejic kirjautti itsensä maalintekotilastoon lisäajalla läpiajon päätteeksi. Läpisyötön tarjoili Nikola Markovic.
- Takaa-ajo jatkuu. Vielä on kuusi peliä jäljellä ja yksi peli kerrallaan edetään, Härkönen viitoitti.
OPS nousi voitolla sarjakakkoseksi ohi Norrvalla FF:n ja GBK:n. Kiisto johtaa C-lohkoa pisteen erolla ennen Palloseuraa. Tosin Kiistolla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. OPS matkustaa ensi lauantaina Pietarsaareen JBK:n vieraaksi.
OPS-jp – TUS 3 – 0 (1 – 0)
1 – 0 Aleksandar Vuletic 21.min
2 – 0 Matias Juntunen 71.min
3 – 0 Dragan Pejic 90.min
Kakkosen C-lohkon sarjataulukko:
Kiisto 19 12 5 2 42-14 41 OPS-jp 20 12 4 4 35-19 40 Norrvalla FF 20 11 6 3 40-21 39 GBK 20 12 2 6 37-15 38 FC OPA 20 9 4 7 33-21 31 FC YPA 20 9 4 7 32-26 31 Närpes Kraft 20 9 3 8 26-35 30 PK-37 20 7 4 9 20-34 25 Seinäjoen JK 20 6 6 8 41-35 24 JBK 20 7 2 11 24-30 23 OLS 20 6 3 11 18-33 21 Kings 20 4 8 8 27-29 20 VPS-j 19 5 1 13 19-37 16 TUS 20 3 2 15 17-63 11
