Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Miika Juntunen SPL:n Pohjois-Suomen piirin hallitukseen

29.11.2008 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

OPS-jp:n manageri Miika Juntunen jakaa kokemustaan ja jalkapallonäkemyksiään nyt myös Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piirin hallituksessa. Juntunen valittiin tehtävään lauantaina pidetyssä kokouksessa.

- Mielestäni on aika tehdä muutoksia joka sektorilla. Toimintatavat ovat tietyllä tapaa urautuneet eli tarvitaan muutoksia ja uutta verta päättämään asioista, Juntunen kertoo.

Pohjois-Suomen piiri on pinta-alaltaan Suomen suurin jalkapallopiiri. Piiri ajaa Pohjois-Suomen seurojen asioita paikallistasolla.

- Esimerkiksi talouden hoitoon ja erotuomarikoulutukseen tarvitaan uusia näkemyksiä, Juntunen sanoo.

7 kommentit
Kommentoi »

  1. Hienoa. Miigan asiantuntemusta on kaivattukin piirin toiminnan kehittämiseen.

  2. On kai siinä hallituksessa muitakin kuin Miika Juntunen vai käykö niin että häntä heiluttaa koiraa.

  3. Saapa nährä että millon Miikasta tulee palloliiton valtias. Siis Miika on keksinyt jalkapallon niin luulisihan että hän johtaisi jo palloliittoa ja maajoukkuetta….

  4. erotuomarikoulutukseen tarvitaan uusia näkemyksiä = vähemmän punaisia kortteja opsikselle ;-)

  5. Talousasiat ovat käsittääkseni olleet hyvällä tolalla Esa Saajannon aikakaudella, joten mitähän Miguli mahtaa tarkoittaa?

  6. …niin, nehän oli aivan kurallla ennen Saajannon aikakautta. Tosiaankin mielenkiintoista nähdä mitä uutta Juntunen tuo talouden hoitoon. Onko ajatuksena, etä piiri rupeaa keräämään sponsorituloja ja Miika hoitaa tuon homman? Sitten taas riidellään kenelle kuuluu mitäkin…

  7. Loppujen lopuksi miguli ottaa kaikki ohjat käsiinsä ja yrittää pyörittää kaikkea itse, niinhän se on ja tulee aina olemaan. Luulisi kuitenkin jotain hyvää tuovan rahatilanteeseen, sen hän nimittäin osaa.

Kommentoi