AC Oulu kohtaa sunnuntaina Interin
28.08.2010 | Aihealue: Miehet, PääuutinenAC Oulu saa sunnuntai-iltana vieraakseen FC Interin Turusta. Inter on viisi pistettä AC Oulun edellä ja sijoitus sarjataulukossa on kuudes. AC Oulu sen sijaan majailee edelleen toiseksi viimeisenä takanaan ainoastaan FC Lahti, joka onnistui nousemaan neljän pisteen päähän pelaamalla perjantaina tasapelin JJK:ta vastaan. Huonon sarjasijoituksen lisäksi AC Oulua vaivaa huono taloustilanne, sillä rahaa ei yksinkertaisesti tunnu löytyvän sitten mistään. AC Oulu – Inter alkaa kello 18.30 sunnuntaina Oulu-lehti Areenalla.
AC Oulun viime ottelut ovat menneet varsin mallikkaasti ja pisteitä on alkanut ropisemaan tasaiseen tahtiin. Edellinen tappio on heinäkuulta, jolloin KuPS kyykytti AC Oulua lukemin 3-1. Neljästä viimeisestä ottelusta on kuitenkin tullut plakkariin kuusi pistettä, joten suunta on selkeästi ylöspäin. Lisäksi peli on rullannut varsin hyvin, mitä nyt pieni tehottomuus vaivaa edelleen. Kuntopuntarissa joukkueet ovat perätysten lähellä peräpäätä.
Frank Jonken pelikunto on vielä pieni arvoitus, mutta hänelle on ainakin valmistettu suojamaski, jonka avulla pelaamisen pitäisi onnistua.
