Tervarit – OLS oli keskiviikon herkkupala
26.08.2010 | Aihealue: Juniorit, PääuutinenKeskiviikkona pelattiin Heinäpäässä kauan odotettu B-junioreiden SM-sarjan kohtaaminen Tervarit – OLS. Huonon sään runtelemassa ottelussa Tervarit oli parempi lukemin 3-0. Ottelusta saatiin raportit herkullisesti molempien joukkueiden näkökulmasta, joten tässäpä nämä. Ensimmäiseksi kotijoukkue Tervarien näkökanta asioihin, minkä jälkeen seuraa OLS:n raportti.
Tervarit ratkaisi derbyn heti alussa
Eilen pelattiin B-poikien SM-sarjassa odotettu paikallistaisto, kun Tervarit sai rästiottelussa vastaansa OLS:n. Kotijoukkue ratkaisi pelin heti alussa ja loppunumerot 3-0 (3-0) kirjattiin jo avausjaksolla. Neljän kierroksen jälkeen Tervareilla on kolme voittoa ja tappio, kun OLS:n saldo on päinvastainen.
Ottelu pelattiin todella surkeissa olosuhteissa; vettä, tuulta ja kylmyyttä oli tarjolla kunnon syyskelin verran. Kenttä oli liukas, mutta myös kunnoltaan surkea. Ennen niin hyvä nurmi on liialla rasituksella pilattu osittain liejuiseksi pelloksi.
Olosuhteet näyttivät sopivan paremmin Tervareille, joka siirtyi johtoon jo vajaan puolen minuutin kohdalla. Aapo Heikkilä viiletti laidallaan, harhautti lähes kulmalipulle tulleen maalivahti Juhani Pennasen ja keskitti tyhjän maalin eteen. Pallo ajautui kuitenkin toiselle laidalle, josta pallo pelattiin laukaisupaikkaan. Pennanen torjui liukkaan pallon eteensä, josta kentän paras pelaaja Matias Ojala siirsi sen verkkoon.
Pelikello näytti vajaata kahdeksaa minuuttia, kun nähtiin todellinen kaunokainen; Arttu Siira ampui kierteisen laukauksen riman kautta takaylänurkkaan. Tervareiden tuuletus kertoi kaiken oleellisen; joukkue oli latautunut juuri oikein ja voitontahto oli valtava.
Kävi kuten yleensä tällaisissa tilanteissa käy eli nopeat maalit “kostautuvat”. Osa latauksesta purkautui ja vastustaja sai otetta pelistä. OLS sai keskialueen syöttöpelinsä toimimaan, sitä kautta muutaman erikoistilanteen ja tilanteen poikasia. Maali tässä kohdin olisi muuttanut pelin luonnetta, mutta Tervari-puolustus pelasi varmasti.
Avausjakson loppu oli paljolti keskialueen pallottelua, jota leimasivat lukuisat liukastumiset ja sitä kautta helpot harhasyötöt. Ottelun lopullinen sinetti nähtiin avausjakson lisäajalla, kun Tervarit sai hyvän vastaiskun, jonka seurauksena Ojala laukoi kuudentoista rajalta suoraan syötöstä takanurkkaan.
Tauolla todettiin tilanne ja mietittiin miten toisella jaksolla saadaan pitempiä hyökkäyksiä ja sitä kautta pallonhallinta itselle. Korostettiin myös, ettei peli ole vielä ohi ja syyskauden ensimmäinen nollapeli olisi jo saatava.
Toinen jakso kulki kuitenkin samaa latua, mihin avausjakso loppui. OLS hallitsi hienoisesti keskialuetta, mutta joukkue sai koko ottelussa ehkä yhden vaaratilanteen. Maalivahti Pennasen pitkät avaukset eivät tuottaneet tilanteita, sillä Tervareiden puolustuslinja hoiti pallot vaikeasta kelistä huolimatta todella tyylikkäästi. Suurimmat erot eilen olivatkin joukkueiden puolustuslinjoissa ja erot olivat varsin suuret. Tervareiden pelinrakentelua haittasi selvästi liukas kenttä, sillä jalka lipesi liian monesti. Osansa siitä selittää kentän kunto, osan väärä kenkävalinta. Lisäksi joukkue sortui ajoittain liian moniin kosketuksiin, jolloin tilanne oli ja meni. Pallonmenetyksiä tuli luvattoman paljon. Kentän liukkaus vaikeutti selvästi myös puolustamista, sillä prässääminen ei oikein onnistunut. Toisaalta joukkue teki kaiken tarvittavan jo avausjaksolla ja lopulta nolla omassa päässä saavutettiin aika helposti.
Surkea ilma vei osan yleisöstä, mutta myös osan kiihkeydestä. Toisaalta pelin aikainen ratkeaminen vaikutti tilanteeseen myös. Jotenkin vaikutti siltä, että Tervarit tuli voittamaan peliä ja OLS ainoastaan selviytymään. Siksi ei ehkä ollutkaan yllätys, että ratkaisut nähtiin heti alussa. OLS kärsi muutaman pelaajan puuttumisesta sekä pelillisesti, että ilmeisesti myös henkisesti. Tervareilta puuttuivat avauskokoonpanosta keskushyökkääjät Justus Tiiro ja paras maalintekijä (ennen eilistä) Riku Karppinen.
Kauden tähän mennessä odotetuin peli on nyt takana ja seuraava peli jo sunnuntaina, kun PK Keski-Uusimaa saapuu Ouluun. Suuri haaste onkin nyt levon ja rasituksen oikea suhde sekä latauksen saaminen heti perään. Torstaina palautellaan, mutta jo perjantaina täytyy keskittyminen aloittaa sunnuntain peliin. Fyysisesti ehtii palautua, mutta henkisesti onkin jo vaikeampaa. Sen eteen tehdään nyt töitä, että sunnuntaina 29.8. klo 13 joukkue on valmiina, kun toinen sarjanousija PK Keski-Uusimaa saapuu Heinäpäähän.
Tervetuloa!
-Rane-
OLS jäi lähtötelineisiin paikallisderbyssä
B-nuorten SM-sarja jatkui rästipelillä heinäkuulta, kun oululaiset OLS ja Tervarit kohtasivat Heinäpään tuulisella ja sateisella kentällä. Kohtaaminen oli historiallinen, sillä aiemmin ei kahta oululaista joukkuetta ole pelannut yhtä aikaa B:n SM-sarjassa. Ottelu kiinnosti myös yleisöä, jota kentän laitamat olivat pullollaan säästä huolimatta. Itse ottelussa Tervarit oli tällä kertaa parempi ratkaisten pelin jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Loppunumerot 3-0 eivät aivan vastaa ottelun kulkua, joskin Tervarit ansaitsivat voiton ollen parempi molempien maalien edustalla.
Jo ennen ottelun alkua jouduimme suorittamaan vaihdon, kun kapteenimme Jere Moilasen nilkka ei kestänyt pelaamista. Poissa oli myös Aleksi Lappalainen pelaamassa maaotteluja Ruotsia vastaan. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut merkittävästi ottelun kulkuun, sillä jo 26 sekunnin kohdalla pallo oli maalissamme. Tervarit pelasivat pitkän pallon oikeaan kulmaan, jonne Juhani Pennanen ryntäsi vastaan. Juhanilla oli kaikki aika pelata pallo rauhassa ulos alueelta, mutta epäröinti tilanteessa antoikin Tervareiden Aapo Heikkilälle mahdollisuuden päästä palloon. Riisto ja keskitys maalille, jossa ensimmäinen hässäkkä saatiin vielä purettua. Kaukolaukaus muutti kuitenkin suuntaa ja Juhani sai vaivoin torjuttua pallon eteensä, johon ryntäsi ensimmäisenä Matias Ojala siirtämään Tervarit 1-0 johtoon.
Toistakaan ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä 8. minuutilla Arttu Siira täräytti noin 20 metristä Juhanin epäonnistuneen nyrkkeilyn jälkeen komeasti maalipuiden kautta maaliin. Tervareiden tehojakso kesti tähän saakka, jonka jälkeen myös mekin aloimme saada otetta pelistä yhä enemmän. Heti seuraavasta hyökkäyksestä pelattiin Vesa Verronen maalintekopaikkaan vasemmalta, mutta laukaus suoraan maalivahtia kohti. Toinenkin selvä maalipaikka siunaantui Veskulle, kun sama tilanne toistui vielä keskemmältä. Tällä kertaa laukaus oli vielä heikompi. Myös muutaman kerran pääsimme laukomaan ruuhkan takaa, mutta ne yleensä epäonnistuivat tai suuntautuivat yli maalin, kuten kulman jälkeen Lassi Lohella.
Lopullisesti Tervarit ratkaisivat ottelun lisäajalla, kun Niko-Petteri Manninen syötti pallon jo toistamiseen suoraan Tervarihyökkääjän jalkaan. Ensimmäinen yritys jakson puolivälissä vielä torjuttiin, mutta toisella kertaa jäimme peräti kahdella neljää vastaan tilanteeseen. Syötön katkaissut Matias Ojala käytti palloa laidassa ja saadessaan takaisin rankkialueen rajalla, ampui pallon takakulmaan ja taukotilanteeksi 3-0. Tässä vaiheessa maali oli julma isku, sillä olimme saaneet pelistä selkeän otteen, pystymättä kuitenkaan hyödyntämään sitä maalien muodossa.
Toisen jakson alussa Vesa Verronen pelattiin jälleen vapaaseen paikkaan, mutta siirto taaksepäin ei onnistunut ja Aleksi Autin laukaus ehdittiin peittämään kulmaksi. Haimme kuitenkin jatkuvasti ensimmäistä maalia, jolloin peli olisi saanut uuden ilmeen. Nyt Tervareille riitti oman pään puolustaminen ja iskeminen vastahyökkäyksillä. Loppua kohden nostimme peliä hieman, mutta sekään ei auttanut kuparisen rikkomisessa. Hyviä mahdollisuuksia siunaantui lähinnä Vesa Verroselle ja Joni Mäkelälle, mutta aina löytyi eteen Tervaripelaaja tai suoritus epäonnistui. Keskikenttää pystyimme kuitenkin hallitsemaan, mutta hyökkäyskolmannekselle päästessämme keinot loppuvat kesken. Siitä kertoo myös tehtyjen maalien määrä sarjataulukossa. Sinänsä kohtuullisen hyvän esityksen jälkeen on keinoja keksittävä pian, sillä jo lauantaina kohtaamme molemmille joukkueille tärkeässä ottelussa Kuopion Palloseuran Kuopiossa. Tällä hetkellä ongelma on syöttöjen ajoituksissa sekä syöttöjen suuntaamisessa. Tahtoa ja halua tehdä asioita on, mutta pelikäsityksen rajallisuus ei anna mahdollisuutta parempiin ratkaisuihin, jotka puolustuksen on nyt helppo lukea ja puolustaa.
Kuten aina paikallispelissä nähtiin kentällä paljon yritystä, kaksinkamppailuja ja myös paljon liukastelua märän kentän ansiosta. Ottelun tuomitsi hyvin Simo Kivari, joka antoi molempien joukkueiden taistella kunnolla kaksinkamppailuja. Ihmetellä kuitenkin täytyy pelaajien kenkävalintoja. Molemmilla joukkueilla näytti välillä, että peliä käydään luistinradalla. On kummallista, että pelaajilla eivät varusteet ole parhaat mahdolliset vaan tasoitusta annetaan todella paljon epäsopivilla varusteilla. Nykyään kun taitaa olla tärkeämpää se, miltä kengät näyttävät kuin, että ne ovat olosuhteisiin sopivat. Jos pelaajana aikoo kehittää itseään, kannattaisi varusteet edes pitää kunnollisina.
-Tomppa-OLS

Onnea Tervareille! Hieno suoritus.
PS. Osalla pelaajista näytti olevan rautanapit, mutta liukastelua tapahtui siitä huolimatta. Taisi kenttä olla sen verran heikossa kunnossa, etteivät edes rauat auttaneet..
Kiistatta parempi voitti.Sunnuntaina uudestaan katsomaan kuinka Tervari pojat pelaavat klo 13.00 Heinäpäässä.Hienoa Tervarit.!