OLS - FC YPA 0-3

26.04.2009 | Aihealue: Miehet

Oulun Luistinseura ja FC YPA kohtasivat sunnuntai-iltana Arina Areenalla pelatussa Kakkosen ottelussa. Ensimmäinen puoliaika kului tasaisissa merkeissä. Kovin hyviin maalipaikkoihin ei ensimmäisellä puoliajalla kuitenkaan päästy, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Toisella puoliajalla vierailijat laittoivat pökköä pesään ja OLS putosi kyydistä. Ottelu 60. peliminuutilla Alexander Vuletic laittoi pallon ensimmäisen kerran kotijoukkueen verkkoon ja vain kolme minuuttia myöhemmin Dragan Pejic viimeisteli lukemiksi jo 0-2.

Aivan ottelun lopussa vieraiden Antti Peura onnistui vielä kaunistelemaan lukemiksi 0-3.

OLS ei saanut ottelun aikana kunnon maalipaikkoja juuri lainkaan. Hyökkäystilanteista puuttui viimeinen terävyys, vaikka pallo saatiinkin kohtalaisesti tuotua rangaistusalueen laitamille. Tästä eteenpäin edessä oli kuitenkin vieraiden tiivis puolustus, jota oululaiset eivät onnistuneet horjuttamaan.

OLS pelaa seuraavan ottelunsa viikon päästä lauantaina, kun se matkaa FC Santa Clausin vieraaksi Rovaniemelle. Pukit aloittivat kautensa loistavasti voittaen Virkiän vieraskentällä peräti 1-5, joten Luistinseuralla ei varmasti tule olemaan helppoa Lapin pääkaupungissa.

2 kommentit
Kommentoi »

  1. OLS TAITAA PUDOTA KOLMOSEEN

  2. ja sinulla paskat housuun.

Kommentoi