Kalevassa haastateltiin OLS:n salibandyjaoston uutta toiminnanjohtajaa Jari Turusta. Turunen mainitsee haastattelussa, että OLS:n miesten jalkapallojoukkuetta ei hänen mielestään ole lopullisesti kuopattu, vaikka sen toiminta lopetettiinkin syksyllä 2010. Hänen mukaansa junioreilla täytyy olla päämäärä ja esikuvia. Lisäksi Turunen kertoo, että salibandyn osalta tullaan näkemään muutoksia tavassa, jolla yrityksille tarjotaan yhteistyökumppanuuksia.

Turusen haastattelu herättää miettimään tilannetta myös jalkapalloilun puolella. Myös jalkapalloilun puolella olisi toivottavaa, että yritysten ja seurojen välinen yhteistyö olisi molemmille osapuolille hedelmällistä. Tällä hetkellä yritysten mukanaolo on lähinnä hyväntekeväisyyttä ilman todellista vastinetta yrityksen tekemille satsauksille. Tämä onkin suurimpia haasteita suomifutiksessa, sillä toiminta on tällä hetkellä joko kerjuutoimintaa tai rahamiesten harrastelua. Bisnestä ei kovin moni seura onnistu  toiminnallaan tekemään ja siksi olisikin tärkeää, että yritysmaailmalle pystyttäisiin tarjoamaan todellisia hyötyjä, jotta rahaa virtaisi enemmän seurojen laariin. Perinteinen “tue toimintaamme” -malli ei enää nykypäivän tiukassa bisnesmaailmassa toimi.

Kun yhtälöön lisätään suhteellisen vähän katsojia vetävät ottelutapahtumat ja edulliset lipunhinnat, ei seurojen talous voi luonnollisestikaan näyttää kovin hyvältä. Jalkapalloväenkin pitäisi herätä ja yksinkertaisesti avata lompakoidensa nyörejä, mikäli haluavat futista nähdä edes välttävällä tasolla. Fanitavaran täytyy liikkua samoin kuin muiden ottelutapahtumissa myytävien tuotteiden. Lipuista pitäisi myös olla valmiita maksamaan enemmän. Esimerkiksi 20 euroa per lippu voisi olla sopiva hinta. Tämä ei tietenkään kaikkia miellyttäisi, mutta jos vaihtoehtona on seurojen jatkuva näivettyminen, ei vaihtoehtoa ole. Katsoja, joka ei ole valmis maksamaan kunnolla, ei ole seuran kannalta juurikaan hyödyllinen, joten suuri menetys tällaisten katsojien poistuminen takavasemmalle ei olisi. Toki katsojamäärät saattaisivat näyttää hieman heikommilta päivän lehdessä, mutta ei ne kovin ruusuisilta näytä nykyisilläkään hinnoilla.

Hämmennystä aiheuttaa myös erilaisilla jäsenkorteilla, ilmaislipuilla ja lisensseillä ilmaiseksi ottelutapahtumiin pääseminen. Miksi ihmeessä futisväki haluaa ampua itseään jalkaan tällä tavalla? Päästää nyt ilmaiseksi otteluihin ne, joita jalkapalloilu eniten kiinnostaa ja jotka toivon mukaan olisivat siitä myös valmiita maksamaan. Jos edes futisväki ei ole valmis maksamaan oman harrastuksensa tai jopa ammattinsa katsomisesta ja “kuluttamisesta”, kuinka sitä voidaan myöskään odottaa tavalliselta pulliaiselta, joka ei ole futiksen kanssa muussa tekemisessä kuin katsojan roolissa?

Ihmetystä herättää myös faniryhmien “kannattajakausikortit”, jotka irtoavat muita kausikortteja edullisemmin. Ideana kannattajakausikortti on hyvä, mutta toteutustapa aivan täydellisen väärä. On ihmeellistä, että “kannattajat” kannattavat seuraansa vaatimalla edullisempia kausareita. Oikea malli olisi myydä kovimmille kannattajille SUPER-paketti, joka normaalin kausarin lisäksi sisältäisi suuren määrän fanisälää ja muuta lisäherkkua, mitä normaali katsoja ei voisi mitenkään saadan haltuunsa. Ideana on siis myydä ENEMMÄN eikä suinkaan vähemmän aktiivisimmille kannattajille. Jos kannattaja ei ole valmis valuttamaan hilujaan seuran suuntaan, niin toivoa ei ole.

Suomifutiksessa eletäänkin nyt siirtymävaihetta amatööritoimintaan. Ainoastaan Veikkausliigan kärkijoukkueilla, HJK keihään kärkenä, on mahdollisuuksia pyörittää ammattimaista toimintaa. Keskikastin ja alemman kastin joukkueilla puhumattakaan Ykkösen joukkueista on edessään siirtyminen amatöörijoukkueiksi. Tämä on väistämätöntä, ellei rahavirtoja saada kääntymään positiivisiksi muutenkin kuin rikkaiden omistajien hyväntekeväisyydellä.

Myöskään junioritoimintaan panostamista ei voi nähdä kannattavan bisneksen perustana, koska hyvä junioritoiminta vaatii rinnalleen ammattijoukkueen, jotta pelaajat saadaan pysymään seurassa. Jos palkan maksavaa ammattijoukkuetta ei ole, siirtyy lupaava juniori väistämättä jossain vaiheessa HJK:n kaltaiseen seuraan, jossa palkkaa maksetaan riittävästi edes peruselämisen tarpeisiin. Siirtokorvauksista lienee turha unelmoida Suomen sisällä, vaikka hankkijana HJK:n kaltainen Suomen mittakaavassa suurtoimija olisikin.

Elämme haasteellisia aikoja ja ikävä kyllä raha ratkaisee. On aika herättää keskustalu! Kommentoi ja kerro oma ideasi seurojen tulojen kasvattamiseksi.