Seppo Pyyköstä tuli Hall of Famen kuudes jäsen
22.07.2009 | Aihealue: MiehetOululaisen jalkapallon Hall of Famen kuudenneksi jäseneksi valittiin 30 A-maaottelun mies Seppo Pyykkö. Pyykkö pelasi uransa aikana kaikkien ikäluokkien maajoukkueissa. Ensimmäisen A-maaottelunsa hän pelasi legendaarisella Wembleyn stadionilla Englantia vastaan vuonna 1976 tultuaan vaihdosta kentälle 15 minuuttia ennen pelin loppua.
Seuratasolla Pyykkö edusti Oulun Palloseuraa vuosina 1973 – 1980 sekä Oulun Työväen Palloilijoita vuosina 1985 – 1986. Pyykkö voitti OPS:ssa kaksi Suomen mestaruutta (1979 ja 1980) ja pelasi SM-sarjassa aikkiaan 151 ottelua tehden niissä 35 maalia. Vuonna 1979 Pyykkö valittiin myös Vuoden jalkapalloilijaksi Suomessa.
1980-luvun alussa keskikentän taituri pelasi kaksi kautta myös Saksassa ollen ensimmäinen oululainen pelaaja Bundesliigassa. Seurana oli Bayern Uerdingen.
Vahvana joukkuepelaajana tunnettu Pyykkö muistetaan ennen kaikkea pelaajana, jolla oli erittäin hyvä tekniikka, sametinpehmeä kosketus palloon, tarkat syötöt ja laukaukset sekä erinomainen pelisilmä.
Kukan tämän päivän huippupelaajista onkaan ottanut mallia “Sepistä”?
- Ensimmäisenä tulee mieleen Liverpoolin numero 14 eli Xabi Alonso, jonka pelityyli on kuin Sepiltä kopioitu! Liikkuminen kentällä ja ominaisuudet kuvaavat hyvin Sepin pelaamista. Ei suuria elkeitä, vaan tehokasta ja näyttävää pelaamista, kertoo Hall of Famen valintaraatiin kuuluva Kari Ansamaa.
