Ensimmäinen vieraspistemenetys ONS:lle Tampereelta
19.07.2010 | Aihealue: NaisetONS lähti kauden viidenteen vierasotteluun Tampereelle TJK:n vieraaksi täydellisen vierassaldon saattelemana, neljä vierasottelua ja neljä voittoa. Kotonahan ONS on neljästä pelistä saavuttanut ”vain” viisi pistettä, joten vieraissa pelaaminen tuntuu luistavan paremmin kuin kotona, liekö syynä nuoren joukkueen jännittäminen sukulaisten ja tuttavien silmien edessä.
Tampereella keli oli helteinen, mittari oli kivunnut lähelle +30 astetta. Kaiken lisäksi ONS juoksutti kentälle vähintäänkin mielenkiintoisen kokoonpanon, eikä penkillä näkynyt yhtään vaihtopelaajaa, eli joukkue oli matkassa tasan joukkueellisella pelaajia. Lisäksi joukkueen toinen maalivahti, Anni Hassi oli pukenut päälleen paidan numero 10 ja aloitti hyökkääjänä. Syynä pieneen rinkiin oli, että joukkuetta ”vahvistaneiden” Semola Akinlosen ja Hope Oriekan sopimukset oli aiemmin viikolla purettu. valmennusjohdon kommenttien mukaan pelaajat eivät olleet kovinkaan hyvässä fyysisessä kunnossa, eikä muutenkaan joukkuepelaaminen ollut toiminut toivotulla tavalla, joten hinta-laatu-suhdetta ei oltu nähty riittäväksi. Lisäksi yksi pelaaja oli sairaana ja toinen sukujuhlissa, joten minimiringillä oli joukkue siis matkassa. Lisäksi seuran johdon/valmennustyöryhmän antamien ohjeiden mukaan edustuksen valmentajat eivät saa itse kysyä B-junioreista pelaajia rinkiin, vaan tällaiset keskustelut käy seuran johto/valmennustyöryhmä. B-joukkueen pelaajia ei mukana kuitenkaan näkynyt, joten jostain syistä pelaajia ei siis edustukseen B:stä siis näytä olevan tulossa, mieluummin pelannevat B-juniorien ykköstä, sillä joukkuehan putosi kevätkierroksen päätteeksi B-SM:stä. Voi tietysti olla myös, ettei mainittuja keskusteluja ole edes vielä käyty, mutta tähän edustuksen valmennusjohto ei kuitenkaan osannut sanoa tarkkaan, koska eivät kuulemma ole edes millään muotoa mukana seuran valmennustyöryhmässä, eivät tiedä sen suunnitelmista/toiminnasta, eivät edes tiedä ryhmän rakennetta tarkalleen. Täytyy kyllä ihmetellä tällaista seuran linjausta ja toimintaa, joten väkisinkin herää epäilys onko ONS:n tavoitteena sosiaalinen toiminta mukavassa porukassa, vai tähdätäänkö kilpailullisuuteen, sekä pelaajien kehittymiseen ja kehittämiseen mahdollisimman kovien pelien ja harjoitusten kautta. Ainakin kaiken kuulemani ja näkemäni perusteella vaaka valitettavasti kallistuu ensimmäisen vaihtoehdon kannalle.
Itse ottelu alkoi ONS:n osalta varovaisesti, palloa pelattiin enemmän alaspäin kuin ylöspäin, riskejä selvästi vältellen. Myöskään TJK ei alkuminuuteilla uhannut juurikaan Liisa Rahkolan vartioimaa oululaismaalia. Ensimmäisen jakson edetessä alettiin jo näkemään puolittaisi tilanteita; TJK lähinnä haki pitkillä pystysyötöillä kärjessä pelannutta joukkueen maalitykkiä Mira Kykkästä, mutta nämä tilanteet sai ONS:n puolustuslinja tai Liisa Rahkola hoidettua varmasti. Myös ONS sai muutaman hyvä tilanteen, Janina Kuoksa harhautti näyttävästi entisen onssilaisen Heidi Holopaisen laidalla ja pääsi laukomaan kohti takaylänurkkaa, mutta TJK:n maalissa hyvin pelannut Johanna Nieminen sai kuin saikin sormensa väliin ja tuloksena vain kulmapotku. ONS sai muutaman muunkin vetopaikan, mutta Noora Ämmälän ja Anni Hassin laukaukset eivät yllättäneet Niemistä. TJK:lla oli vapaapotku hyvästä paikasta, mutta pallo meni oululaisten onneksi yläriman kautta yli maalin. Jakson lopulla viimein TJK:n pelaaja pääsi laidalta läpi ja Veera Ämmälä joutui rikkomaan aivan rangaistualueen rajalla. Tästä tuloksena oli rangaistuspotku, jonka Mira Kykkänen toimitti varmasti verkon perille; Miran kauden yhdeksäs maali ja 1-0 TJK:lle puoliaikatulokseksi.
Toiselle jaksolle ONS tuli selkeästi päättäväisemmin, pallo liikkui selvästi enemmän ja rohkeammin ylöspäin, kun taas TJK:n pelaajilla tuntui helle painavan hieman enemmän, eikä pelaaminen ja liikkuminen ollut enää ensimmäisen jakson tasoista. Jakson seitsemännen minuutin kohdalla Janina Kuoksa syötti pallon Anni Hassille noin pariinkymmeneen metriin, eikä Anni erehtynyt; luja laukaus upposi sisään, Niemisen pienoisen haparoinnin avustuksella kylläkin. Ottelu jatkui edelleen hieman ONS:n painostaessa, mutta muutamista puolittaisista paikoista huolimatta ei toista maalia saatu aikaan. Lähimmäksi pääsi pariin otteeseen kaukaa kovaa laukonut Lotta Juusola, jonka toinen laukaus päätyi yläriman kautta päätykatsomoon ja toisen sai Nieminen juuri ja juuri näppeihinsä. Myös TJK:lla oli muutama tilanne ratkaista ottelu, mutta Liisa Rahkola hoiti keskitys- ja pystypallot varmasti, ja lisäksi yhden tuhannen taalan avopaikan aivan maalin edestä sai TJK-hyökkääjä kuin ihmeen kaupalla ohjattua pari metriä maalin yli. Näin lopulta päädyttiin 1-1 tasatulokseen, joka alkuasetelmiin nähden oli ehkä enemmän ONS:lle voitto, vaikka toisaalta varsinkin toisen jakson hallinnan perusteella ei ONS:n voittokaan olisi ollut suuri vääryys. Ottelun parhaina palkittiin maalintekijät; Hassi ja Kykkänen, jotka kyllä muutenkin esiintyivät edukseen. Varsinkin Hassi esitti erinomaisia otteita todella oudolla pelipaikalla, sillä liikettä ja taistelua riitti, ensin kärjessä, myöhemmin laitalinkin tontilla, eikä toinenkaan maali ollut kaukana Annin kokeiltua hyvää laukaustaan pariin otteeseen.
Seuraavaksi ONS kohtaa kotonaan ensi lauantaina sarjakärjen eli JyPK:n Jyväskylästä, joten varmasti kovempi ottelu on edessä. Kaiken lisäksi kuulemani mukaan Kuoksan kaksoset ovat matkan takia poissa kyseisestä ottelusta, joten herää epäilys joutuuko ONS pelaamaan jopa vajaalla, jos uusia pelaajia ei löydy viikossa, koska omasta seurasta ei apuja näytä löytyvän, B-juniorit kun näyttävät mieluummin harrastelevan omassa porukassa, joko omasta tai seuran tahdosta johtuen.
- Satunnainen katsoja

Mahtavaa asiantuntevuutta syyttää Bt-SM joukkuetta pelaajien vähyydestä. Edustuksella samat ongelma siitä lähtien kun Ons perustettu. Uskomaton että vuodesta toiseen kukaan ei opi.
Melkoista tietämystä satunnaiselta katsojalta… :) Eikö se aikaisemmin mennyt, niin että Jape pyöritti yksin seuraa ja määräili missä kukin pelaa? Onko nyt “kuningas” syrjäytetty ja siitä ollaan vihaisia, voi voi…
Voisiko Jaahas tarkentaa, että milloin J. Saarela on pyörittänyt seuraa ja määrännyt jokaisen pelipaikan? Taustoja itsekin hieman tietäen uskallan sanoa, että näin ei koskaan ole ollut, tietyt tahot ovat ainoastaan tällaista “huhua” levitelleet, mutta totuus on ainakin osalle jo selvinnyt, osa taas sitä ei vaan halua hyväksyä, koska eivät voi myöntää olevansa väärässä.
Seura voi olla kiitollinen että sillä on Japen tasoinen valmenta edustuksessa.Miettikääpä kuin hyvin porukka on pärjännyt naisten divarissa noin nuorella porukalla.Tytöt pelaavat hienoa jalkapalloa ja kehittyneet todella paljon.Jape räiskyvä persoona,vaativa ja ennen kaikkea uskaltaa sanoa mielipiteensä johon kaikki eivät kykene.Näiden tyttöjen,jotka eivät kykene harrastamaan jalkapalloa Japen luomassa ilmapiirissä täytyy sitte harrastella ja siltä se touhu todella näyttääkin kentänreunalta katsottuna.
Kirjoittaja pelannut Japen porukkassa muutaman miesten SM-sarja pelin.
Tulokset puhuu puolestaa, mutta silti seurasta löytyy niitä selän takana haukkujia ja parjaajia!!!