Antti Munukka -show varmisti pisteet Turkuun
19.06.2010 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen
Ottelun alussa kaikki oli vielä tyyntä. Kotiyleisö ei vielä tiennyt, kuka kentälle oli eksynyt. Sitte pamahti katsomosta: “Munukka ota roolia!”. Ja Antti Munukkahan otti. Otti niin maan perkuleesti. Aluksi Munukka jätti korttitaskun rauhaan, eikä niitä saanut edes takaapäin rajusti rappaamalla, mutta kun ketsuppipullon korkki aukesi, se aukesinkin sitten kunnolla. Munukka onnistui erinomaisesti hiillostamaan Juha Malisen katsomokomennuksen arvoisesti. Frank Jonke, Jarkko Hurme ja Dennys Rodrigues onnistuivat puolestaan keltaisen kortin hankkimisessa jo ottelun ensimmäisellä puoliskolla. (Kuva Suomen Palloliitto)
Toisella puoliskolla Munukka nosteli korttia Mika Ääritalolle, Mika Nurmelalle sekä Juho Lähteelle. Lisäksi Antti Pehkoselle näytettiin kaunista, punaista pelikorttia (tosin täysin oikeutetusti).
Munukan ilta oli täydellinen. Hän onnistui roolittamaan itselleen hyvin suuren ja ratkaisevan roolin saaden koko ottelun muodostumaan jälleen kerran täydelliseksi farssiksi.
Munukka lähti monta kertaa terävään vastahyökkäykseen heti kotijoukkueen vahvan painostusjakson päätteeksi päästen muutaman kerran hyvään tekopaikkaan. Kahdesti Munukka onnistui myös maalinteossa, mutta näissä tilanteissa kotijoukkueen puolustus auttoi auliisti Munukkaa. Kukapa nyt haluaisi Munukalle tulevan pahan mielen.
Kotijoukkueen riveistä voidaan nostaa esiin armottomasti töitä tehneet Mika Nurmelan sekä Frank Jonken, joiden työmäärä kentällä oli huima. Hyökkäystehot jäivät kotijoukkueella tällä kertaa kuitenkin pukukoppiin ja kun puolustajillakaan ei ollut paras päivä, vei Munukka pisteet Turkuun.
Munukalla on ilmiömäinen kyky ottaa peli hallintaansa ja viedä sitä joka kerta haluamaansa, kaaoksenomaiseen suuntaan.
Ainiin, kentällä vilahti muuten maajoukkuetähti Jonatan Johansson, jonka panos ottelussa jäi vähäiseksi osittain loukkaantumisen vuoksi. AC Oulu hallitsi ottelua mielin määrin ja sen kertoo jo kulmapotkutilastokin: 9-3 kotijoukkueen hyväksi.
AC Oulun ei kannata tämän ottelun perusteella painaa päätä pensaaseen, sillä olihan vastassa kuitenkin Antti Munukka. Munukan kohtaaminen on joka vuosi väistämätöntä, eikä häntä vastaan ole mitään mahdollisuuksia. Hyvästä yrityksestä ja ainoastaan yhdestä punaisesta kortista AC Oululle voidaan antaa ottelusta arvosanaksi kahdeksikko. Tämä ottelu kannattaa unohtaa mahdollisimman nopeasti.
AC Oulun seuraava ottelu on parin viikon päästä, kun se matkaa VPS:n vieraaksi.

Olihan se Munukka taas kerran surkea, mutta ei ratkaissut ottelua. AC ei taas onnistunu maalinteossa ja tepsi käytti omat paikkansa puolustuksen avustuksella. Hieman huolestuttavaa ettei suomesta löydy parempia tuomareita.