Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Oulu Akatemialla ensimmäinen kotiottelu lauantaina

18.12.2008 | Aihealue: Juniorit, Pääuutinen

Oulu Akatemia pelaa tulevana lauantaina ensimmäisen kotiottelunsa Talenttiakatemioiden SM-sarjassa. Heinäpään jalkapallohallissa vastaan asettuu VIFK Akatemia. Oulu Akatemia on AC Oulun, OLS:n, Tervarit-juniorien ja Haukiputaan Pallon junioripelaajista koottu joukkue, joka pelaa Talenttiakatemioiden SM-sarjan C-lohkossa. Samassa lohkossa Oulu Akatemian kanssa pelaavat Kemijoki-, VIFK-, KPV-, JJK- ja TP-Seinäjoki-Akatemiat.

Lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja, jonka kaksi parasta pääsee jatkokarsintoihin. Oulu Akatemian tavoitteena on selvitä kuuden joukkueen lopputurnaukseen, joka pelataan heinäkuun alussa Eerikkilässä.

Tänä vuonna akatemiatoiminta on tarkoitettu vuonna 1990-syntyneille ja sitä nuoremmille siten, että pääpaino on nuoremmissa ikäluokissa. Nuorimmat pelaajat ovat vielä C-juniori-ikäisiä eli syntyneet vuosina -94 tai -95.

Janne Ketolan ja Rauno Ojasen valmentama Oulu Akatemian joukkue aloitti kautensa marraskuun lopussa, jolloin ohjelmassa oli kaksi vierasottelua. Ensimmäisestä ottelusta oli tuloksena hieno 5-1-voitto JJK Akatemiaa vastaan, mutta toisessa ottelussa TP-Seinäjoki Akatemia oli parempi maalein 3-0.

Tulevana lauantaina Heinäpäähän vieraaksi saapuva VIFK Akatemia on pelannut tähän mennessä kolme ottelua. Vaasalaisten saldona on voitto, tasapeli ja tappio.

Oulu Akatemian joukkue lauantain otteluun:

Maalivahdit
Jarkko Fiskari, OLS
Juhani Pennanen, OLS

Puolustajat
Santeri Viitasaari, AC Oulu
Jussi Fredriksson, OLS
Tatu Juntunen, OLS
Jyri-Pekka Kukkonen, OLS
Ville Oksala, Tervarit-juniorit

Keskikenttä
Joni Mäkelä, OLS
Teemu Penttilä, Tervarit-juniorit
Arttu Hinkula, Tervarit-juniorit
Arttu Siira, Tervarit-juniorit
Aleksi Autioniemi, HauPa

Hyökkääjät
Henri Hanhela, AC Oulu
Juhani Lohimies, Tervarit-juniorit
Miika Nurkkala, Tervarit-juniorit
Juuso Haapala, Tervarit-juniorit

Valmentajat: Janne Keto ja Rauno Ojanen

Ottelu alkaa Heinäpään Arina Areenalla lauantaina klo 18.15. Otteluun on vapaa
sisäänpääsy.

Kommentoi