Tervarit B kotivoittoon aneemisesta PK-37:sta
18.05.2009 | Aihealue: JunioritB-junioreiden I-divari jatkui lauantaina Oulussa, kun Tervarit kaatoi Iisalmen PK-37:n 4-1 (3-0). Tilanteiden valossa numerot mairittelevat aneemista vierasjoukkuetta, sillä maalipaikat olivat varmaan 15-1 kotijoukkueelle. Tervarit jatkaa sarjan keskikastissa seitsemällä pisteellä, mutta PK-37:n tilanne sarjan toiseksi viimeisenä kahdella pisteellä voi alkaa jo huolestuttamaan.
Ottelu kulki Tervareiden komennossa alusta loppuun eikä PK-37 saanut missään vaiheessa peliään kulkemaan. Joukkue oli hajuton, väritön ja mauton, johon poikkeuksen toivat ainoastaan joukkueen ottamat lukuisat varoitukset. Ottelun avausmaali syntyi 8 minuutin kohdalla, kun läpipäässyt Matias Ojala kaadettiin takaapäin rangaistusalueella ja seuranneen rangaistuspotkun pisti alanurkkaan joukkueen kapteeni Arttu Siira. Vastustajan alin pelaaja selvisi tilanteesta keltaisella, johon hän saa olla enemmän kuin tyytyväinen. Tämän jälkeen Tervarit kehitti muutaman loistavan hyökkäyksen, jossa pallo siirtyi pelaajalta toiselle nautinnollisesti, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Valmentajan märkä uni jäi vielä odottamaan. Avausjakson lopussa Tervarit rankaisi kaksi kertaa erikoistilanteista: 2-0 syntyi vapaapotkun jälkitilanteesta maalintekijänä keskikenttäpelaaja Aleksi Haipus ja 3-0 vapaapotkusta Siiran viimeistelemänä. Tähän loppui viimeinenkin vierasjoukkueen toivonkipinä, jos sitä edes oli olemassakaan.
Toinen jakso olikin pelailua, jossa kotijoukkueen tavoitteena oli keskittymisen ja pelikurin säilyminen. Tällä kertaa se ei aivan toteutunut, vaikka maalipaikkoja luotiin urakalla. Yksi niistä tuotti hieman onnekkaan 4-0 maalin, kun Ojala sai jalkansa väliin Omar al-Kubaisin keskitykseen. Ottelun viimeisellä minuutilla syntyi Iisalmen ainokainen, kun ruuhkasta löytyi vapaa jalka Tervareiden pelattua tilanteen löysästi. Loppunumerot 4-1 toivat Tervareille kauden ensimmäisen kotivoiton, tosin vasta toisessa kotipelissään.
Hyvä peliesitys ja 3 pistettä jättivät kuitenkin kitkerän jälkimaun, sillä kotijoukkueen avainpelaajista Tuure Siira loukkasi polvensa pahannäköisesti. Maanantain tutkimukset paljastavat toipumisajan pituuden; kevätkausi vai koko loppukausi. Ikäluokkansa maajoukkue-ehdokkaisiin kuuluva Siira on ollut joukkueen ehdottomia runkopelaajia, mutta valitettavasti loukkaantumiset kuuluvat jalkapallon koko kuvaan.
Tervarit jatkavat ottelujaan vierailemalla viikon välein kaksi kertaa Rovaniemellä. Tulevana torstaina joukkue saa vastaansa Rops:n ja seuraavalla viikolla FC Lynxin.
-Rane-

