Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

AC Oulun osakeanti

18.03.2009 | Aihealue: Suurennuslasin alla

Forum24:ssä oli juttu AC Oulu Oy:n osakeannista. Suurimmaksi osakkeenomistajaksi paljastui Göreme-Pizza-Kebab Oy, jonka omistavat turkkilaiset Hasim Cevirel ja Kasim Kocol. Noin 18 vuotta Suomessa asuneet kaverukset omistavat AC Oulua 10 000 eurolla, mikä oikeuttaa viidenneksen omistukseen. Kaksikko hankki osakkeet viime kesän suunnatussa osakeannista.

Maanantaina alkoi AC Oulun julkinen osakeanti, jonka tarkoituksena on kerätä AC Oulun kassaan riittävästi rahaa Veikkausliigaan ponnistamista varten. Osakkaaksi pääsy on tehty helpoksi, sillä mukaan pääsee jo satasen sijoituksella. Satasella saa merkittyä kaksi osaketta. Sijoitusmielessähän AC Oulun osakkeiden hankkimisessa ei liene järkeä ainakaan kovin lyhyellsuljeä tähtäimellä, mutta jos haluaa olla mukana tukemassa oululaista jalkapalloilua, nyt siihen on keino. Samalla pääsee antamaan oman äänensä seuran asioista päätettäessä.

Forum24:n päätoimittajan Martti Turusen sanoin: “Osinkoja ne futisfanille ovat hyvät pelitkin.”

Muita suurimpia omistajia viime kesän osakeannin seurauksena ovat Forum24:n tietojen mukaan Jyrki Hallikainen, Juha Vigren, Novia Finland, Oulu Grecian, PLC-Sähkö, Heinäpää Invest sekä Polar-Venture.

AC Oululle voi antaa tukensa myös ostamalla kausikortin. AC Oulu pelaa alkavalla kaudella 13 kotiottelua, joihin saa normaalihintaisen kausikortin 100 eurolla. Yksittäisen kotiottelun normaalihintainen pääsylippu maksaa 10 euroa, joten säästöä syntyy 30e kauden aikana, mikäli aikoo käydä katsomassa kaikki kotiottelut. Sinitähtien jäsenet saavat kausikorttinsa huomattavalla alennuksella. Hintaa jäsenten kausikorteille jää nimittäin ainoastaan 50 euroa.

Kommentoi