Futisfani jääpallokatsomossa
17.03.2009 | Aihealue: Suurennuslasin allaFutisfani asteli eräänä kauniina sunnuntaipäivänä Pakkalan tekojäälle seuraamaan jääpalloliigan ratkaisevaa finaalia. Puitteethan Oulussa ovat jääpallon osalta kunnossa, sillä kentän reunalla komeilee uusi ja ennen kaikkea jyrkkä ja korkea katsomo, josta pelin seuraaminen on nautinto. Vaikka kentän tasolla pääseekin paremmin aistimaan pelin nopeuden, on korkealta katsomisessa omat puolensa. Korkealta seuratessa pelin taktisesta puolesta pääsee nimittäin paremmin jyvälle, tosin jääpallon suhteen täysin tietämättömänä en näin ensimmäisellä kerralla vielä kovin syvällisiä analyysejä kyennyt tekemään.
Tai no otetaas takaisin sen verran, että olenhan pelannut junnuna itsekin jääpalloa Rovaniemellä, silloin kuin paikallinen palloseura vielä moista lajia piti valikoimissaan. Siitä on kuitenkin jo parikymmentä vuotta aikaa, joten kovin vankkoja muistikuvia jääpallon taktisista ulottuvuuksista ei siis ole.
Sitten itse asiaan. Jääpallo pääsi yllättämään puun takaa, sillä pelihän oli suorastaan vauhdikasta! Ensimmäisen puoliajan seurasin ottelua kentän tasolla, eikä pelissä ollut tietoakaan television kautta välittyvästä laiskahkosta temposta. Äijät lentelivät törmäysten seurauksena komeammissa kaarissa kuin esimerkiksi jääkiekossa, koska pelaajat ehtivät suuremmasta kentästä johtuen kelaamaan aika kovia vauhteja. Tai ainakin siltä tuntui siellä kentän tasolla. Ja olihan minulla vertailupohjaakin, sillä olin juuri edellisenä päivänä käynyt seuraamassa Kärppien pudotuspeliottelua ja sitäkin kentän tasolta hien roiskiessa nenäni edessä olevan pleksin pintaan.
OLS:n vastustajana oli loppuottelusarjassa HIFK, jonka kannattajat pitivät kiitettävästi möykkää suuren kentän toisella reunalla. OLS:lla ei omaa lauluryhmää valitettavasti ollut. Jos mökää vertaa kärppämatsiin, niin eihän se tietysti volyymiltään nouse yhtä suuriin mittasuhteisiin, mutta onhan ulkona huutaminen aina miehekkäämpää. Kukapa nyt ei saisi mökää aikaiseksi suljetussa tilassa…
Toisen puoliajan loppua siirryinkin sitten seuraamaan katsomosta käsin ja näkymät olivat hienot. Ehkä katsomo olisi saanut olla piirun verran lähempänä kenttää, mutta hyvä se oli näinkin. Futisfanin sydämessä kytikin pieni kateus jääpalloväkeä kohtaan, sen verran korkeammalta ottelua pääsi seuraamaan verrattuna Castrenin kastomoihin. Tämäkin on toisaalta kaksipiippuinen juttu, sillä Castrenissa ottelua voi seurata huomattavasti lähempää, jolloin pelin vauhdin pääsee aistimaan paremmin. Ehkäpä näillä leveysasteilla vain joutuu tyytymään tarjolla oleviin ratkaisuihin, koska ne muut ratkaisut ovat taloudellisesti järjettömiä.
Niin joo, tuleehan se Raatin stadionkin, mutta itse en odota sitä lainkaan innokkaasti. Kun suunnitelmia vielä karsittiin, on siitä tulossa varsinainen torso. Yleisurheiluväelle ylimitoitettu ja jalkapalloväellä riittämätön. Kuka sitä siis tarvitsee? Liekkö suunnitelmissa enää edes niitä liikuteltavia katsomoita. Päätykätsomot ilmeisesti on jo ainakin jätetty suunnitelmista pois. Saatan olla väärässäkin, sillä sen verran hajanaista on tiedottaminen asian suhteen ollut. Joskus yritin asiasta kysellä sähköpostitse, mutta kukapa niihin vastaisi.
Yksi asia meillä futisfaneilla on kuitenkin paremmin kuin jääpalloväellä: makkarat eivät nimittäin lopu kesken ottelun (*kop kop*). Terveisin nälkäinen katsoja.
Ottelu muuten päättyi OLS:n rökälevoittoon ja mestaruus jäi sen myötä Ouluun.


