Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Peikko selätettiin, AC Oululle 1-0 voitto

16.05.2009 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

Pelätty Petteri Kaijasilta jäi maaleitta, kun AC Oulu onnistui vihdoinkin voittamaan PK-35:n lauantaina Castrenissa. Kotijoukkue AC Oulu hallitsi ottelua miten tahtoi, mutta hallinnasta huolimatta se onnistui tekemään ainoastaan yhden maalin vieraiden verkkoon. Kun puolustus kuitenkin hoiti hommansa hieman hyökkäystä paremmin, jäivät tärkeät sarjapisteet Ouluun.

Oli vieraillakin paikkansa. Kaijasilta oli lähellä maalintekoa, kun vieraat pääsivät terävään vastahyökkäykseen, jonka seurauksena Kaijasilta tykitti terävästi. AC Oulun maalia vartioinut Dennys Rodrigues sai kuitenkin näppinsä hienon heittäytymisen seurauksena niukasti väliin ja tilanne hiipui kulmuriksi.

Ottelun ainoan maalin teki AC Oulun Joni Korhonen Mika Nurmelan antamasta kulmapotkusta, kun ottelua oli pelattu 29 minuuttia.

Parasta antia ottelussa oli AC Oulun totaalinen pallonhallinta. Vierailla ei ollut asiaan juuri nokan koputtamista ja he keskittyivätkin vastahyökkäyksiin. Ongelmana AC Oulun pelinrakentelussa oli molempien laitojen täydellinen toimimattomuus. Keskityksiä target-pelaaja Frank Jonkelle ei yksinkertaisesti tullut. Nekin, jotka saatiin lähtemään, olivat luokattoman huonoja ja päätyivät yleensä päätyrajasta yli. Jos target-pelaaja on kentällä, täytyy keskityksien laadun olla aivan eri luokkaa, jotta maaleja alkaa syntymään.

Jonkella oli ottelun toisella puoliajalla tuhannen taalan paikka, kun vieraiden puolustaja antoi vapaapotkun oman päätyrajan tuntumasta suoraan rankkualueen rajalla täysin yksin seisoneen Jonken rintaan. Pallo kuitenkin karkasi Jonkelta ratkaisevalla hetkellä ja hän joutui kokeilemaan nostoa maalivahdin yli, mikä epäonnistui. Tuollaiset tilanteet pitäisi ehdottomasti käyttää hyväksi, mutta tällä kertaa Jonke epäonnistui.

Myös Nurmelalla ja Antti Pehkosella oli hyvät paikat viedä kotijoukkue 2-0 johtoon, mutta miehet jäätyivät ratkaisevilla hetkillä.

Maalintekijä Korhonen ja Juha Majava eivät olleet tänään parhaimmillaan ja myös Donewell Yoben pelissä on paljon parannettavaa. Tommi Siekkisen poissaolo kentältä näkyi, sillä laidat olivat vastustajalle varsin vaarattomia. Eetu Uusitalo esiintyi edukseen päästyään kentälle toisella puoliajalla. Uusitalo on ärhäkkä pelaaja, jolta on lupa odottaa hyviä otteita kesän aikana. Myös Tommi Kauppinen oli vahva kentälle päästyään, kuin myös Joonas Pennanen.

Yksi ratkaisu AC Oulun keskitysongelmaan voisi olla Kauppisen ja Dominic Yoben peluuttamista keskikentällä ja Nurmelan siirtäminen oikeaan laitaan. Näin saataisiin ainakin kullan arvoisia, laadukkaita keskityksiä vahvana pääpelaajana tunnetulle Jonkelle. Kun Jonkea tukisi nopeana laiturina tunnettu Siekkinen vasemmalla, olisi Nurmelalla kaksi vaihtoehtoa kenelle heittää hyviä, nopeita ja ajoissa läheteviä keskityksiä: Jonkelle pilkun kohdalle sekä takatolpalle kiitävälle Siekkiselle.

Voiton myötä AC Oulu siirtyi Ykkösen piikkipaikalle, sillä neljästä ottelusta on kasassa 10 pistettä. Kakkosena jatkaa PK-35 seitsemällä pisteellä.

Erinomainen keli houkutteli paikalle tyydyttävät 1412 katsojaa. Harmillisesti suomifutiksen katsojaluvut ovat olleet tällä kaudella hienoisessa laskussa. Seuraihmisten on jalkauduttava tekemään markkinointityötä tavallisten kuolevaisten sekaan, muuten katsojalukuja ei saada nousuun. On keksittävä muutakin kuin pikkumainos Kalevan sivuilla.

AC Oulun seuraava ottelu pelataan ensi viikon torstaina, kun AC Oulu matkaa Viikinkien vieraaksi. Seuraava kotiottelu on ensi viikon sunnuntaina, kun Castreniin saapuu vieraaksi FC PoPa.

2 kommentit
Kommentoi »

  1. OI OULU ON!

    Mahtava tunnelma oli tänään ja matkaa jatkuu kohti Veikkausliigaa!

  2. Hyvä ACO

Kommentoi