OLS kotivoittoon PK Keski-Uusimaasta
15.08.2010 | Aihealue: Juniorit, PääuutinenKolmen viikon tauon jälkeen jatkui B-nuorten SM-sarja OLS:n osalta kotiottelulla PK Keski-Uusimaata vastaan. PKK-U on entisten Keravan Pallon, Tuusulan Palloseuran ja Järvenpään palloseuran yhteinen seura. Ottelu käytiin helteisissä, mutta muuten loistavissa olosuhteissa, mikä näkyi molempien joukkueiden otteissa. Kotijoukkue oli tällä kertaa tuomarin päätösvihellyksen jälkeen numeroin 2-1 vahvempi. Tärkeä voitto OLS:lle jatkoa ja tavoitetta ajatellen.
Peli käynnistyi tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden pyrkiessä välttämään virheitä. Jo kuuden minuutin pelin jälkeen pallo oli OLS-maalissa sivurajaheiton jälkitilanteessa, mutta maalintekijä oli selvästi paitsioasemassa. Heti perään laukoi Henri Nevala seuraavasta hyökkäyksestä hieman ohi maalin ja PKK-U:n avatessa peliä maalipotkun jälkeen väläytteli Lassi Lohi ensimmäisen kerran vahvuuttaan ja karvasi heti pallon pois suoraan Veini Rikkiselle. Veini oli yksin rankkarialueen rajalla, mutta hätäinen laukaus suuntautui suoraan päin PKK-U:n maalivahtia Janne Laihoa.
Toisen kerran Veini osoitti vaarallisuuttaan jakson puolivälissä kun Juhani Pennasen pitkän avauksen jälkeen Vesa Verronen pelasi pystyyn Veinille, mutta Veini ajautui pieneen kulmaan ja laukaus suuntautui ohi maalin.
PKK-U:n vaarallisin tilanne tuli lähes heti seuraavasta hyökkäyksestä kun keskityksestä pusku suuntautui suoraan päin Juhani Pennasta. Kun ottelua oli pelattu 29 minuuttia pudotti Veini Rikkinen pallon Lassi Lohelle, joka pelasi välittömästi pystysyötön Vesa Verroselle. Maalivahti Janne Laiho tuli vastaan, mutta huikkasi tilanteessa ja näin Vesalla oli helppo työ siirtää OLS johtoon 1-0.
Toinen maali tuli jälleen vastustajan virheestä kun Lassi Lohi karvasi toistamiseen lyhyen avauksen jälkeen ja pudotus maalivahdille jäi lyhyeksi. Lassi pääsi syöttöön väliin ja kiersi maalivahdin laittaen pallon tyhjään maaliin. 2-0 tuli juuri ennen taukovihellystä henkisesti tärkeään paikkaan ja olikin lopulta ottelun voittomaali.
Toisella jaksolla PKK-U nosti tempoa ja saikin luotua muutaman tekopaikan. Heti jakson alussa keskialueen nopeasta vaparista pallo pelattiin maalin eteen, jossa hutipotkun jälkeen pallo ajautui tekopaikkaan, mutta onneksemme laukaus jäi voimattomaksi. Toisella jaksolla Tuure Nummi oli elementissään oikealla laidalla aiheuttaen sydämentykytyksiä jatkuvasti päästessään haastamaan juuri ikäluokkansa maajoukkueeseen valittua Aleksi Lappalaista. Allu oli jatkuvasti hieman myöhässä ja keskityksiä satelikin laidalta. Muutaman kerran keskityksestä päästiinkin maalitilanteeseen, mutta puskut suuntautuivat joko yli tai helppoina suoraan Juhani Pennasen syliin.
Kun peliä oli pelattu 68 minuuttia sai PKK-U ansaitsemansa kavennuksen. Pallo pyöri pitkään OLS-maalin edessä ja lopulta pallo ajautui syötöstä takaviistoon, josta Kimmo Hovi pääsi sijoittamaan pallon takakulmaan pelikellon osoittaessa 58 minuuttia. Aiemmin vastaava sijoitus oli päätynyt suoraan Juhani Pennasen syliin, mutta nyt oli Juhanikin voimaton ja PKK-U:n takaa-ajo sai uutta pontta.
Loppuhetkillä PKK-U sai pallon maaliinkin kerran, mutta jälleen paitsiotilanteesta. Kaukaa lähteneen kovan laukauksen joutui Juhani Pennanen torjumaan eteensä ja paikalla oli kärppänä hyökkääjä sijoittaen pallon maaliin varmasti. Onneksemme laukaisuhetkellä pelaaja oli paitsiossa ja näin tasoitus jäi vain roikkumaan ilmaan päätösvihellykseen saakka.
Tärkeä voitto ja antaa itseluottamusta varmasti jatkopeleihin. PKK-U pelasi kohtuullisen hyvin, mutta nyt tehdyt virheet maksoivat heille pisteet. Ensimmäisellä jaksolla pystyimme luomaan muutaman maukkaan tekopaikankin maalien lisäksi, mutta toisella jaksolla ote hieman katosi. hyökkäykset käynnistyivät turhan hitaasti ja näin annoimme mahdollisuuden vastustajalle rakentaa puolustuksen uudelleen jo sen kerran hajoitettuamme. Pitkästä aikaa myös pelitilannemaali lämmitti mieltä ja taistelu osaltamme on vasta nyt alkanut. Toisaalta liian paljon pallon menetyksiä ja harhasyöttöjä keskialueella, josta vastustaja pääsi tilanteisiin muutaman kerran, mutta puolustus kuitenkin pelasi tällä kertaa hyvin eikä antanut PKK-U:lle suurempia mahdollisuuksia. Hyökkäystilanteissa kun saadaan vielä malttia ja saamme pelattua nopeammin pallon keskialueen yli, on meillä edessä hyviä mahdollisuuksia antava loppukausi. Pelaajistokin antaa nyt selvästi enemmän kilpailua pelipaikoista eikä kenenkään pelipaikka ole enää selviö, sillä loppukaudeksi mukaan tulleet pelaajat haluavat selvästi saada peliaikaa kentältä.
Sarja jatkuu osaltamme kotiottelulla viikon päästä turkulaista FC Interiä vastaan, joka on aloittanut kautensa hyvin. Alla on tätä kirjoitettaessa jo kaksi selvää voittoa ja kolmaskin peli on vielä tänä iltana edessä. Mahdollisesti Inter tulee Ouluun jopa täyden pistepotin kanssa. Keväällä vastaava ottelu päättyi riemukkaaseen voittoomme 2-1 loppuhetkien kahdella maalilla. Nyt tilanne on täysin uusi ja Inter on selvästi vahvistunut ja tulee olemaankin kova kanto kaadettavana. Ottelu alkaa Heinäpään nurmikentällä lauantaina 21.8. klo 13.00. Tervetuloa seuraamaan huippufutista paikan päälle!
-Tomppa-

Hienoa pojat!