Tervarit voitti nyt YPA:n
14.06.2010 | Aihealue: JunioritB-poikien I-divari jatkui lauantaina Ylivieskassa, jossa YPa kohtasi sarjakärki Tervarit. Loppunumerot 0-5 (0-1) eivät jättäneet jossitteluille sijaa, vaikka vierailijat eivät innostuneetkaan parhaimpaansa. Myös toinen puhtaan pelin joukkue JJK jatkoi voittoputkessa murskaamalla vastustajansa WJK:n peräti 13-2. Näin jännitys säilyy sarjan loppuun asti, vaikka ensi lauantaina ratkeaakin paljon, kun joukkeet kohtaavat Oulussa. Tervareilla on sen jälkeen vielä yksi ottelu ja JJK:lla kaksi.
YPa:n ja Tervareiden ottelu pelattiin kovassa tuulessa, johon toisella jaksolla saatiin vielä sadekin kiusaksi. Vaikeat olosuhteet ja kahden ottelun viikko veivät ilmeisesti parhaat halut Tervareilta, sillä avausjakso oli laiskaa, halutonta, hidasta ja sisälsi runsaasti vääriä valintoja sekä helppoja virheitä. YPa:lla ei ollut yhtään maalipaikkaa, vaikka muutaman erikoistilanteen saivatkin. Tervarit loi muutamia maukkaita paikkoja, mutta jakson ainoaksi maaliksi jäi kuitenkin Justus Tiiron rohkea puskumaali.
Tauolla joukkuetta heräteltiin kunnolla ja toisella jaksolla Tervarit veikin peliä riittävän kypsällä esityksellä. Vaihtomiehet Mikko Viitajylhä, Henry Mäkäräinen ja Ville Halonen toivat virtaa ja ajatusta peliin. 2-0 syntyi Viitäjylhän laukauksesta parin yrityksen jälkeen. 3-0 oli Tiiron käsialaa miehen viedessä pallon YPa-toppareilta ja laukomalla alanurkkaan. Loput maalit viimeisteli kentän paras ja yritteliäin pelaaja Tuure Siira, joka innostui varsinkin toisella jaksolla huikeaan iskuun. Kaksi kaunista laukausta pelin loppupuolella ja 5-0 oli valmis. YPa ei onnistunut toisellakaan jaksolla luomaan yhtään todellista maalipaikkaa, joten joukkue jatkaa sarjan keskikastissa kaksi kierrosta ennen loppua.
Tervareilla oli jälleen muutama tärkeä pelaaja avauksesta poissa, mutta korvaajat onnistuivat hyvin. Vaihtopenkin leveys antoi nytkin mahdollisuuksia taktisiin muutoksiin kesken pelin ja sillä YPa saatiin lopullisesti nurin. Tulevana lauantaina vastus on kuitenkin pari astetta kovempi, kun hurjassa vireessä oleva JJK Jyväskylästä saapuu Ouluun mielessään voitto ja sarjanousu. ‘Tervareiden harjoitusviikko käytetään akkujen lataamiseen ja rentouden säilyttämiseen. Muutama terävä harjoitus ja joukkue on valmis näyttämään mitä varten on treenattu ja mitä on opittu.
Ottelu Tervarit – JJK pelataan lauantaina 19.6. klo 15 Heinäpään tekonurmella.
Tervetuloa!
-Rane-
