Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

OLS:lle hopeaa Jyväskylä Cupissa

14.06.2010 | Aihealue: Juniorit

Oulun luistinseuran 96-ikäluokan haastajajoukkue Sininen kävi hakemassa itseluottamusta ja turnauskokemusta  menneenä viikonloppuna perinteisestä Jyväskylä Cupista. C14 ikäluokkaan oli ilmoittautunut 16 joukkuetta, joista suurin osa oli oululaisille ennestään  tuntemattomia. Joukkueita oli Helsingistä Ouluun, osa seuransa edustus- osa haastajajoukkueita.  Joukkueet oli jaettu neljään lohkoon. OLSin lohkossa pelasivat KuPS, MuurY, joka oli tuttu jo talven sportiaturnauksesta Vaajakoskelta, MPS sekä tietenkin OLS 96 Sininen.

Lauantaina pojat heräsivät vesisateisessa Jyväskylässä. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut, vaan KuPS kaatui lukemin 10 – 0. KuPS:n valmentajakin kävi pelin jälkeen kehumassa OLS:n pelaajia ja peliä, niin vakuuttavaa se oli.  Sade ja voittoputki jatkui, kun toisessa pelissä kaatui MuurY 3 – 0. Pelialusta vaihtui nurmesta keinonurmeen ja peli ei oikein kulkenut. Myös maalinteon viimeistelyssä oli ongelmia, mutta työvoitto tuli pojille.  Illalla vastaan asettui sitten MPS Helsingistä. Päivän viimeisessä pelissä homma  toimi taas kaatosateesta huolimatta. Voitto MPS:stä 9 – 0. Pojat tekivät alkusarjassa tylyä jälkeä. 22 tehtyä maalia ja nolla päästettyä. Ja mikä tärkeintä tosi moni poika pääsi maalinteon makuun näissä peleissä. Erikseen mainittakoon  maalivahti Kaarlo Suutarinen, joka pääsi lataamaan pilkulta maalin ensimmäisessä pelissä. Kaken +/- tilasto näytti siis plus yhtä.

Sunnuntaina oli odotettavissa kovempia pelejä. Onneksi sää selkeni ja aurinkokin paistoi välillä.  Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui oman alkulohkonsa kakkonen VJS Black Panthers.  OLS:n joukkue jatkoi siitä mihin lauantaina jäi. VJS Black Panthers kaatui 11 – 0. Päivän toisessa pelissä vastustaja oli TP-Seinäjoki. TP puolusti erinomaisesti, eikä maalipaikkoja päässyt liiemmin syntymään. Pojat raivasivat kuitenkin tiensä finaaliin 2 – 0 voitolla. Vaikka lukemat olivat nyt maltilliset, niin peli oli OLS:n hallinnassa.  Komulaisen Jannen vaparimaali 25 metristä ekalla puoliajalla  ja Kelhän Juuson  maali toisella puoliajalla takasivat kuitenkin tärkeän voiton . TP pelasi hyvää, tyylikästä jalkapalloa ja sitä vastaan oli miellyttävä pelata. Finaalissa vastaan  asettui Jyväskylän oma joukkue JJK. Vastus oli nyt tosi kova, kuten  jo ennakkoon osattiin odottaakin. Poikien ruutikin oli ehkä jo vähän märkää maali-iloittelujen jälkeen.  Vastustaja oli todella vahva mies-miestä-vastaan tilanteissa ja hyökkäykset vyöryivät maalivahdin tosi pitkistä avauksista. Avausmaali kirjattiin JJK:n nimiin jo 14 minuutin pelin jälkeen. Sinisellä oli kyllä maalipaikkoja, mutta kauden aikana välillä ongelmana ollut viimeistely ontui tässä tärkeässä pelissä.  Peli oli todella tasaista vääntöä loppuun asti. JJK vei kuitenkin kullan 1 – 0 lukemin.

Turnauksesta saatiin sitä, mitä lähdettiin hakemaankin. Turnauskestävyys tuli testattua ja hyväksi todettua. Itseluottamus on varmasti kohdillaan tulevissa turnauksissa,  Nike Premierissä ja Helsinki Cupissa, joihin pojat seuraavaksi suuntaavat.  Kolmantena tärkeänä antina turnauksesta oli tietenkin yhteishengen  vahvistaminen  joukkueessa ja uusien pelaajien ”kotiuttaminen”.  Upeita nuoria pelimiehiä koko sakki, joiden kanssa viitsii lähteä edustamaan Oulua  ja OLS:ia minne päin maailmaa vain.

Maalinteossa onnistuivat Kaarlo Suutarinen (1), Janne Komulainen (5), Niklas Puurunen (6), Juuso Kelhä (6), Valtteri Impola (4), Juuso Kemppainen (1), Miika Heikkinen (2), Janne Arola (3), Ville Määttä (3), Samuli Puuperä (1), Matti Hämeenkorpi (2) ja Lasse Lyttinen (1). Yhteensä 35 osumaa ja vain yksi päästetty. Huikea suoritus.  Maalintekijöiden  lisäksi kehun ansaitsevat  kaikki pelaajat. Ilman uhrautuvaa  ja tarkkaa keskikenttä ja puolustuspelaamista lukemat olisivat olleet ihan toisen näköiset. Ja maalintekijät tarvitsevat aina myös hyviä syöttäjiä. Maalivahti Kaarlo Suutarinen pelasi tapansa mukaan erinomaisen turnauksen.  Joukkueen kokoonpanoon kuuluivat: Kaarlo Suutarinen, Samuli Virkkala, Janne Komulainen, Niklas Puurunen, Markus Vesala, Juuso Kelhä, Vvaltteri Impola, Juuso Kemppainen, Miika Heikkinen, Kalle Poukkula, Janne Arola, Ville Määttä, Samuli Puuperä, Tuure Kaukua, Matti Hämeenkorpi, Gzim Hasani, Lasse Lyttinen ja Teemu Harjuhaahto. Joukkueen valmentajana toimi Jouni Puurunen.

Hopea ei ole häpeä, onnea OLS 96 SININEN!

16 kommentit
Kommentoi »

  1. Melkein Jounia pidempi xD Ja hyvä teksti.
    Hopia ei oo häpiä

  2. pohjois-suomen kovin porukka!

  3. Oliko tämä se OLS:in 96 edustusjoukkue

  4. Tämä on harrastejoukkue turnaus. Edustusjoukkueille on erit turnaukset. Mutta hopia ei oo häpeä, hyvin meni.

  5. mutta eikö tämä ole pistänyt päihin kevään aikana niin sanottua “keltasten edaria”..

  6. Oli siellä edustusjoukkueitakin. Sininen on vaa tosi hyvä ! :P

  7. Sininen on huippu ja premier cupin suomen taitavin jengi. alkulohkosta helposti jatkoon.

  8. Jos ne sinisen pojat lopettelisivat täällä huutelun ja keskittyisivät reenaamiseen..

  9. Näkyy olevan “PIIRIJOUKKUE KELTAINEN -96″, ei voi ku ihmetellä miten piirinjoukkueen vetäjätkin kulkee “RANEN” pillin mukaan ! Mut kyllä ainakin alku kauden perusteella näyttää Oulun tasaisin -96 joukkue olevan sin-96

  10. Kyllä se hype vielä laantuu. Keskittykää poijjaat jääkiekon peluuseen.

  11. nyt tuli hesa cupista pronssia siniselle ja ku niitä joukkueita kattoo mitä siellä oli nii ei tainnu kovin harrastejoukkue turnaus olla.

  12. Keltaisella on näytön paikka ansitseeko se edari arvoa tämän jälkeen. OLS-96 sininen on vahvistunut vähitellen ja kohta kaataakin Keltaisen mennen tullen ja palatessa.

  13. Lainaus Mika Nurmelan kirjoituksesta OLS:n nettisivuilla:

    “Jalkapalloa voi pelata monella tapaa ja vielä voittaakin. Varsinkin junioreissa valmentajan on helppo roolittaa joukkueensa fyysisesti kehittyneimmät yksilöt voittamaan vastahyökkäyspelillä. Se tyyli vain ei kehitä pelaajia. Valmentajina teemme karhunpalveluksen innokkaille junioreillemme, jos emme vaadi heidän pelaavan ja harjoittelevan ”barcelonaa” jo pienestä pitäen. Haaveilevat he sitten pelaavansa Camp Noulla tai Castrenilla.”

  14. Toivottavasti vastakkain asettelu keltaisen 96 ja sininen 96 välillä loppuisi tällä keskustelupalstalla sekä myös yleisestikin. Haluan korjata käsityksen pelitavastamme. Meidän pelitapamme ei ole “pitkä päätyyn ja perään”, vaan kehitämme harjoituksissamme mm. lyhytsyöttö pelaamista sekä pelaajiemme muita henkilökohtaisia taitoja.

    Eikö ole oulaisen juniorijalkapallon etu, että tässä ikäluokassa on kaksi hyvin menestyvää 96 joukkuetta. Eikö meidän tulisi kannustaa toinen toisiamme ja puhaltaa “yhteen hiileen” junioreittemme menestyksen puolesta. Sekä olla iloisia ja rehdisti onnitella toisen hyvistä saavutuksista.

  15. Hienoa Sampo! Juuri tällaista kirjoitusta tarvittiin! Kiitos sinulle ja Jounille hienosta työstä poikien valmennuksen suhteen! Hesa Cupissa kentän laidalla sai toistuvasti vastata kysymyksiin “Mistä näin hyvä joukkue tulee?” tai “Mikä ihmeen porukka tämä on?”. Ylpeänä sai kertoa joukkueen olevan Oulusta. On ollut etuoikeus saada seurata Ols 96 sinisen poikien edesottamuksia tänä vuonna. Poikien pelaamisen kautta oululainen jalkapallo on saanut eturivin huomiota pitkin Suomea! Oululaisella jalkapallolla ei ole varaa sisarkateuteen. Yhteistyöllä tämänkin ikäluokan juniorit matkaavat vielä tulevaisuudessakin Etelä-Suomeen näyttämään miten laadukasta on oululainen jalkapallo. Koko 96 ikäluokka on Oulussa todella kovatasoinen. Sekä sininen että keltainen selvittivät tiensä Nike Premier-lopputurnaukseen Pajulahteen. Mistä muusta seurasta siellä on kaksi saman ikäluokan joukkuetta? Onnea ja menestystä Ols 96 keltaiselle Turun Ystävyyskaupunki-turnaukseen!

  16. Jalkapalloa voi todellakin pelata monella tapaa,joko vähillä kosketuksilla maata pitkin,tai sitten niin,että toppari vetää pitkän ja nopea voimakas hyökkääjä tekee maalin,tässä käy vain niin,että keskikentän pelaajien niskat kipeytyvät.Tässä iässä,kuitenkin pelaajien herkkyyskausi taidon opetteluun on herkimmillään ja taitoon kannattaa panostaa,sitä ei saa kaupan hyllyltä myöhemmin.Fysiikan pystyy hankkimaan myöhemmälläkin iällä.Valmentajat,eli “pelaajien kehittäjät” ovat hyvin pitkälle vastuussa siitä,mitä harjoituksissa harjoitellaan ja opetetaan ja se hedelmä korjataan sitten 16-18 vuoden iässä ja myöhemminkin.Harvat pääsevät ulkomaille,jotkut veikkausliigaan ja suurin osa pelailee sitten aladivisioonissa.Henkilökohtainen taito lienee sitten se,mikä erottaa ulkomaille lähtijät ja muut harrastajat.Sivusta seuranneena näitä kahta joukkuetta,molemmat pärjäävät omilla vahvuuksillaan ja hyvä näin,missä pojat sitten pelaavat muutaman vuoden päästä,se jääköön nähtäväksi.Sisarkateuteen ei todellakaan ole varaa,Oulun kokoisesta kaupungista pitäisi löytyä joukkue A-ja B junioreiden sm-sarjaan joka vuosi,jotta pojat saisivat kovia pelejä läpi vuoden ja pääsisivät näin kehittymään urallaan.Eli sisarkateus pois ja katellaan muutaman vuoden päästä,missä mennään?Ensimmäinen kosketus palloon on tärkein.

Kommentoi