Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

ONS palasi sarjatauolta voittokantaan

12.07.2010 | Aihealue: Naiset

Kolmen viikon sarjatauolta palannut ONS vieraili Kokkolassa lauantaina GBK:n vieraana. Molemmilla joukkueilla oli pieniä pulmia kokoonpanojen suhteen; GBK:n peliä alkukauden pyörittäneet Brassit olivat koti-ikävän takia päättäneet palata kotiin, kun taas ONS:lta puuttui Mia Rein, joka oli samaan aikaan Tanskassa T16-maajoukkueen mukana PM-kisoissa. Kokkolassa ilma oli todella helteinen mittarin noustua lähes 30 asteeseen, tämä ehkä olikin osasyynä pelin tempoon, joka oli ajoittain lähes kävelyvauhtista.

ONS hallitsi ottelun alkua, ja piti palloa selkeästi enemmän, mutta viimeistely näytti olevan edelleen yhtä vaikeaa kuin kolmessa viime pelissä, joissa ONS oli saanut aikaan vain yhden maalin. GBK puolestaan ei juuri edes hätyytellyt ONS:n maalia. Viimein ensimmäisen jakson lopulla Sanni Päkkilä antoi hienon pitkän pystysyötön, johon ehti ensimmäisenä Noora Ämmälä ja sijoitti varmasti alanurkkaan, 0 – 1. Hetkeä myöhemmin ensimmäisen edustuksen ottelunsa pelannut Heini Toivonen riisti pallon keskialueella, kuljetti laitaa pitkin ja laukoi komean kaaripallon maalivahdin yli takanurkkaan, 0 – 2. Maalin synnyttyä ONS:n pelaajat olivat ehkä ajatuksissaan siirtyneet jo puoliajalle viileään koppiin, sillä heti aloituksesta GBK hyökkäsi, keskitys laidalta, pieni sekoilu ONS alakerrassa ja pallo maalissa, 1 – 2 taukotilanteeksi.

Toinen puoliaika alkoi ONS:n toimesta hieman vauhdikkaammalla liikkeellä, ja tämä tuotti hetkessä tulosta. Ensin Lotta Juusola avasi omalta kenttäpuolelta pitkän pystysyötön puolustuslinjan yli, palloon ehti ensimmäisenä Hope Orieka, joka sijoitti pallon varmasti ohi maalivahdin, 1 – 3. Vain hetkeä myöhemmin ONS sai hieman kevyesti rangaistupotkun, eikä Noora Ämmälä erehtynyt pilkulta, 1 – 4, ja vain 10 minuuttia pelattu toista jaksoa. Tämän maalin jälkeen ottelun tempo väheni entisestään, kunnes 66 minuutin kohdalla GBK sai oikeastaan toisen tilanteensa koko ottelussa, ja jälleen hieman helposti Maria Högnäs olikin yksin Liisa Rahkolan kanssa, varma sijoitus alanurkkaan, 2 – 4, ja pelissä olikin taas hieman jännitystä.  GBK:n kavennusyritykset jäivät kuitenkin vähiin, muutama kaukolaukaus lähinnä nähtiin, mutta nekin viuhuivat ohi ja yli maalin.

Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella ONS pääsi vielä kahteen kertaan kaunistelemaan numeroita. Ensin Kuoksan kaksoset pelasivat hienosti yhteen, Katriina pääsi laidalta läpi, kova maasyöttö maalille, mistä Janina tuikkasi kauniisti  pallon maaliin, 2 – 5. Ottelun viimeisellä minuutilla Lotta Juusola ampui komean vapaapotkun lähes 40 metristä juuri riman alle, 2-6 tulos oli valmis.

Kaiken kaikkiaan ottelun taso ei päätä huimannut, GBK:n pelissä ei juurikaan juonta ollut, joten jos kotiin lähteneiden Brassien tilalle tulossa olevat Jenkit eivät osoittaudu todellisiksi vahvistuksiksi, ei GBK:lle voi ennustaa kovin ruusuista loppukautta. ONS:kaan peli ei ollut lähelläkään sitä tasoa, mitä kauden aikana on muutaman kerran nähty, mutta voitto on tietysti aina voitto. Erityisen mielenkiintoinen on ONS:n otteluiden saldo; neljä ottelua pelattu sekä kotona että vieraissa; vieraissa neljä voittoa (12 pistettä), kotona yksi voitto, kaksi tasapeliä ja tappio (5 pistettä).

Viikon kuluttua ONS jatkaa vieraspelejä, jolloin vastassa TJK Tampereella.

- Satunnainen katsoja

Kommentoi