Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

FC OPA tyrmäsi FC YPA:n

09.05.2009 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

FC OPA kohtasi lauantai-iltana FC YPA:n Castrenissa Kakkosen C-lohkon kärkikamppailussa. Molemmilla joukkueilla oli ennen ottelua tilillään kaksi voittoa, joten odotettavissa oli tiukka kamppailu lohkon kärkisijoista. FC OPA löi kuitenkin luun vieraiden kurkkuun jo 11. peliminuutin kohdalla, eikä voittajasta ollut tuon maalin jälkeen epäselvyyttä. Ensimmäisestä maalista vastasi Leonardo ja toisen tinttasi verkkoon Titi hieman ennen ensimmäisen puoliajan päätöstä.

Lopullisesti ottelun ratkaisi Mamadou Konate tekemällä kaksi maalia kahden minuutin sisään toisen puoliajan puolivälissä. Ottelun loppulukemat olivat murskaavasti 4-0, eikä vierailija YPA:lla ollut ottelun aikana oikeastaan lainkaan huippuvaarallisia tilanteita.

Ottelun loppuminuuteilla kotijoukkue sortui kuitenkin täydellisen turhaan kurittomuuteen, sillä joukkueen ykköstykkeihin lukeutuva Titi nappasi suoran punaisen ja sitä myöten pelikiellon, minkä lisäksi Sami Hyvärinen ja Juho Sassi ottivat melkoisen turhat keltaiset kortit selvässä johtoasemassa ja vaarattomissa tilanteissa. Osaltaan keltaisista saa kantaa vastuun erotuomari Harri Siniaalto, jolta meinasi lähteä siihen asti hyvin tiellä pysynyt mopo käsistä aivan ottelun loppuhetkillä.

Kokonaisuutena ottelu oli OPA:n hallintaa, eivätkä vieraat pystyneet kunnolla haastamaan kotijoukkueen puolustusta.

FC OPA on kolmen pelatun kierroksen jälkeen lohkon kärjessä, kun taas FC YPA valahti viidenneksi.

Kommentoi