Haastattelussa AC Oulun entinen maalivahti Jani Luukkonen
08.07.2008 | Aihealue: Suurennuslasin alla
Pääsimme haastattelemaan entistä AC Oulun maalivahtia Jani Luukkosta, joka nykyään kuuluu veikkausliigajoukkue MyPa:n rivistöön. Luukkonen pelaa jo toista kauttaan Anjalankosken ylpeydessä. Tämä kausi on mennyt joukkueelta loistavasti, sillä MyPa on Veikkausliigassa toisena.
- Terve Jani. Kiitos, että suostuit haastatteluun. Kuinka Anjalankoskella hurisee? Mitä muuta elämääsi kuuluu kuin jalkapallo?
- Tervepä terve! Kiitos hyvin täällä hurisee. Vapaa-aika kuluu lähinnä perheen kanssa puuhaillessa. 7kk ikäinen tytär ja koira pitää huolen siitä, että työasiat eivät pyöri mielessä vapaa-ajalla. Ja aina silloin tällöin pitää koulukirjatkin kaivaa laatikosta esiin. Opiskelen vierumäellä liikunnanohjaajaksi jalkapalloilijoille tarkoitetussa monimuoto-ohjelmassa.
- MyPa:n alkukausi on mennyt loistavasti ja joukkue on Veikkausliigassa toisena. Kausi alkoi kirvelevästi kahdella tappiolla, mutta sitten joukkue piristyi. Kuvaile vähän tunnelmia joukkueen sisällä alkukauden aikana.
- Vaikka hävisimmekin kaksi ensimmäistä ottelua, olimme niissä kohtalaisen hyvin pelissä mukana. Onneksi saimme jo kolmannessa pelissä voiton, muuten olisi voinut olla hankalaa. Alkukauden hyvät otteet ovat systemaattisen ja kovan harjoittelun tulosta, enkä usko, että vielä ollaan nähty parasta MyPaa. Tunnelma joukkueen sisällä on vapautunut, voitot ruokkii itseluottamusta ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Ilmapiiristä on aistittavissa, että tänä vuonna tulee tulosta. Kausi on kuitenkin pitkä ja pelejä paljon jäljellä eikä löysäilyyn ole varaa. Jos löysäilyä ilmenee, niin valmennusduo Hyppönen&Lindberg kyllä kitkee sen pois.
- Meneillään on jo toinen kausi MyPa:n riveissä. Olet ollut siellä pääasiassa kakkosvahdin roolissa, joten joko tekisi mieli päästä säännöllisesti kentälle?
- Jokainen, joka pelaa jalkapalloa, haluaa pelata. Sen takia harjoitellaan, että saisi pelata. Eli koko ajan tekee mieli pelata, mutta maalissa voi pelata vain yksi kerrallaan eikä maalivahtia vaihdeta kovin helposti. Jalkapallo on tällaista, eikä koskaan tiedä milloin tulee komennus maaliin. Kun paikka tulee, se on käytettävä. Silloin ei ketään kiinnosta, onko pelituntumaa alla vai ei.
- Millainen mies on joukkuetoverisi ja maalivahtikollegasi Janne Korhonen?
- Korhonen on erittäin lahjakas urheilija, omilla vahvuuksillaan pelaava suhteellisen kokenut maalivahti. 10. kausi mypassa kertoo jo aika paljon. Rauhallinen ja mukava tyyppi. Hyvin tullaan toimeen. Pelireissuilla ollaan yleensä kämppiksinä.
- Oulussa olet ikoni. Pelasit kaikki AC Oulun 104 sarjaottelua vuosina 2003-2006, mikä on hieno saavutus. Lisäksi sinut muistetaan erityisesti nousuottelun ratkaisutorjunnoista. Kaikki fanit olisivat halunneet sinut AC Oulun maalille ensimmäiseksi veikkausliigakaudeksi, mutta sopimusta ei syntynyt. Kuinka sopimuskuviot pari vuotta sitten menivät? Miksi valitsit MyPa:n?
- Oma nimi ja sana ikoni samassa lauseessa kuulostaa kyllä todella imartelevalta. Kiitos! Jalkapallossa kaikki on mahdollista eikä kaikki mene aina niinkuin on suunnitellut. Eikä mennyt silloinkaan, mutta siihen en halua sen enempää kommentoida. Vaihtoehtoja oli joitakin, mutta kun MyPa tuli esille, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Perinteinen suomalainen suurseura, jossa ollaan totuttu menestymään, sen huomaa ihan päivittäisestä toiminnasta. MyPassa pelaajista pidetään erittäin hyvää huolta, jolloin ei voi kun antaa 100% seuralle.
- 14.6.2006 teit komean maalin Ykkösen ottelussa. Avasit pitkänä ja pallo meni vastustajan päästä verkon perukoille, joten fanilasien takaa maalintekijä olit siis sinä. Oletko kunnostautunut urallasi maalintekijänä useamminkin?
- Itse asiassa kyllä. -97 puolustusvoimien lopputurnauksessa Oulun Heinäpäässä. Vastustajaa en nyt kyllä muista. Ja joskus aikoja sitten pikkukentällä taisi pari maalia tulla…
- Olet huhupuheiden mukaan kova harjoittelemaan. Millainen on tyypillinen päiväsi ja monenako päivänä viikossa harjoittelet? Voitko myös kertoa, millaisia harjoitteita teet?
- Huhut on aina huhuja. Sitä, mistä nauttii, on myös mukava tehdä. Talvella harjoitellaan määrällisesti enemmän, kesällä pelataan. Harjoituskaudella tyypillinen viikko on seuraavanlainen:
- maanantaina: kahdet harjoitukset
- tiistaina: kahdet harjoitukset
- keskiviikkona: vapaapäivä
- torstaina: kahdet harjoitukset
- perjantaina: 1-2 harjoitusta
- lauantaina: harjoitukset tai harjoitusottelu
- sunnuntaina: vapaapäivä
- Kahden harjoituksen päivinä noin tunti ennen harjoitusta paikalle eli klo 9.00, (aamukahvit, biljardi ym. pakolliset kuviot), harjoitusten jälkeen ruoka (seuran tiloissa), hiukan lepoa ja valmistautumista iltapäivän harjoitukseen noin klo 14.00. Harjoituksen jälkeen suihkut ja saunat ja kotiin odottamaan seuraavaa päivää.
- Kesällä, jos pelataan tahdilla sunnuntai-sunnuntai, viikko-ohjelma on seuraavanlainen:
- maanantaina: palauttava harjoitus
- tiistaina: vapaapäivä
- keskiviikkona: 1-2 harjoituskertaa
- torstaina: yhdet harjoitukset
- perjantaina: vapaapäivä
- lauantaina: valmistava harjoitus
- sununtaina: pelipäivä
- Tiukemmassa pelitahdissa on vaan palauttavaa ja valmistavaa harjoitusta. Maalivahdeilla on oma valmentaja, joka teettä veskareille omia harjoitteita monipuolisesti.
- Maalivahdin työkaluja eli hanskoja on monenlaisia. Onko hanskoissa suuria eroja ja monetko hanskat sinulla kauden aikana pyörii käsissäsi?
- Maalivahtihanskoja on paljon eri merkkejä ja eri merkeillä eri malleja. En ole käyttänyt montaa merkkiä, pääasiassa Uhlsportia ja nyt täällä Myllykoskella Nikeä. Jokaisesta merkistä löytyy eri malleja, joista voi valita itselleen sopivimmat. Hanskoista löytyy jonkin verran eroja, se mistä tykkä on sitten makuasia. Kaudessa kuluu n. 10-15 paria hanskoja.
- Kaikkien fanien mielessä hautuu tietenkin kysymys, voisitko jossain vaiheessa kuvitella palaavasi vielä Ouluun pelaamaan?
- Tottakai.
- Sana on vapaa. Mitä haluaisit sanoa oululaisille jalkapallon ystäville?
- Erityisesti Sinitähdille suuri kiitos mahtavasta kannustuksesta niin kotona kuin vieraissa ja etenkin muistamisesta viime kauden AC Oulu - MyPa pelissä. Kiitos myös kaikille, jotka olivat mukana AC Oulu - Atlantis matsissa 2006 lokakuussa. Se ei unohdu koskaan. Joukkue tarvitsee faneja niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä! Auttakaa joukkuetta matkalla sinne, minne oululainen jalkapallo kuuluu… Liigaan!
- Kiitos haastattelusta Jani ja lykkyä pyttyyn loppukaudeksi.
- Kiitos.
Jani Luukkosen pelaajakortti MyPa:n www-sivuilla



Hyvä juttu. Löytyiskö juttuyhteyttä Janne Hietaseen Belgiaan?
Hieno juttu. Jani on erinomainen veskari ja mukava persoona.
Joo tosi kiva veskari, mutta olisin tahtonu tietää mitä hanskoja se käyttää