Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

AC Oulun www-sivut uudistuivat

07.07.2009 | Aihealue: Suurennuslasin alla

AC Oulun jo jonkin aikaan käynnissä ollut www-sivujen uudistaminen on nytkähtänyt askeleen eteenpäin. Sivut ovat vielä mitä ilmeisimmin hieman vaiheessa, mutta ainakin ulkoasu lienee jo kohtalaisen valmis. Kehitystä vanhoihin sivuihin nähden on tapahtunut selvästi ja etusivu tarjoaa vierailijalle kattavan ponnahduslaudan sivuilta löytyvään sisältöön. Aiemminhan tietoa sai etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta nyt tiedonhakua tuetaan mm. sivuston sisäisen haun avulla.

Myös sosiaaliset mediat on huomioitu ja etusivulta pääsee näppärästi niin AC Oulu YouTube-kanavalle kuin Facebook-sivullekin. Uutuutena sivuilta löytyy myös blogi, jossa on ilmeisesti tarkoitus julkaista mm. päävalmentaja Juha Malisen ja muiden futisihmisten juttuja.

Seuralle tuloja tuovat sisällöt on nostettu hyvin etusivulle esiin. Seuraavan ottelun ajankohta pomppaa silmiin ylimpänä. Myös lipunmyynti ja fanituotteiden myynti on nostettu hyvin esiin. Lisäksi kotiotteluiden suorat nettilähetykset löytyvät myös hyvin etusivulta. Talouden kannalta tärkeä osakeanti on myös esillä. Otteluohjelma ja sarjataulukko löytyvät näppärästi sivujen alareunassa olevasta footerista, eikä niitä tarvitse etsiä syvemmältä sivujen syövereistä.

Sivuilta löytyy myös pelaajakohtaista tilastoa kuluvalta kaudelta ja aiempien kausien joukkueet pelaajakortteineen.

Yksi on kuitenkin poissa, nimittäin vanhoilta sivuilta löytynyt RSS-syöte, jolla uusimmat uutiset tulivat automaattisesti RSS-lukuohjelmaan. Google Reader on muuten syötteiden lukemiseen ehkä paras työkalu, jolla on helppo seurata suurtakin syötemäärää.

Graafiselta ilmeeltään sivuista tulee ensimmäisenä mieleen uutissivusto johtuen runsaasta valkoisesta taustaväristä ja magazine-tyyppisestä sivurakenteesta.

Logoa on ilmeisesti myös viritelty hieman taustahohdon muodossa ja tulos on varsin onnistunut. Pientä miinusta annetaan navigointipalkkien ulkoasusta ja fonttivalinnasta. Kirkkaanpunainen tausta on hieman häiritsevä ja ohut fontti ei erotu riittävän hyvin. Hieman vähemmän ärhäkkä taustaväri saattaisi toimia paremmin valittujen kohtien taustavärinä. Alla olevassa kuvassa vaakanavipalkkia on muutettu siten, että valittu kohta on korostettu ainoastaan fontin valkoisella värillä, minkä lisäksi navipalkin fontti muutettiin vahvennetuksi. Kuvan voi klikata suuremmaksi.

<br />

Kokonaisuutena uudistus on onnistunut. Sivuilla painotetaan tiedonvälitystä, mikä onkin www-sivujen tärkein tehtävä. Sosiaalisten medioiden esiin tuominen on sekin osoitus siitä, että jotain on tehty oikein. Fiksusti sivuille ei ole laitettu turhia flash-animaatioita ynnä muuta, vaan on keskitytty olennaiseen.

Kommentoi