OPS-jp:n harjoituskeskus nousee Castreniin
06.09.2010 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen
Oulun kaupunki on valinnut yhteistyökumppanikseen Oulun Palloseura-jalkapallo ry:n rakentamaan jalkapallon harjoituskeskuksen Castreniin. Kaupunginhallitus antoi äskettäin asiasta myönteisen päätöksen. Näin ollen OPS-jp saa käyttöönsä maa-alueen omaa harjoituskeskusta varten Castrenin ?hiekkakentältä?. Uusi halli lievittää huutavaa pulaa jalkapallon talviharjoituspaikoista varsinkin junioripuolella.
- Tämä on todella isoa asia kaupungin jalkapallojunioreille ? sekä tytöille että pojille. Halli antaa paremmat mahdollisuudet lajin talviharjoitteluun, OPS-jp:n manageri Miika Juntunen kertoo.
Kyseessä on Suomen ensimmäinen yksityinen jalkapallon harjoituskeskus millään suomalaisella seuralla. Hallin rakentaminen on määrä aloittaa heti, kun alueen kaavamuutos saadaan aikaiseksi. Hankkeen puuhamies Miika Juntunen toivoo, että rakennustyöt olisivat vauhdissa jo vuodenvaihteen tienoilla. Uusi halli tulee olemaan 70 x 45 metrin kokoinen.
- Tällä hetkellä Oulussa pystytään järjestämään vain 114 talviharjoitusta päivässä, kun tarve olisi 540 vuorolle. Oulun kaupungin ja lähikuntien alueella toimii 25 jalkapalloseuraa, joissa pelaa 3745 jalkapalloilijaa. Olosuhteisiin jää tämän jälkeenkin paljon parannettavaa, Juntunen heittää.

Hieno Homma.Hyvä Miguli..
Eikö se olisi sama rakentaa täysimittainen kenttä samantien kun rahaa tuntuu olevan!
niimpä sama rakenttaa täysimittainen kenttä
Kuhan ei ole ketunhäntä kainalossa,,
voipi olla ett hallin käyttöaste jää suunniteltua alhaisemmaksi. Kateus kun vie silakatkin vedestä.