Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

Ilves tällä kertaa OLS:n murskaajana

06.09.2010 | Aihealue: Juniorit, Pääuutinen

B-nuorten SM-sarja jatkui OLS:n osalta Tampereella Ilveksen vieraana. Ilves oli tyly isäntä vieden pisteet murskaavasti 7-0. Peli oli huomattavasti tasaisempi kuin numerot, mutta Ilves oli selvästi terävämpi maalitilanteissa ja pystyi latomaan taululle lohduttomat lukemat. Paljon on OLS:n pelin muututtava tai lähtö sarjasta varmistuu pian. Tällä hetkellä kun ei onnistumisia tule ja vastustajakin rankaisee turhan helposti tilanteista.

Pelin alku oli jo osaltamme aika sekava muutettuamme hieman ryhmitystä tähän otteluun. Jo neljännen minuutin kohdalla maalivahtimme Tommi Lindholm tuli pystysyöttöä vastaan pelaten palloa kädellään rankkarialueen rajalla. Avustavan tuomarin liputuksen seurauksena vapaapotku rajalta ja Tommille onneksemme vain keltainen kortti. Vapari lenteli kuitenkin taivaan tuulin, mutta seuranneesta maalipotkusta saimme töhrittyä pallon lähes omaan maaliin. Pudotus maalivahdille lähti lähes laukauksena suuntautuen kuitenkin ohi maalin. Vähitellen kuitenkin aloimme saada otetta myös omasta pelaamisesta ja muutama hyvä sommitelma nähtiinkin. Kuitenkin 13 minuutin kohdalla tuli kylmä suihku. Jälleen pystysyöttö ja alimpana pelaajana tilanteessa ollut Henri Nevala potkaisi täyden hutipotkun. Sen seurauksena Mohammed Jamac läpi eikä hän paikasta erehtynyt ja Ilves johtoon. Virheitä junioripeleissä usein tuleekin, mutta tällainen määrä antaa vastustajalle liian monta mahdollisuutta. Jakson puolivälissä Mikael Juntuselle tuli paha pallon menetys keskialueella ja tilanteesta Henri Niemi pääsi ampumaan vapaasta paikasta, onneksemme yli maalin. Heti sen jälkeen oli meillä ensimmäinen selvä maalintekopaikkamme. Aleksi Lappalainen ja Lassi Lohi pelasivat laidassa 2v1 –tilanteen ja Aleksi pääsi keskittämään maalille. Hyvän keskityksen ohjasi Veini Rikkinen hyvin, mutta valitettavasti vain päin maalivahtia, joka ei ehtinyt edes reagoida tilanteessa. Puolen tunnin kohdalla Veini Rikkisen sivurajaheiton jälkeen pallo ajautui Juuso Harjulle 25 metriin, mutta Juuson voimakkaasti putoava laukaus putosi vain maalin takarautaan.

Pian tämän jälkeen Ilves käytännössä ratkaisi ottelun parissa minuutissa. Pehmeän pelaamisen seurauksena jälleen Mikael Juntuselle pallon menetys rankkialueen kulmassa ja nopea ja tarkka laukaus takanurkkaan Henri Niemeltä muutti tilanteeksi jo 2-0. Lähes heti perään alakertamme lahjoitti vielä kerran pehmoilullaan pallon Mohammed Jamacille, joka meni väkisin molempien puolustajien välistä läpi ja siirsi Ilveksen taukojohtoon 3-0. Vielä ennen taukoa oli Lassi Lohella avopaikka kavennukseen, mutta laukaus päin maalivahtia 6 metristä. Tilanne tuli jälleen hyviä nousuja tehneen Aleksi Lappalaisen noususta kun kaima Autti vapautti hänet keskityspaikkaan. keskitys suoraan Vesa Verrosen päähän, mutta pusku putosikin vain maalin eteen, jossa Lassi sai pallon eteensä.

Toinen jakso alkoi jälleen vahvalla painostuksellamme. Ensimmäisen vartin aikana Ilves ei päässyt juuurikaan yli puolenkentän. Heti ekalla minuutilla Aleksi Autti vapautti Veini Rikkisen läpi, mutta Veinin ratkaisu jälleen päin maalivahtia. Vielä hetken päästä Aleksi Lappalaisen keskityksestä kentän pienin mies pääsi yrittämään puskua, mutta pituus loppui kesken ja pusku suuntautui ohi maalin. Painostus kuitenkin jatkui ja pallo pelattiin useampaan kertaan vastustajan puolustuslinjan taakse OLS-hyökkääjien seuratessa katseella tilannetta. Haluja maalintekoon ei ollut riittävästi?  Sitten omassa päässä taas kolahti. Lähes ensimmäisen kerran kun Ilves pääsi vaarallisemmin hyökkäämään 62 minuutin kohdalla ja Henri Niemi vapautettiin laidalta. Hänen keskityksensä pääsi Ilmo Hauru purkamaan, mutta purku jäi rankkaripilkulle. Ja kun ketään ei kiinnostanut mennä tilannetta peittämään, sai Teemu Sonne rauhassa sijoittaa pallon maaliin. Jälleen löysä pelaaminen oman maalin edessä ja pallo maalissamme.

Yritimme toisella jaksolla vaihdoilla hakea muutosta, mutta tällä kertaa ne eivät peliämme parantaneet. Löysä pelaaminen oli jälleen kostautua 67 minuutin kohdalla, mutta maalivahtimme Tommi Lindholm torjui tilanteen kuitenkin hyvin. Tommille sattui kuitenkin musta hetki lähes perään, sillä avaus suuntautui suoraan Henri Niemen jalkaan ja hän nosti komeasti pallon yli ulkona olleen Tommin ja lukemat jo lohduttomat 5-0. Tämä ei kuitenkaan vielä edes riittänyt ja vaikka kuinka yritimme rikkoa kuparista, rankaisi Ilves vielä kahdesti. Ensin Abdulhakim Muhumud meni väkisin laidasta ohi useammankin pelaajamme ja keskitti maalille. Maalin edessä oli Elias Haralalla aikaa rauhassa tähtäillä ja kuljetella kenenkään kunnolla estämättä ja peli 6-0. Ja vielä pisteeksi kaiken päälle Henri Niemi pelattiin Juuso Harjun ohi todella helposti ja keskitys nopeasti maalin eteen. Jälleen pehmeä pelaaminen oman maalin edessä ja Abdulhakim Muhumud sai vuorostaan yliajalla kääntyillä viitosen viivalla ja hänellä oli helppo työ sinetöidä loppunumerot 7-0.

Munaton esitys oli ensimmäinen kommentti pelaajiltamme pelin päätyttyä. Jossiteltavaa jäi paljon, sillä ei Ilveskään ollut kovin hyvä. Meidän pehmeä esitys ja Ilveksen terävyyv hyökkäyksessä näkyvät kuitenkin numeropissa. Tuska pelaajistossa on kova sillä onnistumisia ei tule sitten millään. Pelissä tapahtuu paljon hyviä asioita, mutta kun ne eivät johda tulokseen turhautuminen vain kasvaa koko ajan. Tässäkin pelissä loimme tilanteita useampaankin maaliin, mutta yhdessäkään silti onnistumatta. Tasapaino pelissä on kuitenkin kateissa ja kun menetyksiä kuitenkin aina tulee, ne näkyvät karmaisevasti vastustajan maaleina. Kahdessa viimeisessä pelissä muita putoajaehdokkaita vastaan, on meille tehty hälyttävät 13 maalia. Vaikka kuinka yrittäisi positiivisesti asiaan suhtautua, ei tämä saa jatkua näin. Pelaajien on katsottava peiliin ja mietittävä tarkkaan, haluammeko tapella sarjapaikasta vai ei. Kohta se on jo myöhäistä. Toisaalta pelit ovat menneet juuri vanhan sanonnan mukaan. Niin pelaat kuin harjoittelet.

- Tomppa

Kommentoi