Tilaa-Lehti.fi -lehtipalveluun

AC Oulu rämpi urakalla

05.07.2010 | Aihealue: Miehet, Pääuutinen

Hävettämäänhän se alkoi jo siinä ensimmäisen maalin kohdalla kolmen minuutin pelin jälkeen. Kun ensimmäinen jakso viimein pättyi 52 minuuttia myöhemmin, taululla komeilivat lukemat 4-0 kotijoukkue JJK:n hyväksi. Lisäksi maalivahti Dennys Rodriguesilta lähti taju yhteentörmäyksen seurauksena ja mies makasi elottomana kentän pinnassa viitisen minuuttia. Rodriguesia ei jostain täysin käsittämättömästä syystä otettu kuitenkaan välittömästi vaihtoon, vaan vasta kahden maalin ja toisen tajunnan menetyksen jälkeen. Voidaan siis puhua koko joukkueen täydellisestä epäonnistumisesta huoltoporrasta ja valmennusta myöten.

AC Oulun koko puolustuslinja petti niin täydellisesti kuin puolustuslinja voi vain pettää ja kun hyökkäyspäässä Frank Jonke vielä kaiken kukkuraksi epäonnistui rankkarissa 1-0 tilanteessa, ei pysty kuin pyörittelemään päätä. Onnetonta.

Juho Meriläinen, Janne Hietanen ja Meriläisen tilalle tullut Mika Lähderinne epäonnistuivat kaikki niin kovin totaalisesti, että pahaa tekee kun ajattelee tulevia otteluita ja sitä, kuinka vastustajat oppivat kauden mittaan syömään AC Oulun puolustuksen elävältä.

Pelaajien taitotaso ei näköjään riitä kovassa paikassa, sillä toisella jaksolla AC Oululla oli hyviä paikkoja nousta vielä peliin mukaan, mutta viimeistely oli luokatonta. Ainoastaan Donewell Yobe onnistui kaventamaan tilanteeksi 4-1 kulmapotkutilanteesta. Muuten avopaikkoja tuhlailivat mm. Nganbe Nganbe, Mika Nurmela ja Dominic Yobe. Jonken tehottomuus on jo silmiinpistävää ja puolustusongelman lisäksi AC Oululla onkin käsissään maalintekijäongelma. Nurmelalta on totuttu näkemään hyviä, vapauttavia syöttöjä, mutta viime otteluissa niitä ei ole juurikaan nähty.

Toisella jaksolla pelailu kostautui siten, että maalieroa saatiin tunaroitua vieläkin huonommaksi. Ottelu päättyi surullisiin 6-1 lukemiin ja nämä maalit saattavat vielä AC Oulun joukkueelle kostautua, kun aletaan tutkailemaan tasaisen sarjan maalieroja putoamiskamppailussa. Kuudennen maalin saa ottaa piikkiinsä Jarkko Hurme, sillä hänen pallonmenetyksestään JJK pääsi helppoon vastaiskuhyökkäykseen.

Noh, tätä huonommin ei juurikaan voi enää pelata. AC Oulun on nyt päästänyt 20 maalia eli keskimäärin lähes 2 maalia per ottelu. Kun maalinteko ei ota onnistuakseen, on kyyti kylmää. AC Oulun maaliero on sarjan toiseksi huonoin ja se on myös päästänyt eniten maaleja.

Kun puolustuspään miesten taito ei riitä, jäänee ainoaksi vaihtoehdoksi lisätä puolustuspään pelaajia entistä tiukemmilla puolustusroolituksille ilman hyökkäysvastuuta ja ehkä jopa muuttaa kenttäryhmitystä.

Joukkueen peli on nyt takalukossa ja pitkän pelaaminen Jonkelle ei yksinkertaisesti toimi, elleivät kanssapelaajat ole välittömästi jatkopalloissa kiinni. Nyt laiturit jäävät auttamatta liian kauas jatkopalloista ja vastustaja noukkii ne helposti. Kun Jonken maalivainukaan ei ole aivan ajan hermolla, ei joukkue pysty maalintekoon.

AC Oulu on sarjan heikoimpia myös maalia kohden suuntautuneiden laukausten määrässä, sillä kudit viuhuvat lähes aina ohi ja yli. Hyvä jalkapalloilija osaa potkaista vastustajien sijaan palloa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tällaisia pelaajia ei AC Oulun joukkueesta löydy. Sen sijaan vastustajien potkaisuissa eksperttejä löytyy etenkin puolustuksesta, jossa kortti on viuhunut aktiivisesti. Joukkueen sisällä kannattaisi nostaa korteista napsuvien raharankkujen määrää vaikka kaksinkertaisiksi, jos sellaiset siis ovat edes käytössä.

AC Oulun seuraava ottelu on ensi sunnuntaina pelattava kotiottelu Jaroa vastaan. Näillä näytöillä kannattanee laittaa roponsa likoon Jaron vierasvoiton puolesta. Tiedä vaikka erehtyisivät laittamaan hyvänkin kertoimen.

Ailahtelevaisuus kuuluu lähes aina sarjanousijan otteisiin, mutta mikäli sarjapaikka halutaan säilyttää, kannattaisi joukkueen alkaa nyt taas tosissaan pelaamaan.

Yksi kommentti
Kommentoi »

  1. JJK kostaa,ennemmin tai myöhemmin…

Kommentoi