ONS/1 KMF-Kuopion vieraaksi sunnuntaina
04.10.2008 | Aihealue: JunioritONS/1 kohtaa sunnuntaina vierasottelussa sarjassa neljäntenä olevan KMF-Kuopion B-tyttöjen SM-sarjassa. ONS on tiukasti mukana kamppailussa sarjan voitosta, sillä eroa johtavaan HJK:hon on ainoastaan pisteen verran. ONS ei ole kärsinyt SM-sarjassa vielä ainoatakaan tappiota, kun kaksi kierrosta on enää pelaatamatta. ONS:n maalijyvä on ollut kohdallaan, sillä se on tehnyt sarjassa eniten maaleja.
ONS:n takana kolmantena majailee PuiU, jolla on kasassa saman verran pisteitä kuin oululaisilla. PuiU:n tilastot ovat heikompaa maalieroa lukuunottamatta identtiset ONS:n kanssa.
ONS/1:n viimeisen kierroksen ottelu pelataan viikon päästä sunnuntaina, jolloin Heinäpäähän saapuu vieraaksi NiceF. Toivon mukaan ONS on vielä tuolloin mukana mestaruusjahdissa.
