FC OPA:lle voitto tiukassa kamppailussa
04.07.2010 | Aihealue: Miehet
FC OPA otti tärkeän 2-1 voiton VIFK:sta sunnuntaina Castrenissa. OPA meni 1-0 johtoon jo ottelun kahdeksannella minuutilla, kun Juha-Matti Huovisen komea veto upposi vaasalaisten verkkoon. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin vieraat saivat katsomosta nähden lahjarankkarin ja tilanne oli 1-1. Ottelun toisella puoliajalla tuomari vihelsi rankkarin myös OPA:lle ja Joonas Sohlo vei kotijoukkueen 2-1 voittoon. Maalivahdit kokivat ottelussa kovia ja vieraat joutuivat vaihtamaan rankkariin johtaneen tilanteen seurauksena maalivahtia. Voiton myötä OPA nousi sarjataulukossa muutaman pykälän ylöspäin ja otti hieman hajurakoa putoamisviivaan.
Erikoismaininta menee tällä kertaa katsomossa törähdelleelle Vuvuzelalle. Suomalaisessa futiskatsomossa on yleensä sen verran hiljaista, että Vuvuzeloja voisi roudata katsomoihin rekkalasteittain. Yhdenkin torven törähdykset olivat läheltä kuultuna ajoittain aika miehekkäitä, joten voi vain kuvitella millaista möykkää pitäisi tuhannen Vuvuzelan joukko Castrenissa.
